1) Kirjoitit omaelämänkerrallisen kirjan ”Musta tulee isona valkoinen”. Miksi päätit jakaa tarinasi julkisesti?

Uskon tarinoiden voimaan ja jakamiseen. Mitä enemmän jaamme, sitä enemmän ihmiset pystyvät peilaamaan omia kokemuksiaan ja kokemaan samankaltaisuutta, vaikka tarina ei olisikaan tismalleen sama. Toivon, että tämä ajatus ajaisi ohi kirjanlukijan tirkistelyn tarpeen.

2) Kierrät paljon puhumassa nuorille. Missä muussa haluat heitä kannustaa paitsi avoimuudessa?

Koitan muistuttaa, että jokainen yrittäisi pysyä itsensä mukana eli kannustan heitä tekemään valintoja itsenäisesti. Se ei ole helppoa, mutta jos edes välillä pysähtyy miettimään sitä, teenkö tämän valinnan tyydyttääkseni omia vai sittenkin muiden toiveita. Ja minkälainen elämä tekemistäni valinnoista seuraa.
 
3) Miksi toivoit lapsena olevasi valkoinen heteromies?

Koin, että se mitä minä olen, ei riitä. En nähnyt itselleni peiliä yhteiskunnassa. En nähnyt itseni näköisiä ihmisiä enkä ollut tavannut poikaa, joka oli kiinnostunut samoista asioista kuin minä. En tuntenut ketään toista poikaa, joka rakasti toista poikaa. On kamala tunne, kun ei löydä itseään mistään. Joten minä katsoin niitä näkyviä ihmisiä ympärilläni ja ajattelin, että noilla varmaan on ihana elämä. Että, jos minullakin olisi vaalea tukka ja siniset silmät, niin minäkin löytäisin itseni täältä kuvastosta ja voisin olla se romanttisen komedian mies, joka hurmaa kaikki nuo naiset. Se toive liittyi siis kaipuuseen tulla nähdyksi. Ja yhdistyi niihin, jotka olivat näkyviä.

4) Mikä on suurin hyöty siitä, että olet musta homo?

On minua varmaan sen ansiosta myös kuunneltu. Minun kokemukseni on kuitenkin jollain lailla äärikokemus ja siksi se on haluttu kuulla vähintään uteliaisuudesta. Monillahan voi olla ihan yhtä lailla marginaalissa olemisen kokemus, mutta koska se ei edusta ääripäätä, tarina jää helposti kuulematta.

5) Olet muun muassa näyttelijä, tanssija, juontaja, kansanedustaja, puhuja ja nyt myös kirjailija. Miten kykenet niin moneen erilaiseen rooliin?

Olen utelias luonne ja minulla on jatkuva tarve etsiä omaa paikkaa ja uusia vastauksia. Edellinen kokemus johdattaa seuraavaan kysymykseen ja sitten taas uuteen vastaukseen.  Joku muu varmaan suorittaa kolme tutkintoa, minä taas opin ja ymmärrän tekemällä.

6) Edellä mainittujen asioiden lisäksi olet myös yksinhuoltajaisä. Miten aikasi ja voimasi riittävät?

Vaikka teen montaa erilaista asiaa, teen ne kaikki samasta lähteestä eli itsestäni. Silloin tekemiset eivät eroa keskenään niin paljon ja myös ruokkivat toisiaan. Mutta olen toki joutunut asettamaan rajoja. Ja miettimään sitä, mikä on oikeasti tärkeää. Yksi tärkeä asia on myös meditaatio, jota harrastan päivittäin. Se pitää pään kasassa.

7) Pystytkö itse pysymään itsesi mukana?

En aina ja juuri siksi puhun ja kirjoitan koko ajan myös itselleni. Vaikka olen 38-vuotias, niin joinain päivinä eduskunnassa en saa suutani auki, koska pelkään tekeväni virheen. Tai pelkään sitä, ettei kukaan asetu minun puolelleni. Mutta sitten taas muistutan itseäni, että huomenna minulla on uusi tilaisuus. Ja että vaikka tänään meni näin, niin tulee sekin päivä, jolloin uskallan avata suuni. On tärkeää, ettemme me lyö itseemme leimoja. Ettemme me ole joko rohkeita tai pelokkaita, vaan voimme olla molempia. Kaikki on vaihtoliikettä. Ja nyt me tietysti puhumme niistä ihmisistä, joilla on oma asema ja perusoikeudet yhteiskunnassa. Ilman niitä pään nostaminen on todella vaikeaa, eikä sitä ekstraponnistusta kenenkään edes kuuluisi joutua tekemään. Eikä ainakaan yksin.

8) Mitä rakastat?

Ihmisluonnetta. Se millaisia olemme ja miten reagoimme. Se on intohimoni. Toiset syttyvät tekniikasta, minä sytyn ihmisestä.

9) Mitä inhoat?

Ohikatsomista, ulossulkemista ja sitä erillisyyden maailmaa, missä on vain sinun tai minun kokemus, mutta ei minkäänlaista pyrkimystä yhdistää niitä. Ohikatsominen on todella rankkaa vallankäyttöä ja jos ajatellaan sitä, miten paljon hyvää me ainakin sanomme toivovamme läheisillemme, on hurjaa huomata, kuinka paljon silti katsomme toistemme ohi. Vaikka samassa maailmassahan me kaikki kuitenkin loppujen lopuksi olemme.

10) Mikä on sellainen kysymys, mitä sinulta ei haastatteluissa tajuta kysyä?

Olen huomannut, että kansanedustajana minua haastetaan asiakysymyksissä yllättävän vähän. Poliittinen kritiikki tulee usein etäältä. Se on yleistävää ja perustuu kliseisiin ja mielikuviin. Toivoisin enemmän suoraa haastamista ja dialogia. Sen pohjalta on mahdollista synnyttää yksilöllisempää ja monimuotoisempaa poliittista keskustelua.

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen. Siltala 2016.