Sri lanka kukisti malarian

Suomalaistenkin matkailijoiden suosima Sri Lanka julistettiin syyskuussa kokonaan malariasta vapaaksi maaksi. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 1900-luvun puolivälissä saarivaltio oli yksi pahiten malarian piinaamista maista maailmassa.

Vasta 1990-luvulla intensiivinen kamppailu loistautia vastaan alkoi tuoda tuloksia. WHO:n mukaan Sri Lankan taktiikka oli tavallisuudesta poikkeava: siinä kun malariaa yleensä estetään hyttysiä tuhoamalla ja esimerkiksi hyttysverkoin, keskityttiin Sri Lankassa näiden lisäksi myös potilaiden hyvään hoitoon, jotta tauti ei leviäisi heistä eteenpäin.

Liikkuvat klinikat kiersivät malaria-alueita maaseudulla, ja vähitellen tartunnat hiipuivat. Vuonna 2006 havaittiin enää tuhat uutta tartuntaa, ja viimeiseen kolmeen vuoteen ei yhtään. Nyt malarian vastainen työ keskittyy siihen, ettei tauti pääsisi uudelleen maahan.

Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa vain Malediivit on ennen Sri Lankaa nujertanut malarian.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!