Näkökulmat

Aaveena kaunis

Kauneuden markkinat tajuaa paremmin, kun ne vetävät vieraaseen suuntaan, kirjoittaa Mari Manninen.

Ihan aluksi — varaudu siihen, että saatat hätkähtää — klikkaa tästä linkistä, jossa näkyy kiinalaisia uimarannalla.

Kiinassa ei ole uimarannoilla juurikaan burkineja, vaan näitä facekinejä. Kasvot peitetään tiukalla, ihonmuotoisella huppunaamarilla, joka usein muistuttaa kauhuelokuvan zombin naamaa, varsinkin jos hupun alta pullottavat uimalasit. Joskus huppuun yhdistetään kokovartalopuku, kuin sukellusasu mutta ohuempi ja tiukempi.

Kiinalaisnaiset varjelevat näin kauneuttaan. Paikallista sanontaa mukaellen, valkean ihon vuoksi saa monta muuta kauneusvirhettä anteeksi. Niinpä minä, läntinen vitivalkonaama, kerään Kiinassa ihasteluja. Jalkahoitolassa koko henkilökunta kutsuttiin katsomaan pohkeitani. Pulleat toki, mutta ah valkeat kuin raaka kananliha! Siivoojani arvioi ystävänsä kanssa minua kiinalaisen suorasukaisesti: kivanmuotoiset kasvot, mutta tästä (taputuksia pyöreälle vatsalleni ja pepulleni) aika ruma. Kiinassa ihannenainen on hyvin hyvin laiha. Somessa kaunokaiset näyttävät, että saavat vyötärönsä peittymään A4-arkilla.

Kiina on opettanut, kuinka kulttuurisidonnaista ja opittua kauneuskäsitys on — mutta edelleenkään en ymmärrä, kuka on kiinalaisittain kaunis. Minun makuuni upeannäköinen nainen saa paikallisilta tuomion, naama on kuulemma liian leveä tai silmät pienet. Kiinalaiset ihmettelevät, miksi länsimaisten miesten kiinalaistyttöystävät ovat usein rumia. Vastaan, että eivätkä ole, ainakaan länsisilmin.

Kauneus on myös markkinavetoista. Toki se on sitä Suomessakin, mutta Kiinassa sen huomaan, sillä markkinat vetävät toisella tyylillä. Aina en löydä Pekingistä kaupan hyllyltä yhtään deodoranttia, jossa ei olisi jotain valkaisevaa ainetta. Sateenvarjoa markkinoidaan vahvalla uv-suojalla.

Helteellä näkee kiinalaisturisteja vaeltelemassa nähtävyyksillä kuoritakin tapainen aurinkosuoja päällään. Yleensä se on neonvärinen.

Kauneusleikkaukset ovat Kiinassa jättibisnes, minkä tavallaan ymmärrän, sillä moni työpaikka vaatii tekijältään kauneutta. Avioliittomarkkinatkin tuntuvat ulkonäkövaatimuksineen raaoilta. Kiinassa onkin ihan yleistä teettää silmien ylle luomivako ja säästää nenäleikkaukseen.

Kauneusleikkausmainoksiin on merkitty söpön nenänpään astekulma sekä ihanteellinen otsan ja leuan prosenttiosuus kasvojen pituudesta. Leukaperiä sahaillaan, jotta kasvoista tulee juuri oikealla tavalla alaspäin suippeneva. Naamoja valkaistaan ihon alle spruutattavilla ruiskeilla kalmankalpeiksi.

Länsimaisiin silmiini on melkoinen näky, kun rikas kiinalainen kaveriporukka kävelee kadulla vastaan valkeina kuin aaveet, kaikilla kasvot samasta mallista veistettynä. Usein kirurgin vastaanotolle tullaan Angelababyn kuva mukana. Hän on kiinalaisten kauneusihanne numero yksi.

Tietenkin facekinitkin elävät muodin mukaan. Uusimmista, kiinalaisen oopperan innoittamista naamoista pidänkin jo kovasti. Hyvä niin, sillä tulevaisuudessa yhä useampi trendi tulee meille Aasiasta. Haluaako joku naamiotuliaisia Kiinasta?

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!