Järjestöt kritisoivat OECD:n valtaa veroasioissa

Kehitysmaat on jätetty kansainvälisen veroyhteistyön ulkopuolelle, vaikka verojen välttely osuu kipeästi juuri niihin, järjestöt sanovat.

(IPS) — Kehitysmaat on jätetty kansainvälisen veroyhteistyön ulkopuolelle, vaikka verojen välttely osuu kipeästi juuri niihin. Päätösvaltaa käyttää vauraiden valtioiden OECD, valittavat kansalaisjärjestöt.

”Rikkaat maat kokoontuvat suljetuin ovin päättämään asioista, joita ne kutsuvat globaaleiksi verosäännöiksi”, sanoo Tove Maria Ryding velka- ja kehityskysymyksiin erikoistuneesta Eurodad-verkostosta.

Ryding moittii järjestelmää äärimmäisen epädemokraattiseksi. YK:n 134 jäsenvaltion muodostama Ryhmä 77 on yhdessä Kiinan kanssa vaatinut YK:lle päätösvaltaa veroasioista. Perusteluina ovat kansainvälisen veroyhteistyön vahvistuminen ja kehitysmaiden tasa-arvoinen osallistuminen päätöksiin.

Ehdotus torjuttiin viime vuonna YK:n kehitysrahoitusta käsitelleessä huippukokouksessa ja valta veroasioissa jäi edelleen 34-jäseniselle OECD:lle.

Rydingin mukaan OECD:n säännöt syrjivät köyhiä maita. Ylikansallinen yhtiö velvoitetaan esimerkiksi maksamaan veronsa maahan, jossa sen pääkonttori on, vaikka toiminta tapahtuu enimmäkseen kehitysmaissa.

Viime vuoden huippukokouksen jälkeen OECD on hyväksynyt liki 2 000 sivua ”globaaleja verosääntöjä”. Kehitysmaat pakotetaan noudattamaan määräyksiä, joiden laadintaan ne eivät saa osallistua, Ryding moittii.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!