Köyhyys vaivaa yhä Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoja

Maailmanpankin tuoreen raportin mukaan alkuperäiskansat eivät ole hyötyneet hyvästä kehityksestä yhtä paljon kuin muut latinalaisamerikkalaiset.

Alkuperäiskansojen jäsenet eivät ole hyötyneet yhtä paljon Latinalaisen Amerikan viimeaikaisesta edistyksestä kuin muu alueen väestö, sanoo Maailmanpankki tuoreessa raportissaan.

Raportin mukaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä yli 70 miljoonaa ihmistä on noussut köyhyydestä Latinalaisessa Amerikassa talouskasvun ja hyvän sosiaalipolitiikan seurauksena. Vaikka myös alkuperäiskansojen köyhyys on vähentynyt ja palveluiden saanti parantunut, he kärsivät köyhyydestä suhteessa muita ryhmiä enemmän.

Alkuperäiskansoja arvioidaan olevan noin kahdeksan prosenttia Latinalaisen Amerikan väestöstä. Silti köyhien joukossa heidän osuutensa on 14 prosenttia ja erittäin köyhien joukossa 17 prosenttia, Maailmanpankki kertoo.

Lähes puolet alkuperäiskansojen edustajista elää kaupungeissa, mutta sielläkin usein katastrofialttiimmissa, epähygieenisemmissä ja turvattomammissa oloissa kuin muut kansanosat. He ovat muita useammin myös huonosti palkatuissa töissä epävirallisella sektorilla, raportissa kerrotaan.

Raportin mukaan alkuperäiskansojen ongelmia pitäisi tarkastella ottaen huomioon heidän äänensä, kulttuurinsa ja identiteettinsä. Esimerkiksi koulutuksen pitäisi olla kaksikielistä ja kulttuurisesti asianmukaista.

Kyse ei ole vain köyhyyden vähentämisestä, vaan alkuperäiskansojen mukaan ottamisesta mukaa yhteiskuntaan ja heidän kunnioittamisestaan, sanoo Maailmanpankin edustaja Ede Ijjasz-Vasquez pankin tiedotteessa.

Latinalaisessa Amerikassa eli vuonna 2010 noin 42 miljoonaa alkuperäiskansan jäsentä. Eniten heitä elää Meksikossa, Guatemalassa, Perussa ja Boliviassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!