Ennätyskuuma vuosi toi mukanaan luonnonkatastrofeja

Yli 90 prosenttia viimevuotisista luonnonkatastrofeista liittyi ilmastoon ja säähän, kertoo YK.

Yli 90 prosenttia viime vuonna tapahtuneista luonnonkatastrofeista liittyi jotenkin säähän tai ilmastoon, käy ilmi YK:n katastrofiriskien vähentämistoimiston UNISDR:n tuoreesta raportista.

Viime vuosi oli tilastohistorian kuumin vuosi, ja se näkyi raportin mukaan myös katastrofeissa. Vaikutuksiltaan laajimpia katastrofeja olivat 32 kuivuuskautta, jotka vaikuttivat yli 50 miljoonan ihmisen elämään. Kuivuuksia oli yli kaksi kertaa enemmän kuin kymmenen vuoden aikana keskimäärin vuosittain.

”Tämän analyysin pääviesti on, että kasvihuonekaasujen vähentäminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen on elintärkeää maille, jotka pyrkivät vähentämään katastrofiriskejä”, toteaa UNISDR:n johtaja Robert Glasser järjestön tiedotteessa.

Yhteensä luonnonkatastrofeja tilastoitiin viime vuonna 346, ja ne vaikuttivat lähes 99 miljoonan ihmisen elämään. Kuolonuhreja oli 22 773, joista yli kolmannes Nepalin maanjäristyksen uhreja. Eniten katastrofeja tapahtui Kiinassa, Yhdysvalloissa, Intiassa, Filippiineillä ja Indonesiassa. Kuivuuksien jälkeen tuhoisimpia olivat tulvat, jotka vaikuttivat 27,5 miljoonan ihmisen elämään.

Ilmaston lämpenemisen vaikutuksista huolimatta myös myönteistä kehitystä on tapahtunut. Verrattuna kymmenen vuoden keskiarvoon kuolonuhreja oli noin kolme kertaa vähemmän. Myös tulvista ja myrskyistä kärsi vain kolmasosa ihmisistä verrattuna kymmenen vuoden keskiarvoon.

Raportin tiedot koonneen tutkimuslaitos CRED:n mukaan etenkin Aasian maat ovatkin onnistuneet vähentämään myrskyuhreja esimerkiksi varoitusjärjestelmien ja evakuoinnin avulla.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!