Pekingin suomalainen, Wuhanin suomalainen ja Delhin suomalainen istuivat baarissa Pekingissä.
(Wuhan on 10 miljoonan asukkaan kiinalainen kaupunki.)

Pekingin suomalainen harmitteli saasteista ilmaa. Wuhanin suomalainen sanoi, ettei haittaa. Heillä Wuhanissa leijuu joka päivä harmaa kerros taivaalla, Pekingissä sentään näkyvät välillä pilvetkin.

”Voi, tietäisittepä meidän ilmansaasteet”, sanoi Delhin suomalainen.

Eikä juustoakaan Delhistä saa, joskus jonkun hikisen pakastetun fetanokareen joka maksaa lähemmäs kymmenen euroa! Pekingin suomalainen myönsi, että hänen asuinporttinsa vastapäisestä kaupasta juustoja löytyy, mutta korosti, että valikoima on pieni ja hinnat hirmuiset.

Wuhanin suomalainen pyöritteli silmiään: hän oli juuri nähnyt Pekingin juustotiskin, ja se oli huikea verrattuna Wuhanin tarjontaan. Sitä paitsi Wuhanissa kun lähti länsiruokaa tarjoavaan kauppaan, kauppamatkaan piti varata kolme tuntia.

Delhin suomalainen käväisi vessassa. Pekingin suomalainen pahoitteli baarin käymälän hirvittävää hajua. Mitä hajua? ihmetteli Delhin suomalainen.

”En edes huomannut. Meillä Intiassa näkee, kun ihmiset kakkaavat kadulle.”

Delhin suomalainen kysyi, montako kotiapulaista Pekingin suomalaisella on. Pekinginsuomalaisella oli yksi, joka kävi kerran viikossa siivoamassa. Wuhanin suomalaisella, kolmen lapsen äidillä, ei ollut yhtään.

Ei yhtään! Delhin suomalainen oli kauhuissaan. Hänellä, yhden lapsen äidillä, oli lastenhoitaja, autonkuljettaja ja siivoojapuutarhuri. Se on delhiläisittäin vähän, hänen brittikaverillaan on seitsemän hengen kotimiehistö.

Pekingin suomalainen jätti viisaasti kysymättä torakoiden ja muurahaisten torjunnasta sisätiloissa.

Hän oli kuullut jo Norsunluurannikon ranskalaiselta, että tämän kotiapulainen silitti joka päivä lakanat, jotta niihin ei tule toukkia.