Artikkelikuva
Tyttö seisoo karjalauman keskellä Nyalissa Etelä-Sudanissa. Sodan osapuolina olevat dinkat ja nuerit ovat usein ottaneet yhteen karjaa koskevien kiistojen takia.

Etelä-Sudanin kriisi syvenee

Sisällissodassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja lähes kaksi miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.

Etelä-Sudan. Maailman tuorein valtio Etelä-Sudan on ajautunut entistä syvempään kriisiin. Tuoreimmat yritykset lopettaa yli vuosi sitten alkanut sisällissota päättyivät tuloksettomina maaliskuun alussa.

Samalla vuoti julkisuuteen Afrikan unionin raportti, jossa verisen sodan suurimmiksi syyllisiksi nimettiin maan presidentti Salva Kiir ja vastapuolta johtava entinen varapresidentti Riek Machar.

Raportin mukaan kummallekaan nykyisen sodan osapuolista ei pitäisi antaa mitään roolia maata vakauttamaan pyrkivässä väliaikaishallinnossa, kirjoitta The Guardian.

Afrikan unioni kritisoi vain harvoin mantereen valtaapitäviä, siksi kanta on merkittävä. Tosin vuodettua raporttia ei ole julkaistu virallisesti. Myös YK:n turvallisuusneuvosto on valmistellut pakotteita, joita voitaisiin kohdistaa osapuoliin, joiden toiminta kiristää Etelä-Sudanin tilannetta.

Etelä-Sudanin kriisissä on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja lähes kaksi miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa. Maan ruokaturvatilanne on huono, ja kesään mennessä kolmen ja puolen miljoonan ihmisen arvioidaan tarvitsevan humanitaarista apua.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!