K aksi vuotta sitten viisi miestä raiskasi bussissa New Delhissä fysioterapeuttiopiskelijan. Tapaus herätti kansainvälisessä mediassa valtavasti huomiota.
Naisiin kohdistuvia väkivallantekoja on Intian pääkaupungissa usein. Tällä kertaa väkivaltaisuudet saivat joukon opiskelijoita järjestämään spontaanin mielenilmauksen sen poliisiaseman ulkopuolella, jossa rikosilmoitus oli tehty. Seuraavana päivänä protestoijat tukkivat lentokentälle johtavan moottoritien. Pian tuhannet ihmiset kokoontuivat osoittamaan mieltään New Delhin keskustaan, India Gaten liepeille.
Protestien laannuttua tapasin opiskelija Ruchira Senin, jonka mitta oli täyttynyt – monien muiden tapaan. Hän sanoi kamppailevansa omasta ja uhrin oikeudesta liikkua missä ja milloin haluaa. Hän ja moni muu saa pelätä poliisin pysäytystä tai sitä, että riksakyyti ei vie oikeaan määränpäähän.
Vaikka sama pelko yhdistää kaikkia intialaisnaisia yhteiskuntaluokasta ja alueesta riippumatta, on nimenomaan New Delhi tunnettu jo kauan ”raiskauspääkaupunkina”.
Vaikka raiskausilmoitukset ovat lisääntyneet Intiassa viime vuosina, väkilukuun suhteutettuna määrät ovat yhä pieniä. Tämä kertoo valtavasta ongelmasta, joka on vasta vähitellen tulossa esiin.
Poliisi syyllistää naisia
Poliisilla on erittäin huono maine Intiassa. Moni kertoo kohdanneensa vaikeuksia rikosilmoituksen tekemisessä, koska poliisi ei ole halunnut tutkia asiaa.
Kun Tehelka-lehti tutki piilokameran avulla poliisien asenteita seksuaalirikoksiin, ilmeni että syinä häirinnän ja väkivallan lisääntymiseen pidettiin lähinnä naisten säädytöntä pukeutumista ja kevytmielistä käytöstä.
”Läpinäkyvät vaatteet houkuttelevat ketä tahansa sopimattomiin ajatuksiin”, sanoo yksi poliiseista salaa kuvatulla videolla.
Poliisit väittivät myös, että vain alle yksi prosentti tapauksista on aitoja ja että naiset ilmoittavat raiskauksista lähinnä saadakseen rahaa.
Raiskausta pidetään Intiassa perinteisesti neitsyyden menettämisen ongelmana – ei niinkään loukkauksena naisen koskemattomuutta kohtaan.
Kaikki raiskauksista ilmoittaneet naiset pakotettiin vielä jokin aika sitten immenkalvon tarkastukseen, jossa alapää tarkastettiin sormin. Testistä luovuttiin vasta kaksi vuotta sitten alkaneiden laajojen mielenosoitusten myötä. Samalla uudistettiin raiskauksia koskeva lainsäädäntö, jossa esimerkiksi luovuttiin uhrin ”luonteen” tarkastelusta.
Kapinalliset suudelmat
Nirbhayasta, paljon puhutun bussiraiskauksen uhrista, tuli muutoksen symboli ja samastumisen kohde kasvavalle keskiluokalle. Hän oli työskennellyt öisin luottoneuvojana kanadalaisille. Tuhansien nuorten intialaisten tapaan hän valvoi, jotta eurooppalaiset ja amerikkalaiset saisivat parasta palvelua halvimpaan hintaan. Lääkintävoimistelijaopinnot olivat loppusuoralla, ja lähes 300 euron kuukausipalkka häämötti. Se olisi ollut melkein viisinkertaisesti hänen isänsä palkka matkalaukkujen lastaajana lentokentällä.
Rikos tapahtui aikana, jolloin yhä useammat naiset haastavat elämiseen ja käyttäytymiseen liittyvät sovinnaiset säännöt. Nirbhaya oli tulossa elokuvista miespuolisen ystävänsä kanssa, kun hänen kimppuunsa hyökättiin.
Kumppanin valitseminen itse on uutta maassa, jossa valtaosa naisista ei käy töissä, eikä valitse itse elämänkumppaniaan. Tällaisena aikana ahdistelut ja raiskaukset kertovat miesten yrityksistä kontrolloida naisia. Erään tuttavani mukaan ”tämä on patriarkaatin väkivallan pahimpia muotoja”.
Tuttavani, kuten monien muiden, on suhtauduttava perinteisiin aivan uudella tavalla. Jotain on tapahtumassa. Älypuhelimien kautta entistä useammat intialaiset tutustuvat vaihtoehtoisiin ajattelutapoihin. Nuorten moraalinen todellisuus on toinen kuin heidän vanhempiensa.
Eräs osoitus tästä ovat suukkoprotestit, joita nähtiin ympäri Intiaa viime vuoden lopulla. Silloin satoja pariskuntia kokoontui osoittamaan mieltään moraalipoliisia vastaan suutelemalla julkisesti. Tämä Kiss of love sai alkunsa tapauksista, joissa naisia syytettiin öisestä yhdessäolosta miesten kanssa avioliiton ulkopuolella.
Kapinalliset suudelmat ennakoivat uudenlaista huomista, mutta matka sinne on pitkä ja täynnä konflikteja.
Pooja, 19
”En ole koskaan pelännyt korottaa ääntäni. Nyt olen oppinut myös lyöntejä ja potkuja Plan-järjestön ja Delhin poliisin pitämällä itsepuolustuskurssilla. Treeneissä opimme mitä tehdä, jos joku vaikka tarttuu käsivarresta tai hiuksista kiinni. Jos joku ahdistelee minua, käsken häntä ensin lopettaa. Sen jälkeen varoitan uudelleen. Jos sekään ei auta, pyydän muita matkustajia apuun. Vasta hätätapauksessa käyttäisin voimakeinoja.
Iltaisin vältän pimeitä paikkoja, ja kierrän kadulla seisovat miesporukat kauempaa. Bussilla tai metrolla matkustan mieluummin ryhmässä muiden tyttöjen kanssa. Yleensä tuntuu turvalliselta liikkua ulkona. Mutta eikö kaikkia naisia pelota joskus?”
Meena, 17
”Yleinen vessa on yksi vaarallisimmista paikoista alueellani. Jaamme vessan 200-300 muun ihmisen kanssa. Ovia ei saa lukkoon, ja vessoihin näkee sisään läheisistä taloista. Siksi vessassa käynti hermostuttaa varsinkin tyttöjä.
Juomaveden joudumme hakemaan suurista vesisäiliöistä. Kun kannan vettä kotiini, pojat kerääntyvät ympärille ja keksivät tekosyitä, jonka varjolla tulevat lähelle tai koskettelevat.
Haluaisin sanoa suorat sanat, mutta en uskalla, koska pojat saattavat kostaa seuraavana päivänä. Ystäväni läimäytti poikaa, joka ahdisteli häntä. Seuraavana päivänä joukko teinipoikia kävi hajottamassa huonekaluja hänen kotonaan.”
Jyoti, 18
”Seisoin täydessä ruuhkabussissa, kun joku kouraisi minua vyötäröltä. ’Pidä kätesi kurissa tai katkaisen sen’, sanoin kovaan ääneen. Kaksi lähellä seisovaa naista kääntyi kysymään, kuka minua ahdistelee.
Tungoksessa en nähnyt kopeloijaa, mutta loppumatkan sain olla rauhassa. Naiset neuvoivat kantamaan hakaneulaa mukana ja pistämään ahdistelijaa ensi kerralla.
Viime vuosina on puhuttu paljon naisten turvallisuudesta, mutta juuri mikään ei ole muuttunut. Pikemminkin tuntuu, että ne ihmiset, jotka puhuvat ongelmista suureen ääneen, ovat juuri samoja, jotka itse ahdistelevat naisia. ”
Sarita, 15
”’Miksi menet kouluun? Tule mieluummin pitämään hauskaa meidän kanssa! Anna puhelinnumerosi!’ Joudun jatkuvasti kuuntelemaan poikien huutelua koulumatkalla, kuten muutkin tytöt. Ainoa, mitä voimme tehdä, jos joku huutelee tai käy käsiksi, on pyytää ohikulkijoilta apua. Olemme valittaneet myös poliisille häirinnästä, mutta poliisi ei ole puuttunut tilanteeseen.
Tästä en kulkisi pimeään aikaan. Kadun varressa olevalle aukiolle kerääntyy miehiä pelaamaan korttia, ja sen ohi on vielä ikävämpi kävellä, koska katulamppu on rikki.”
Kuvat: Laura Böök