Artikkelikuva
Kaksi moottoripyörätaksia ajavaa miestä silmäilee Ugandan ensimmäistä homolehteä maan pääkaupungin Kampalan lähellä.

Uganda homojen silmin

Homojen elämä maassa, joka haluaa tehdä homoudesta laitonta, on karua, selviää Ugandassa hiljan julkaistusta Bombastic-lehdestä.

Uganda. Millaista on elää homona maassa, joka haluaa tehdä homoudesta laitonta? Aika karua, selviää Ugandassa hiljan julkaistusta Bombastic-lehdestä. Se on maan ensimmäinen lehti, joka kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämästä heidän näkökulmastaan.

Suurin osa kirjoittajista kertoo elämästään nimettömänä, mutta oma ääni kuuluu teksteissä selvästi. Moni vakuuttelee elävänsä kunnollista ja kristillistä elämää, vaikka seksuaalinen suuntaus poikkeaakin valtavirrasta. Useassa tarinassa kerrotaan väkivallasta, sen pelosta ja räikeästä syrjinnästä.

Ugandan parlamentti hyväksyi viime vuonna lain, joka olisi tehnyt homoseksuaalisuudesta laitonta, mutta maan oikeuslaitos perui lain voimaantulon. Nyt maassa on tekeillä uusi samansuuntainen lakiehdotus.

Värikkäiden kansiensa sisällä 75-sivuinen Bombastic on asiallinen, jopa raporttimainen. Henkilökohtaisten kasvutarinoiden lisäksi lehdestä löytyy myös pitkällisiä analyyseja lakiehdotuksista. Lehti on luettavissa kokonaisuudessaan verkossa osoitteessa www.kuchutimes.com.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!