Nigeria pääsi eroon poliosta

Maailmassa on enää kaksi maata, joissa poliota esiintyy kotoperäisenä.

Maailman terveysjärjestö (WHO) on poistanut Nigerian endeemisestä eli kotoperäisestä poliosta kärsivien maiden listalta.

Maassa ei ole ollut yhtään niin kutsuttua villiä poliovirustapausta sitten heinäkuun 2014. Rokotevälitteisiä tartuntoja on ollut tänä vuonna yksi.

Vielä vuonna 2012 yli puolet maailman poliotapauksista löytyi juuri Nigeriasta. Sen jälkeen yli 45 miljoonaa nigerialaislasta on rokotettu poliota vastaan, WHO kertoo.

Järjestö varoittaa, että maan on yhä pysyttävä valppaana polion varalta. Virallisen sertifikaatin se saa vasta, kun tapauksia ei ole esiintynyt kolmeen vuoteen.

Nigerian poistumisen jälkeen maailmassa on enää kaksi maata, joissa poliota esiintyy kotoperäisenä, Afganistanissa ja Nigeriassa. Niistä on löytynyt tänä vuonna yhteensä 41 tapausta.

Polio tarttuu usein huonon sanitaation ja likaisen veden välityksellä. Vielä 1980-luvun lopulla yli 350 000 lasta vammautui vuosittain polion vuoksi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!