Osa vuosituhattavoitteista edelleen saavuttamatta

YK:n vuosituhattavoitteet tulevat tiensä päähän tänä vuonna. Viimeisen seurantaraportin mukaan osa tavoitteista on saavutettu – osaa ei.

YK on julkaissut tänään viimeisen vuosituhattavoitteiden seurantaraporttinsa. Vuonna 2000 asetettujen kahdeksan tavoitteen määräaika on tämän vuoden lopussa, mutta kaikkia niistä ei raportin ole saavutettu vieläkään.

Saavutettuihin tavoitteisiin kuuluvat muun muassa äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten ja ilman puhdasta juomavettä olevien osuuden puolittaminen vuoden 1990 tasosta. Niissä onnistuttiin etuajassa.

Äärimmäisessä köyhyydessä eläviä on nyt 836 miljoonaa, noin 14 prosenttia kehitysmaiden väestöstä, kun vielä vuonna 1990 määrä oli 1,9 miljardia. Edistystä on tapahtunut myös aivan viime vuosina: YK:n edelliset luvut ovat vuodelta 2010, ja vielä tuolloin äärimmäisen köyhiä oli 22 prosenttia.

Myös esimerkiksi tyttöjen ja poikien koulutuksen tasa-arvo on saavutettu, mikäli tarkastellaan kehitysmaita yhtenä alueena.

Sen sijaan nälkäisten osuutta ei ole pystytty puolittamaan, vaikka vielä viime vuoden raportissa arvioitiin, että puolittaminen on yhä mahdollista. Nälkäisiä on nykyisin noin 12,9 prosenttia; vuosina 1990–1992 osuus oli 23,3 prosenttia.

Myöskään lapsi- ja äitiyskuolleisuustavoitteissa ei ole onnistuttu täydellisesti. Lapsikuolleisuutta piti vähentää kaksi kolmasosaa ja äitiyskuolleisuutta kolme neljäsosaa vuoden 1990 tasosta, mutta todellisuudessa lapsikuolleisuus on hieman yli puolittunut ja äitiyskuolleisuus hieman alle puolittunut.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kuvasi raportin julkistustilaisuudessa vuosituhattavoitteita historian menestyksekkäimmäksi köyhyyden vastaiseksi kampanjaksi. Raportissa kuitenkin korostetaan myös sitä, että kehitys on ollut epätasa-arvoista, ja samaan aikaan esimerkiksi konfliktit ja kasvavat hiilidioksidipäästöt vaikeuttavat sitä.

YK:n vuosituhattavoitteiden jatkosta on määrä sopia tämän vuoden syyskuussa. Suunnitteilla on vuoteen 2030 ulottuvat kestävän kehityksen tavoitteet, joita on alustavan ehdotuksen mukaan 17.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!