Etelä-Sudan liittyi lapsen oikeuksien sopimukseen

Yhdysvallat on pian ainoa maa, joka ei ole ratifioinut sopimusta.

Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen. Prosessi saatiin muodollisesti päätökseen eilen, ja maa on nyt 195:s sopimuksen allekirjoittanut maa.

Sisällissodasta kärsivä Etelä-Sudan on yksi maailman vaikeimmista paikoista lapsille ja äideille. Suomen Unicefin mukaan äitiyskuolleisuus on maailman korkein, rokotus- ja rekisteröintikattavuus ovat alhaisia, ja vain 13 prosenttia kouluista pystyy tarjoamaan opetusta kaikille peruskoulun luokka-asteille.

Vuonna 1989 hyväksytty lapsen oikeuksien sopimus on maailman ratifioiduin ihmisoikeussopimus. Etelä-Sudanin ratifiointiprosessin päätyttyä ainoat maat, jotka eivät ole ratifioineet sopimusta, ovat Somalia ja Yhdysvallat. Näistä Somalia ilmoitti tammikuussa ratifioivansa sopimuksen, mutta prosessi on vielä kesken.

Jäljelle jää enää Yhdysvallat, jossa on pelätty muun muassa maan suvereniteetin puolesta. Suomen Unicefin ohjelmajohtajan Inka Hetemäen mukaan sopimuksen ja Yhdysvaltain kansallisen lainsäädännön suurimpina eroina on nähty myös nuorisorikollisten kohtelu ja suhtautuminen väkivallan käyttöön kasvatuksessa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!