Päässäni on jukeboksi, jonka biisivalikoima on nolo. Osaan ulkoa sanat likipitäen kaikkiin 70-luvun suomi-iskelmiin. Riittää, että kuulen pari ensimmäistä tahtia ja voin hoilottaa loppubiisin ulkomuistista, yleensä virheettä. Suurin osa lauluista on sellaisia, etten kysyttäessä tietäisi niitä olevan olemassakaan. Silti ne kaikki ovat tallessa päässäni.
En koskaan opettelemalla opetellut kappaleiden sanoja. En edes muista laulaneeni niitä lapsena. Ne vain tarttuivat muistiini jostain taustalla soivasta radiosta ja pitkien automatkojen takapenkkitylsyydestä.
Varrella virran oli lapsena mielestäni iloinen laulu. Kun kuulin sen jokin aika sitten radiosta, hämmästyin. Sehän kertookin ympäristötuhoista.
Olin oppinut sanat ymmärtämättä mitä ne merkitsevät.
Päässäni toimii monta muutakin pienestä vihjeestä käynnistyvää toistinta. Ne eivät ole yhtä harmittomia kuin 70-luvun iskelmälyriikat.
Yksi niistä pärähtää käyntiin, kun luen uutisia kriisialueilta. Aivan liian usein uskon jo parin ensi lauseen jälkeen tietäväni, mitä seuraavaksi on luvassa. Lähes aina olen oikeassa. Juuri se tekee uskomuksesta vaarallisen, sillä samalla heikkenee tarkkuus ja kyky hoksata pieniä eroja ja muutoksia.
Luulen, ettei ulkopuolinen voi koskaan ymmärtää minkään kriisin koko kuvaa. Jos hyvin käy, voi päästä aika hyvin perille yhden osapuolen näkemyksistä. Jos on oikein avaralla ja jaksavalla mielellä varustettu, ehkä jopa kahden vastakkaisen puolen näkemyksistä. Mutta harvassa kriisissä on vain kaksi selkeää puolta. Yleensä vastassa on erilaisten verkostojen vyyhti, jossa näkemykset, kokemukset ja mielipiteet risteilevät niin tiuhaan, että perässä pysyminen on vaikeaa.
Siksi kiusaus asetella uutta kriisiä vanhaan muottiin on suuri. Se on inhimillistä, sillä vertaaminen tuttuun helpottaa ymmärtämistä. Ebola – vähän niin kuin sars, mutta heikomman terveydenhuollon maissa. Isis – vähän niin kuin Al-Qaida, mutta pahempi.
Valmiista selitysmalleista on usein mahdoton päästä eroon, edes oman pään sisällä. Ne ovat kuin lapsuuden automatkoilta muistiin jääneet iskelmät. Sanat osaa, sisältö yllättää: neutraalilta tuntuva kertomus jostakin menneisyyden tapahtumasta onkin vahvasti asenteilla ja stereotypioilla väritetty. Kun asettelee uutta kriisiä vanhaan juoneen, tulee herkästi jakaneeksi samalla myös roolit samoin kuin ennen. Hyvät pysyvät hyvinä, pahat pahoina – riippumatta siitä, toimivatko he enää samoin kuin ennen.
Nyt maailmassa on käynnissä pelottavan monta pelottavaa kriisiä. Niistä joka ikinen on paljon monimutkaisempi kuin mitä uutisiin mahtuu. Helppoja ratkaisuja ei ole.
Toivon voimia heille, jotka joutuvat elämään maailman monien kriisien keskellä. Ja viisautta ja ymmärrystä heille, jotka joutuvat etsimään niihin ratkaisua.