Artikkelikuva

Siirtohinnat ryöstävät Afrikkaa

Sisäisen siirtohinnoittelun avulla totetuva veronkierto syö suuria paloja Afrikan tulovirrasta.

Afrikka. Viisi Afrikan maata menetti vuosina 2002–2011 laittomina pääomavirtoina yhteensä ainakin 44 miljardia euroa, selviää Global Financial Integrity -laitoksen tutkimuksesta, jonka rahoitti Tanskan ulkoministeriö.

Hävikin taustalla on pääasiassa veronkierto, jota kansainväliset suuryritykset toteuttavat sisäisen siirtohinnoittelun avulla. Raportin mukaan Uganda menetti sen vuoksi summan, joka vastaa kooltaan 13 prosenttia maan budjetista. Ghanan tappio oli 11, Mosambikin 10 Kenian 8 ja Tansanian 7 prosenttia budjettituloista.

Yritys voi esimerkiksi myydä tytäryhtiölleen toiseen maahan kahden miljoonan euron arvosta tavaraa, mutta laskuttaa vain 1,5 miljoonaa. Loppu raha laitetaan myyjän tilille veroparatiisiin. Tuonnista voidaan vastaavasti maksaa ylihintaa alhaisen verotuksen maahan.

”Vilppi ryösti noiden maiden asukkailta varoja, jotka olisi voitu käyttää infrastruktuuriin, kouluihin, sairaaloihin ja muihin julkisiin palveluihin”, moittii Tanskan kauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Mogens­ Jensen.

Kenia menetti kaksi kertaa enemmän rahaa kuin sai kehitysapua. Ghanassa tappio oli kehitysavun suuruinen, Tansaniassa 78, Ugandassa 59 ja Mosambikissa 33 prosenttia kehitysavusta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!