Syyskuu oli lämmin. Lämpimin koskaan mitattu. Ennätys oli jo neljäs tänä vuonna. Myös toukokuu, kesäkuu ja elokuu pääsivät historiankirjoihin. Niiden kaikkien maailmanlaajuinen keskiarvo oli lämpimämpi kuin koskaan ennen.
Koko tästä vuodesta uhkaa tulla ennätysvuosi, taas kerran.
Käsi ylös jokainen, joka on jo turtunut huonoihin ilmastouutisiin. Ilmaston lämpeneminen on todennäköisesti tämän hetken kaikkein tärkein asia, mutta harva jaksaa aktiivisesti vaivata sillä päätään. On niin paljon muutakin.
Osaan kyllä varoa ihmisen kokoisia riskejä. Käytän pyöräilykypärää, heitän homehtuneen juuston pois ja syön D-vitamiinini talvella. Uutisten äärellä huolestun milloin ebolasta, milloin Ukrainan tilanteesta, milloin lähiterveysasemani lakkauttamisesta.
Mutta miten ihmeessä varaudutaan musertavan suuriin riskeihin?
Asiantuntijoiden enemmistö on yhtä mieltä siitä, ettei ilmastonmuutoksen suunta ole käännettävissä. Nykytoimin lämpenemisen pysäyttäminen kahteen asteeseen jäänee sekin unelmaksi. Maapallon pitämisen elinkelpoisena tulevillekin sukupolville pitäisi itsestään selvästi peitota tärkeydessään kaiken muun. Silti väkeä on barrikadeilla vähänlaisesti.
Oma suhtautumiseni ilmastonmuutokseen muistuttaa suhtautumistani Lähi-Idän kriiseihin. Tiedän että ne ovat vakavia ja kammottavia asioita, mutta samalla rehellisyyden nimissä tiedän, etteivät ne tällä hetkellä kosketa itseäni. Molemmat ovat liian kaukana, ainakin toistaiseksi. Ei auta, vaikka tiedon tasolla ymmärrän molempien seurausten voivan jonain päivänä laittaa omankin elämäni uusiksi.
Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa nostetaan yleensä ensimmäisenä esiin kehitysmaat. Niissä vaikutukset näkyvät ensimmäisenä. Tulvat ja myrskyt lisääntyvät, kuumuutta seuraa kuivuus ja nälkä, pakolaisuus, muuttoliikkeet. Tiedätte miten tarina etenee.
Luin juuri Emmi Itärannan Teemestarin kirjan. Se sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ilmasto on jo lämmennyt. Lapissa on lunta vain muistikuvissa, ja koko elämä pyörii vähenevän veden ympärillä. Vedestä on tullut niin harvinaista, että sen avulla on kätevää kontrolloida ihmisiä. Ilman vettä ei ole elämää, ja se jolla on valta veteen on myös valta elämään.
Taas kerran kirja onnistui pysäyttämään ilmastoraportteja tehokkaammin. Huomasin ikkunasta ulos tuijottaessani laskeskelevani, mikä kaikki omassa maisemassani muuttuisi ilmaston lämmetessä. Ajatus harhaili siihenkin, miltä haisisi maailmassa, jossa kenelläkään ei olisi tarpeeksi vettä peseytymiseen tai pyykinpesuun. Sellainenkin päivä voi koittaa. Ei todennäköisesti vielä meidän elinaikanamme, mutta joskus.
Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa pitäisi vuoden 2015 joulukuussa päästä sopimukseen siitä, miten ilmaston lämpenemistä jatkossa hillitään. Viimeinen merkittävä etappi matkalla on Perun Limassa ensi kuussa pidettävä ilmastokokous. Siellä tehtävät päätökset ovat tärkeitä, meille kaikille.
Tässä lehdessä Intiasta kirjan kirjoittanut Virpi Hämeen-Anttila muistuttaa, ettei pelkästä taivastelusta ole mitään hyötyä kenellekään. Vain teot auttavat, pienetkin.
Jos edessä on varma kolari betoniseinään, kannattaa vähentää vauhtia, vaikkei ehtisikään pysähtyä ennen törmäystä. Tulee vähemmän romua.