EU:n bioenergiasuunnitelmat lisäävät kilpailua maasta

Tuoreen tutkimuksen mukaan vuoteen 2030 mennessä tarvitaan Puolan ja Ruotsin pinta-alojen verran maata.

EU:n bioenergian käytön lisäys vaatisi Ruotsin ja Puolan pinta-alojen verran maata vuoteen 2030 mennessä, mikäli tarvittava maa otettaisiin EU:n alueelta, käy ilmi Wienin yliopiston ja Maan ystävät -ympäristöjärjestön tutkimuksesta.

Vuonna 2010 EU:n bioenergiakysyntä kattoi suunnilleen Ruotsin kokoisen maa-alueen, mutta koska unioni suunnittelee kaksinkertaistavansa viljan ja puun käytön polttoaineissa, liikenteessä ja lämmityksessä, tarvittavan maa-alueen koko nousee 70,2 miljoonaan hehtaariin maata, raportissa lasketaan.

”Puiden polttaminen voimaloissa on katastrofi. Bioenergia voi auttaa vähentämään ilmastopäästöjä, mutta sen pitää keskittyä jätteiden hyödyntämiseen, ei puiden ja ruokakasvien käyttämiseen”, sanoo Maan ystävien biopolttoaineasiantuntija Robbie Blake.

Järjestö on huolissaan myös siitä, millaisen kilpailun maasta bioenergian lisäys aloittaisi. Pelkästään lämmitykseen ja sähköön menevä puu vaatisi lähes 40 prosenttia Euroopan tuottavasta metsäpinta-alasta. Aiemmin toukokuussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan vain noin 1,3 miljoonaa hehtaaria Euroopan maasta voitaisiin hyödyntää ruokaturvan ja luonnon kärsimättä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!