Ulkoministeriöltä 44 miljoonaa euroa humanitaarista hätäapua

Pääosa Suomen tuesta kanavoidaan YK-järjestöjen ja apua toimittavien suomalaisjärjestöjen kautta.

Suomen ulkoasiainministeriö on päättänyt rahoittaa akuuttien kansainvälisten humanitaaristen kriisien hoitamista yli 44 miljoonalla eurolla. Kehitysministeri Pekka Haaviston viime viikolla tekemällä päätöksellä apua kohdennetaan inhimillisen hädän hoitamiseen Syyriassa ja sen lähialueilla, Etelä-Sudanissa sekä Keski-Afrikan tasavallassa.

Aloite nyt päätettyjen varojen myöntämiselle on tullut YK:lta, joka pyysi aiemmin alkuvuodesta poikkeuksellisen korkeaa yhdeksän miljardin euron hätäapuvetoomusta kansainvälisten kriisien hoitamiseksi. Syyrian neljättä vuotta jatkuvan sisällissodan kustannukset kattavat summasta yli puolet.

”Poliittisen ratkaisun puuttuessa Syyrian kriisin humanitaariset seuraukset pahenevat päivä päivältä, ja miltei neljännesmiljoona syyrialaista on edelleen saarrettuina vailla tarvitsemaansa apua”, Haavisto sanoo.

Kansainvälisesti humanitaarista apua tarvitsee yhteensä yli 81 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa.

Pääosa Suomen tuesta kanavoidaan YK-järjestöjen ja suomalaisjärjestöjen, kuten Suomen Punaisen Ristin, Kirkon ulkomaanavun, FIDA Internationalin, Suomen World Visionin ja Pelastakaa Lasten kautta.

World Visionin kohdalla tämä tarkoittaa vammaisten ihmisten auttamiseen tähtäävän humanitaarisen operaation käynnistämistä Keniassa ja Ugandassa sijaitsevilla pakolaisleireillä, joilla asuu satojatuhansia ihmisiä, järjestöstä sanotaan.

”Kriisitilanteissa vammaisten asema on äärimmäisen heikko. Jos heidät ylipäätään otetaan katastrofin keskeltä mukaan, he saattavat jäädä leireillä piiloon telttojen ja asumusten perukoille. Heistä ei välttämättä tiedetä mitään, ennen kuin leiri tyhjentyy, Suomen World Visionin humanitaarisen avun päällikkö Juha Virtanen perustelee ohjelmaa.

Ohjelman puitteissa parannetaan sanitaatio- ja terveyspalveluja, esteettömyyttä sekä kehitetään apuvälineita vammaisten käyttöön. Myös väestön ja työntekijöiden kouluttaminen vammaisten oikeuksista sisältyy ohjelmaan, World Visionista sanotaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!