Israelille taas taloudellisia takaiskuja siirtokunnista

Danske Bank ja Norjan eläkerahasto vetävät rahojaan pois Israelista, Nordea haluaa vielä lisätietoja.

Tanskassa päämajaansa pitävä jättipankki Danske Bank sekä Norjan valtion eläkerahasto ovat ilmoittaneet vetävänsä sijoituksiaan pois Israelista yritysvastuuongelmien ja siirtokuntien vuoksi.

Rahoitusjättien ilmoitukset tulivat vain viikkoja sen jälkeen, kun Alankomaiden suurin eläkerahasto ilmoitti samanlaisesta päätöksestä.

Danske Bankin mukaan Israelin suurin pankkilaitos Bank Hapoalim rahoittaa kansainvälisen oikeuden laittomaksi tulkitsemien siirtokuntien rakentamista Länsirannalla, jonka vuoksi se kuuluu nyt sijoituskohteiden mustalle listalle.

Danske Bank oli jo aiemmin vetänyt sijoituksiaan pois muista israelilaisyrityksistä samoista syistä.

Vastaavasti Norjan eläkerahastoa ohjaavan valtionvarainministeriön mukaan sijoitukset kahdessa siirtokuntarakentamista tukevassa israelilaisfirmassa ovat kestämättömiä.

Myös Ruotsissa päämajaansa pitävä Nordea on pyytänyt israelilaisilta yhteistyökumppaneiltaan selvityksiä niiden toiminnasta miehitetyillä alueilla, mutta ei ole vielä päättänyt jatkosta.

Rahoituslaitokset ja yritykset ovat leikanneet ripeästi sijoituksiaan Euroopan komission kesällä tekemän päätöksen jälkeen, jossa kielletään rahoittamasta Israelin laittomiin siirtokuntiin kytköksissä olevia hankkeita.

Yhdysvallat on tuominnut kovasanaisesti EU:n uuden linjauksen. Huolimatta Yhdysvaltojen merkittävästä sotilaallisesta tuesta Israelille asevoimille, EU on edelleen selvästi maan tärkein kauppakumppani.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!