Ihmiskaupasta ja naiskaupasta kirjoitetaan paljon. Useimmiten raportteja. Silloin kun ne antavat äänen naiskaupan uhreille, naiset puhuvat yleensä kokemastaan nimettöminä.
Siksi Isoke Aikpitanyin tarinan kertova Musta, kaunis ja kaupan – Euroopan uudet orjat -kirja on harvinainen ja tervetullut poikkeus. Se rikkoo täysin tavat ja oletukset siitä, miten ja millaisella kielellä ihmiskaupasta puhutaan: nimettöminä ja uhreina.
Vuosi sitten suomennettu kirja sai ilmestyessään varsin kirjavia arvioita: sekä ylistäviä että kriittisiä. Helsingin Sanomien arviossa otsikolla ”Katuhuoran kertomaa, sokeroituna” Veli-Pekka Leppänen teilaa Isoke Aikpitanyin ja Laura Maragnanin yhdessä kirjoittaman kirjan tyylin tyystin: ”Kirja kuitenkin hukkaa pääkuvionsa Maragnanin epätyyliin; hän sirottelee tekstin täyteen sieviä pikkudraamoja ja yllätyksiä, joita ei takuulla löydy prostituoidun elämästä. Huokea kynäily saa vääntelehtimään kiusaantuneena. Teos olisi näillä eväin sopinut jättää julkaisematta.”
Aamulehdessä puolestaan Sanna Sevänen sanoi kirjan kertovan ”taitavasti tuhansien eurooppalaisten, afrikkalaisten ja aasialaisten naisten tarinan. Se puhuu vankin äänenpainoin ihmisistä, joille elämä ei ole antanut mitään muuta vaihtoehtoa, kuin myydä ruumistaan muutamasta kymmenestä eurosta.”
Maailman Kuvalehtikin arvosteli kirjan viime vuonna. ”Musta, kaunis ja kaupan on luettava, jotta ymmärtää hippusen siitä, mitä julmuus on”, kirjoitti Marie Kajava.
Maailman Kuvalehden arvio kirjasta:
Musta, kaunis ja kaupan – Euroopan uudet orjat
Lue Isoke Aikpitanyin tarina: