Artikkelikuva

Syyrialaisten sortuneet haaveet

Jordaniaan saapui tammikuussa 55  000 Syyrian pakolaista – enemmän kuin koskaan aikaisemmin. He ovat arabikevään häviäjiä. Zaatarin pakolaisleireissä pitää varoa myös Syyrian salaisen palvelun urkkijoita.

Viime viikkoina Syyriasta on tullut rajan yli Jorda­niaan jopa 3 000 ihmistä yössä. Pakolaisten määrä lisääntyi, kun Assadin hallinto otti Damaskoksen tähtäimeensä ja alkoi käyttää scud-ohjuksia kapinallisia vastaan.

Viime kesään saakka syyrialaiset pääsivät matkustamaan passeilla Jordaniaan. He lahjoivat sotilaat ja asettuivat rajan lähelle tai Ammaniin. Heitä näkee istumassa pääkaupungin kahviloissa, missä he puhuvat sisällissodasta ja elämästään. Useimmat eivät enää jaksa uskoa tulevaisuuteen. He ovat majoittuneet köyhien kaupunginosien surkeisiin asumuksiin tai pakolaisleirien vetoisiin telttoihin. Yksin elävät, naiset, varattomat ja entiset taistelijat ovat sisällissodan häviäjiä.

Toisten nurkissa

Ennen Hananin asiat olivat hyvin. Allah ei kylläkään koskaan suonut hänelle lapsia, mutta hänellä oli Homsissa pieni asunto, johon kuului suuri olohuone. Siellä olivat hänen kasvinsa, ja siellä hän tarjosi vierailleen makeaa, vahvaa kahvia.

”Nyt minulla ei ole enää mitään”, Ammaniin päätynyt 64-vuotias leski sanoo. Hän istuu loppuun kuluneella patjalla ja katselee likaisia ikkunoita, jotka repsottavat saranoillaan.

”Taloni oli moskeijan lähellä. Siellä kaupunginosan miehet osoittivat perjantaisin mieltään”, hän kertoo. Niinä päivinä Hanan jätti aina ulko-oven hieman raolleen. Hän tiesi, että joskus hallituksen puolisotilaalliset joukot, shabihat, ilmestyisivät. Silloin miehet tarvitsisivat no­peasti piilopaikan, jossa odottaa, kunnes joukkio menisi tiehensä.

Hananin pieni koti oli ensimmäinen talo, jonka shabiha-joukot siinä korttelissa polttivat maan tasalle.

Pakomatkasta miinakenttien läpi, viikoista vastaanottokeskuksessa – siitä kaikesta hän on jotenkin selviytynyt, vinkuvasta hengityksestään ja diabeteksestaan huolimatta. ”Mutta tätä täällä en kestä”, hän sanoo, kyynelet silmissä.

Ensin Hanan asui muutaman viikon siskojensa luona, mutta nyt hän nukkuu veljensä olohuoneessa. Itsenäinen elämä on haihtunut olemattomiin.

Nainen kertoo saavansa rekisteröitynä pakolaisena YK:n pakolaisjärjestöltä UNHCR:ltä vajaat 55 euroa kuukaudessa. Se ei riitä omaan asuntoon. Yksin asuminen olisi myös aivan liian vaarallista. Yksin asuva nainen herättää huomiota. Avustusjärjestöt tuntevat tapauksia, joissa yksin elävien naisten asuntoihin on tunkeuduttu ja heidät on raiskattu.

Hananin on vaikea kestää nykyistä ahtautta. Kun hänen veljensä tulee työstä kotiin, Hanan vetäytyy omiin oloihinsa ja yrittää antaa veljelle ja tämän vaimolle yksityisyyttä. Se ei oikein onnistu, koska asunnossa ei ole ovia.

Täällä Mokheim Al-Husseinin ankeas­sa kaupunginosassa syyrialaisia ei katsota hyvällä, Hanan kertoo. Hänen veljensä perhe maksaa kahden huoneen asunnosta vajaat 140 euroa. Lämmitystä ei ole, ja suihkussa käydään keittiössä. Korttelin kaupoissa heitä huijataan jatkuvasti – ikään kuin he olisivat turisteja eivätkä pakolaisia.

”Ja kadulla meitä haukutaan. Meille sanotaan, että viemme ihmisiltä työn ja ansiot.” Veli työskentelee pakkaajana ja ansaitsee 5,50 euroa päivässä. Litra bensaa maksaa Jordaniassa toista euroa.

Leiri kuin kaupunki

Abu Abdallahin perhe tarkkailee etäältä pakolaisleiri Zaatarin ostoskatua. Yhdeksän neliökilometrin alueelle levittäytyvä leiri on kuin kaupunki. On kouluja, leikkikenttiä, sairaaloita ja eloisa tori.

Leipurit friteeraavat makeita jälkiruokia, vieressä hajuvesikauppias sekoittaa tuoksuja. Ihmiset myyvät kenkiä ja vaatteita, joita he ovat ottaneet mukaansa paetessaan kodeistaan.

On kuormalavoittain perunalastuja, virvoitusjuomia ja laatikoittain purukumia ja suihkugeeliä. Tavarat eivät päädy leiriin laillista tietä, mutta leirin jordanialainen johto ja UNHCR eivät juuri estele kaupankäyntiä. Se on UNHCR:n työntekijän mielestä selvästi parantanut tyytyväisyyttä leirissä.

Tyytyväisyys ei yllä kaikkiin. Abu Abdallah on kantanut patjat teltan eteen, jossa isä, äiti, seitsemän lasta ja isoäiti nukkuvat. Vierailleen he tarjoavat parastaan: paikan auringossa.

Zaatarissa sää on käynyt sietämättömän kylmäksi. Talvella lämpötilat laskevat täällä usein nollan alapuolelle, ja tuuli ja sade riepottavat telttoja.

Kumarainen pieni isoäiti on ainoa, joka jatkuvasti kantaa huolta perheen kipeimmin tarvitsemasta asiasta. Se on fuluus, raha. ”Kilo tomaatteja maksaa täällä viisi kertaa enemmän kuin Syyrias­sa”, ennen työnjohtajana työskennellyt Abu Abdallah kertoo.

Deraasta perheineen tullut Abdallah on nopeasti oppinut pakolaisleirin säännöt. Useimmat niistä ovat jo ennalta tuttuja, sillä leirin pienoismaailmassa näyttäytyvät samat rakenteet kuin Assadien valtakaudella vuosikymmenten ajan – korruptio, sukulaisten suosiminen ja oman edun tavoittelu.

Jokaisen päätiestä erkanevan ”kadun” edessä seisoo leirin työntekijä. Hänen tärkein tehtävänsä on jakaa Maailman elintarvikeohjelman riisiä, juustoa ja leipää sisältävät paketit. ”Olen nähnyt, että autoon on jäänyt muutamia paketteja, vaikka mekään emme ole saaneet tarpeeksi”, Abdallah sanoo.

Se, että parempiosaiset panevat aina osan omaan taskuunsa, ei ole Abdallahille uutta. Hän näyttää käsiään, joista vuosikausien työ rakennustyömailla on tehnyt paksut ja kovettuneet. Abu Abdallah oli pannut toiveensa Jordaniaan. ”Mutta nyt minulla ei ole enää muuta kuin sortuneet haaveeni.”

Morsian halvalla

Klaanit ovat jakaneet Zaatarin leirin keskenään. Sukujen päämiehet toimivat perinteidensä mukaisesti: pitävät huolta perheistään ja suojelevat tyttäriään. Puolet leirin asukkaista on alle 18-vuotiaita.

Ammanissa vitsaillaan jo, että jordanialaisten naisten on pidettävä varansa syyrialaisten kilpailijoiden takia. Ja että taksikuskien kautta saa yhteyden halpoihin morsiamiin.

Ennen Zaatarin leirin perustamista morsianjahti oli tosin helpompaa. Naisten oikeuksia ajavat järjestöt kertovat, että monin paikoin järjestettiin avioliittoja syyrialaisten pakolaisten ja jordanialaisten miesten välillä. Miehen tarvitsi maksaa vain 16,50 euron takuu syyrialaispakolaisten hakemisesta vastaanotto­keskuksesta.

Zaatarin leiriin päästäkseen morsianta etsivien miesten kerrotaan jopa tekeytyneen avustusjärjestöjen työntekijöiksi. UNHCR:n arvion mukaan vuonna 2012 naitettiin noin 500 alaikäistä syyrialaistyttöä.

Naisilla on Zaatarin leirillä muutakin pelättävää.

”Naiset kulkevat leirin läpi yksin vain harvoin – ja jos ylipäätään, he ovat etsimässä serkkuaan tai veljeään”, Marwa kertoo.

Marwa on nuori, korkeintaan 20-vuotias nainen, jolla on pyöreät kasvot. Ne säteilevät, kun hän hymyilee. Hänen kaksosensa ovat neljän vanhat, vauva ei ole vielä vuottakaan. Marwa pysyttelee mieluiten telttansa lähellä ja lähettää vedenjakopaikalle naapurin lapset.

Raiskaukset ovat asia, josta leirissä vaie­taan. Virallisesti tapauksia on ollut vasta muutama. Viime kesänä Jordanian tiedotusvälineissä uutisoitiin pakolais­leirien prostituutiosta.

”Olemme kuulleet, että osallisina olleet naiset on viety pois leiristä”, Kirkon ulkomaanavun Jordanian edustaja Outi Behm sanoo. Hänen mielestään voi olettaa, että itse asiassa kyse on ollut rais­kauksista. ”Leiri on täynnä turhautuneita nuoria miehiä.”

Pakolaislapset ovat voineet marraskuusta lähtien harjoitella motorisia taitojaan Nablus Circus School -sirkuskoulun akrobaattien kanssa – tietenkin tytöt ja pojat erikseen. ”Tytöt tulevat iltapäivällä, sillä iltatilaisuudet ovat heiltä kiellettyjä”, Behm kertoo Kirkon ulkomaanavun tukemasta sirkuskoulusta.

Monet tytöt tulevat äideiksi jo 15- tai 16-vuotiaina. Leirissä on lähes tuhat raskaana olevaa naista, Laurence Pecqueux Gynekologit ilman rajoja -järjestöstä arvioi. ”Joka yö uusien tulijoiden joukossa on kymmenen raskaana olevaa naista.”

Marwan tavoin he tulevat äideiksi varhain. Ehkäisystä ei juuri kysytä, ja ujous estää naisia käymässä tutkimuksissa.

Adnanin haavat

Zaatarissa sijaitsevalla Ranskan asevoimien alueella kärsimys ja ilo ovat lähellä toisiaan. Viime viikolla maailmaan tuli yhdeksän lasta.

Aivan vieressä kirurgit leikkaavat joka yö heitä, jotka ovat pelastautuneet rajan yli puolikuolleina. Viime aikoina Syyrian armeija on lisännyt hyökkäyksiään etelään. Pakolaiset kärsivät hyökkäyksistä: astuvat miinoihin, jäävät kranaattituleen.

Kenttäsairaalan teltassa ranskalainen lääkäri hoitaa Deraasta kotoisin olevan nuoren kokin sodassa saamia haavoja. Adnaa on ammuttu olkapäähän ja jalkaan. Lisäksi hänellä on pitkä, tuore arpi kainalossaan.

30-vuotias nuorukainen nauraa, kun häneltä kysytään, miten häneen saattoi osua kahdesti. ”Olin kotona, kun hallituksen sotilaat ryntäsivät oven läpi ja ampuivat minua kohti”, hän sanoo lopulta ja lisää nopeasti: ”Vaimoni ja nelivuotiaan tyttäreni silmien edessä.”

Adna ei halua missään nimessä paljastaa henkilöllisyyttään. Pääkaupunki Ammanin kahviloissa kerskaillaan kyllä sotakertomuksilla, mutta leirillä monet mieluummin vaikenevat siitä, mitä ajattelevat Assadista.

On julkinen salaisuus, että Syyrian salainen palvelu toimii leirissäkin. Monet uskovat sen vakoojien olevan vastuussa leirissä toistuvasti puhkeavista levottomuuksista. Esimerkiksi siitä, että pakolaisleirillä hyökättiin tammikuun alussa talvimyrskyn jälkeen auttamaan tulleiden jordanialaisten kimppuun.

Zaatariin ei enää oteta yksin eläviä miehiä, vaan heitä varten aiotaan perustaa oma leiri Ammanin pohjoispuolella sijaitsevaan sementtitehtaaseen.

Leiriin on levinnyt epäluulon ilmapiiri, kertoo sairaalan edustaja Thierry Delorme. ”Hoidamme kaikkia samalla tavalla – niin siviilejä, sotilaita kuin kapinallisia”, hän sanoo. ”Jos Assadin sotilas kuitenkin sattuisi ilmestymään paikalle,” – hän kääntää päätään kohti sairaalan aidan edessä olevaa syyrialaisjoukkoa – ”he tappaisivat hänet heti.”

Talvi on tehnyt Zaatarista uppoavan laivan. Voimakas tuuli ja ankarat sadekuurot ovat huuhtoneet pois satoja telttoja ja painaneet asuinparakkien kattoja sisään. Koulu ei enää ole toiminnassa. Sinnekin on asutettu pakolaisia.

Saksasta suomentanut Marja Ojala.

Lue lisää pakolaisleiristä:

Zaatarin pakolaisleiri

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!