Presidentti Haloselle kansainvälinen tunnustus elämäntyöstä

Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen on yksi peruste presidentti Tarja Halosen Global Fairness -tunnustukseen.

Presidentti Tarja Haloselle on myönnetty kansainvälinen Global Fairness -tunnustus työstä ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajaliittojen sisällyttämisestä poliittiseen päätöksentekoon sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistäjänä, kertoo palkintoa jakava Global Fairness Initiative -järjestö.

Halosen ohella tunnustuspalkinnon saavat yhdysvaltalainen Ford Foundationin puheenjohtaja Susan Berresford ja jordanialainen naisten sosiaalisen yrityksen perustaja Zeinab Al-Momani.

GFI:n mukaan vuosittainen tunnustuspalkinto jaetaan vähintään yhdelle huipputason henkilölle, joka on puolustanut marginalisoituneiden ryhmien oikeuksia. Vastaavasti palkitaan myös vähintään yksi ruohonjuuritasolla marginalisoituneita yhteisöjä vahvistanut henkilö.

Aikaisemmin palkittuja ovat muun muassa Malawin ensimmäinen naispresidentti Joyce Banda sekä Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri Hillary Clinton. Halonen on ensimmäinen suomalainen palkittu.

Global Fairness -tunnustuksen myöntää kymmenvuotista taivaltaan juhliva yhdysvaltalainen Global Fairness Initiative. Ensimmäiset tunnustuspalkinnot jaettiin vuonna 2010.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!