Amnesty huolissaan Irakin jatkuvista teloituksista

Järjestön mukaan teloitusjonossa on kymmeniä epäreiluissa oikeudenkäynneissä ja mahdollisesti kiduttamalla hankittujen tunnustusten perusteella tuomittuja.

Irak teloitti syyskuussa kahtena päivänä yhteensä 23 ihmistä, mikä nostaa tänä vuonna teloitettujen määrän jo 90:een, raportoivat uutislähteet.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan yhdeksän teloitetuista oli tuomittu epäreiluissa oikeudenkäynneissä ja väitetysti kiduttamalla hankittujen tunnustusten perusteella. Järjestö sanoo vastaavanlaisia tapauksia olevan useita kymmeniä.

Amnestyn mukaan Irakin viranomaiset olivat jättäneet tutkimatta yhdeksän terrorismista tuomitun henkilön oikeudenkäynneissään esittämät kidutussyytökset. Järjestön mukaan tuomioistuimet olivat jättäneet huomiotta jopa lääketieteellisen näytön kidutuksesta. Vetoomuksista huolimatta viranomaiset eivät ottaneet tapauksia uudelleen käsittelyyn.

”Irakin viranomaiset ovat päättäneet uhmata toistuvia vaatimuksia teloitusten estämiseksi ja luottaa kidutuksella hankittuihin likaisiin ’tunnustuksiin’. On uskomatonta, että kuolemantuomio voitiin määrätä ilmiselvästi epäreilujen oikeudenkäyntien jälkeen”, järjestön Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ohjelman varajohtaja Hassiba Hadj Sahraoui sanoo.

Amnestyllä on tiedot yli 70:stä vielä teloitusjonossa olevan henkilön tapauksesta, joissa on tuotu esiin syytöksiä kuulusteluissa tapahtuneista kidutuksesta. Järjestö vaatii Irakia keskeyttämään välittömästi kaikki teloitukset ja selvittämään kidutusepäilyt.

Aiemmin myös YK:n ihmisoikeusvaltuutettu on esittänyt huolensa Irakin teloitusten suuresta määrästä sekä siitä, että kuolemaantuomittuja ei ole armahdettu niissäkään tapauksissa,  joissa on ollut näyttöä painostuksella hankituista tunnustuksista. Maassa toimivia aseellisia ryhmiä vastaan kamppailevan valtion arvioidaan teloittaneen 500–1 000 ihmistä vuoden 2004 jälkeen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!