Ecuador ei säästäkään kansallispuistoa öljynporaukselta

Suunnitelma Amazonissa sijaitsevan kansallispuiston suojelemiseksi teollisuusmailta kerätyiltä rahoilta epäonnistui.

Ecuadorin presidentti Rafael Correa on ilmoittanut maansa luopuvan suunnitelmasta jättää Amazonilla sijaitsevan Yasunin kansallispuiston öljyesiintymät poraamatta.

Correan mukaan suunnitelman toteutumisen ehtona ollutta tavoitetta kompensoida öljyvaroista saatavat tulot kansainvälisen yhteisön lahjoituksilla ei onnistuttu saavuttamaan, uutisoi uutistoimisto AP.

Ecuadorin tavoitteena oli kerätä lahjoituksilla yhteensä 2,7 miljardia euroa, joka olisi ollut noin puolet menetetyistä öljytuloista. Suunnitelma oli herättänyt kiinnostusta kansainvälisessä yhteisössä, mutta lopulta Ecuador onnistui saamaan kasaan vain vajaat 10 miljoonaa euroa. Epäonnistumisen arvioidaan johtuneen ainakin osittain Ecuadorin vaatimuksesta saada päättää yksin kerättyjen varojen käyttötarkoituksesta.

YK:n biosfäärialueeksi julistamassa Yasunin kansallispuistossa sijaitsee viidennes Ecuadorin öljyvaroista. Aluetta asuttaa myös kaksi alkuperäiskansaa.

Ecuadorin vuonna 2007 julkaisema suunnitelma oli ensimmäinen laatuaan, ja sitä pidettiin esimerkkinä sosiaalisia ja ekologisia tavoitteita yhdistävästä uuden ajan ympäristöpolitiikasta, joka onnistuessaan olisi auttanut köyhiä mutta luonnonvaroiltaan rikkaita maita siirtymään öljyn jälkeiseen talouteen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!