Raportti: EU:n uudet hiilivoimalat veisivät tuhansia ihmishenkiä

EU:hun suunnitellaan yli 50:tä uutta hiilivoimalaa – Greenpeace varoittaa ilmasto- ja terveysriskeistä.

EU menettää vuosittain tuhansia ihmishenkiä hiilivoimaloiden vuoksi, käy ilmi ympäristöjärjestö Greenpeacen uudesta raportista. Stuttgartin yliopiston järjestölle tekemän selvityksen mukaan mikäli nyt suunnitteilla olevat hiilivoimalat rakennetaan, vuosittain menetetään 32 000 elinvuotta lisää.

Hiilivoimalat tuottavat noin neljänneksen EU:n hiilidioksidipäästöistä, ja niiden aiheuttamat pienhiukkaspäästöt aiheuttavat esimerkiksi sydänkohtauksia ja keuhkosyöpää. Siitä huolimatta EU:ssa on suunnitteilla tai rakenteilla yli 50 uutta voimalaa, Greenpeace kertoo.

Järjestö vaatii hiilivoiman tukemisen lopettamista, uusien voimaloiden rakentamisen perumista ja asteittaista luopumista hiilivoimasta.

EU:ssa on yhteensä noin suurta 300 hiilivoimalaa. Vuonna 2010 ne aiheuttivat tutkimuksen mukaan 240 000 elinvuoden menetyksen. Ihmishengissä laskettuna se on noin 22 000.

Eniten hiilen aiheuttamista terveysvaikutuksista kärsitään Puolassa, Saksassa, Romaniassa, Bulgariassa ja Isossa-Britanniassa. Joissakin maissa hiilivoima tappaa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuudet. Esimerkiksi Puolassa kuoli vuonna 2010 yli 5 300 ihmistä hiilivoiman vuoksi, liikenneonnettomuuksissa reilut 4 500.

Suomi mainitaan raportissa EU-maana, jolla on merkittävä hiilivoimantuotantokapasiteetti, noin 4 700 megawattia, mikä on vertailun keskitasoa ja enemmän kuin esimerkiksi Ruotsilla. Suomeen ei kuitenkaan ole suunnitteilla uusia voimaloita, eivätkä myöskään terveysongelmat kuulu alueen pahimpiin.

Greenpeace muistuttaa, että hiilivoiman lisäys on tarpeetonta puhtaan energian ja energiatehokkuuden lisääntymisen ansiosta. Vuodesta 2009 alkaen yli puolet EU:n energiantuotannon lisääntymisestä on ollut uusiutuvan energian ansiota. Nykytahdilla esimerkiksi tuulivoima luultavasti ylittää hiilin ja ruskohiilen ennen vuotta 2020, raportissa kerrotaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!