Poliisit rosvoina Brasiliassa

Brasilian ihmisoikeustilanne on parantunut viime vuosina, mutta järjestäytynyttä rikollisuutta esiintyy edelleen aina poliisiin omissa riveissä asti, kirjoittaa Fabiola Ortiz.

(IPS) — Rikollista toimintaa harjoittavat poliisit aiheuttavat Brasiliaan pahan oikeusvajeen, Amnesty International varoittaa.

Brasilian ihmisoikeustilanne on kohentunut viime vuosina, mutta vakavia ongelmia on yhä jäljellä, järjestön maajohtaja Atila Roque sanoo.

”Rikollinen toiminta vaarantaa yhä asukkaiden hengen, ja oikeuksia turvaamaan perustetut valtion elimet muuttuvat usein niiden loukkaajiksi”, hän jatkaa.

Roque mainitsee ääriesimerkkinä Rio de Janeiron poliisijengit, jotka ovat ottaneet asuinalueita valvontaansa ja tekevät rikoksia univormu päällä.

”Viime vuosina voimistunut ilmiö kertoo yleisen turvallisuuden heikkenemisestä, kun järjestäytynyt rikollisuus paisuu poliisin omissa riveissä.”

Poliisi on viime vuosina pyrkinyt rauhoittamaan Rion väkivaltaisia slummeja eli faveloita lähettämällä niihin yksiköitään. Roquen mukaan rauhoittaminen ei kuitenkaan ulotu korruptoitujen poliisijengien hallitsemille alueille.

”Ihmisoikeudet eivät kohene, ellei ongelmaan puututa pohjia myöten”, hän varoittaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!