Suomen sijoitus seksuaali- ja sukupuolioikeuksien edistäjänä heikkeni

Suomen pitäisi olla ihmisoikeuksien kärkimaa, mutta hlbti-asioissa Suomi junnaa paikallaan, kritisoi SETA.

Suomi sijoittui SETA:n eurooppalaisen kattojärjestön tutkimuksessa 14. parhaimmaksi maaksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien toteuttamisessa. Muut Pohjoismaat sijoittuivat paremmin ja Suomen ohi ajoivat tällä kertaa myös Ranska ja Kroatia. Vertailun parhaimmaksi sijoittui Iso-Britannia.

SETA:n pääsihteeri Aija Salon mukaan tulos on nolo, muttei yllättävä.

”Suomen pitäisi olla ihmisoikeuksien kärkimaa, mutta hlbti-asioissa Suomi junnaa paikallaan. Hallituksen pitää ryhdistäytyä ja päättää toimenpiteistä ihmisoikeuksien toteuttamiseksi.”

Syrjinnän vastaisen lainsäädännön puutteet, translain ihmisoikeusongelmat sekä avioliitto- ja adoptiomahdollisuuksien puutteet heikentävät Suomen sijoitusta, SETA sanoo.

Esimerkiksi Suomen tämänhetkisen translain mukaan sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä on lisääntymiskyvyttömyys. Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen muistuttaa, että translaki rikkoo perus- ja ihmisoikeuksia eli oikeutta tasa-arvoon, ruumiilliseen koskemattomuuteen sekä yksityis- ja perhe-elämään.

Tasa-arvovaltuutetun aiheesta tekemä raportti ja lakimuutosaloite saivatkin tutkimuksen tehneeltä ILGA Europe -järjestöltä kiitosta, mutta moitteita tuli lakimuutosprosessin hitaudesta. Myös tasa-arvoisen avioliittolain etenemättömyys viime vuonna heikensi Suomen sijoitusta.

”Lakiuudistusten lisäksi yhdenvertaisuus on myös tuotava ihmisten arkeen kouluihin, työpaikoille ja vanhainkoteihin”, SETA:n pääsihteeri lisää.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!