Ilmastonmuutos koetaan yhä useammin turvallisuusuhkana

Yli puolet maailman valtioista näkee ilmastonmuutoksen turvallisuuttaan uhkaavana tekijänä, tuore selvitys paljastaa.

(IPS) — Maailman 196 valtiosta ainakin 110 on kirjannut ilmastonmuutoksen turvallisuusuhaksi, aiheesta maailmanlaajuista turvallisuusindeksiä kokoavat tutkijat havaitsivat.

Ennakkotietoja indeksistä paljastettiin maaliskuussa Etelä-Koreassa järjestetyssä alueellisessa ilmastoturvallisuuskokouksessa. Kaikki tiedot ovat tulossa internetiin vielä tänä keväänä.

Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Itä-Aasian vauraat teollisuusmaat – mukaan lukien Kiina – ovat havahtuneet pontevimmin kirjaamaan ilmastonmuutoksen turvallisuusstrategioihinsa.

Myös Etelä-Aasia on hereillä – Intia mainittavana poikkeuksena. Pienet saarivaltiot Karibialla ja Tyynellämerellä ovat hädissään katastrofista, joka niitä odottaa merenpinnan nousun myötä.

Tutkijat ja aktivistit ovat pettyneet kansallisiin ja kansainvälisiin yrityksiin hillitä ilmaston lämpenemistä. He epäilevät, että ilmaston mieltäminen ympäristöasiaksi jättää sen helposti esimerkiksi talousongelmien varjoon.

”Asevoimat on monessa maassa luotetuin valtioelin, ja se voi toimillaan lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksesta”, raportin toinen laatija Andrew Holland sanoo.

Yhdysvalloissa joukko ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttajia on vedonnut maan johtoon, jotta se avustaisi köyhien maiden sopeutumista ilmastonmuutokseen. Muuten maailma muuttuu entistä turvattomammaksi kaikille kiihtyvän massamuuton ja uusien selkkausten vuoksi, he varoittavat.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!