Tutkimus: Bisneksen aiheuttamat ympäristötuhot syövät voittoja

Kasvihuonekaasupäästöt ja saasteet maksavat maailmalle vuosittain tuhansia miljardeja dollareita, sanotaan uudessa raportissa.

Liiketoiminnan aiheuttamat sata tärkeintä ympäristövaikutusta maksavat maailmantaloudelle noin 4,7 biljoonaa dollaria vuodessa,YK:n tukemasta tuoreesta raportista käy ilmi.

Alkutuotantoa sekä tiettyjä teollisuudenaloja tarkastelevassa raportissa on laskettu, paljonko esimerkiksi yritysten aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt, luonnonvarojen häviäminen, saastuminen, ilmastonmuutos sekä ekosysteemipalveluiden, kuten hiilinielujen, tuhoutuminen maksavat rahassa.

Raportin mukaan kustannukset ovat niin kalliit, että eniten ympäristövaikutuksia aiheuttavat liiketoimintasektorit voivat jopa hävitä taloudellisesti, kun ympäristövahingot lasketaan yhteen.

TEEB for Business Coalition -asiantuntijafoorumin viime viikolla julkaiseman raportin mukaan liiketoiminnan aiheuttamat suurimmat ympäristökustannukset tulevat kasvihuonekaasupäästöistä, vedenkulutuksesta sekä maankäytön muutoksista. Myös saastuminen ja jätteet ovat merkittäviä kustannusten luojia.

Suurin yksittäinen vahinkojen aiheuttaja on Itä-Aasian hiilivoima, jonka kustannukset ovat 453 miljardia dollaria vuodessa. Seuraavana tulevat Etelä-Amerikan karjanlaidunnus ja Pohjois-Amerikan hiilivoima.

Raportin mukaan yritysten aiheuttamat ympäristövaikutukset ovat liian suuria, jotta ne voisi jättää huomiotta. Luonnonvarat hupenevat, ja samaan aikaan kysyntä kasvaa keskiluokan paisumisen vuoksi. Tutkijoiden mukaan luontopääoman käyttö pitäisikin ottaa mukaan jokaisen yrityksen kestävyysstrategiaan.

”Meidän on epäilemättä muutettava liiketoiminnan tapaa, mutta emme voi hallita sitä, mitä emme mittaa. Tällä hetkellä vain kourallinen yrityksiä mittaa ulkoisvaikutuksiaan. Tämän ratkaiseminen on kestävyyden ja vihreän talouden ytimessä”, sanoo TEEBin neuvottelukunnan johtaja Pavan Sukhdev.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!