YK:lta julistus naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi

Nyt saavutettu kansainvälinen yksimielisyys julistuksesta on historiallinen, sanoo Suomen UN Women.

YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunta CSW on päässyt yksimielisyyteen julistuksesta, joka tähtää naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Yli 130 jäsenvaltiota allekirjoitti viime perjantaina julistuksen asiakirjan, joka viimeisteltiin kaksi viikkoa kestäneiden neuvottelujen päätteeksi.

”Saavutettu yksimielisyys on historiallinen, sillä kun vastaavaa yritettiin kymmenen vuotta sitten, kaatoivat Iran, Pakistan, Sudan, Egypti ja Yhdysvallat julistuksen vedoten uskontoihin ja perinteisiin”, arvioi Suomen UN Women.

Väkivallan ehkäisemisen lisäksi valtiot sitoutuvat uhrien auttamiseen, syyllisten rankaisemiseen sekä naisten ihmisoikeuksien ja henkilökohtaisen vapauden edistämiseen. Neuvotteluihin osallistui myös lukuisia kansalaisjärjestöjen, kansainvälisten organisaatioiden sekä yksityisen sektorin edustajia.

Tänä vuonna ainoastaan Egyptin edustus pyrki kariuttamaan neuvottelut, mutta se hävisi lopulta äänestyksessä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!