Guantanamon vangit aloittaneet syömälakon

Osa kiistanalaisen Guantánamon vangeista on lopettanut syömisen protestina kurjia oloja ja kohtelua vastaan.

Yhdysvaltojen Guantánamo Bayn vankileirillä on jo yli sata vankia viidettä viikkoa syömälakossa vastustaakseen epäinhimillisiä oloja ja kohtelua. 

Vankien asianajajilta saatujen tietojen mukaan tällä kertaa lakko käynnistyi, kun vankilan vartija ampui vankeja kumiluodeilla tammikuussa. Tilanne kärjistyi ilmeisesti vartijan ylireagoinnista, erään vangin oleskellessa liian lähellä aitausta.

Informaatiota tilanteesta on saatu lähinnä kirjeiden kautta, joita vangit ovat lähettäneet asianajajilleen, sillä Yhdysvallat kontrolloi tiukasti ulkopuolisten pääsyä vankien puheille.

Vankileirillä on ollut kautta sen kymmenvuotisen historian nälkälakkoja ja kuolemantapauksia, sillä vankeja on kohdeltu ajoittain erittäin raa’asti.

Presidentti Barack Obama lupasi vuoden 2008 presidentinvaalikampanjassaan sulkea vankileirin, mutta tähän mennessä suunnitelmia leirin lopettamiseksi ei ole julkistettu. Vankilassa on edelleen arviolta 166 vankia ja vain pieni osa heistä on saanut syytteen jostakin. Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet toistuvasti vankilan lakkauttamista ja oikeudenkäyntejä vangeille.

Artikkelia editoitu 23.4.2013.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!