EU lisää tukeaan Burundille

EU palkitsee Burundia hyvästä taloudellisesta kehityksestä ja hallinnosta

EU on päättänyt nostaa budjettitukeaan Burundille palkintona erityisesti hyvästä makrotason taloudellisesta kehityksestä, kirjoittaa AllAfrica-uutissivusto.

Unionin kehityskomissaari Andris Piebalgs ilmoitti korotuksesta maaliskuun alussa tekemällään vierailulla maassa. Pielbalgs kehui myös maan saavuttamaa hyvää hallintoa sekä taloudellista, poliittista että sosiaalista kehitystä.

Komissaari kiitti maan hallitusta myös aktiivisesta roolista Somalian kriisin ratkaisemiseksi.

Budjettituen ensimmäinen osa 18 miljoonaa euroa suunnataan makrotalouden tasapainottamiseen. EU on lupautunut tukemaan myös maan energiatuotantoa 50 miljoonalla eurolla.

Burundi on yksi 12 maasta, jonka tilanteen parantamiseksi YK on luvannut panostaa erityisrahastostaan vuoden 2013.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!