Suomalainen UNICEFin johtokuntaan

UNICEF saa ensimmäisen kerran suomalaisen johtokunnan puheenjohtajan.

YK:n lastenjärjestö UNICEF on saanut ensimmäistä kertaa suomalaisen johtokunnan puheenjohtajan. Suomen pysyvänä edustajana YK:ssa toimiva suurlähettiläs Jarmo Viinanen valittiin tehtävään viime perjantaina.

Viinanen korostaa ulkoministeriön tiedotteessa, että haastavasta taloustilanteesta ja vaikeista olosuhteista huolimatta johtokunta on sitoutunut UNICEFin tärkeään työhön. Hän sanoo toimivansa puheenjohtajana avoimuuden hengessä.

UNICEFin johtokunnan puheenjohtajistossa on neljä varapuheenjohtajaa sekä puheenjohtaja. Kukin edustaa yhtä YK:n alueellista ryhmää. Johtokunta on järjestön hallintoelin, ja se kokoontuu kolme kertaa vuodessa New Yorkissa.

UNICEF on maailman suurin lastenjärjestö, joka on muun muassa johtava rokotteiden tarjoaja kehitysmaissa. Järjestön rahoitus perustuu vapaaehtoisuuteen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!