Päädyin kesällä Kreikan saarille. Antauduin juttusille paikallisten kanssa satamissa, tavernoissa, kahviloissa. He kaikki halusivat puhua, ja heillä kaikilla oli huoli perheensä ja maansa tulevaisuudesta.
He kaikki painoivat pitkää päivää, niin kuin Kreikassa aina on tehty, nyt suuremmalla syyllä kuin koskaan. Levätä ehtii talvella, kun turistit ovat kaikonneet, sanoivat ne, joilla on varaa levätä. Yhä harvemmalla on. Jos työtä on, sitä on tehtävä koko ajan, ilman vapaita, lomista puhumattakaan.
Kuutena päivänä viikossa työskentelevä vaatekaupan sisäänheittäjä tienasi vielä vuosi sitten 900 euroa kuussa, nyt 700. Kaksion vuokra on 200. Käteen jää siis 500. Ruoka maksaa yhtä paljon kuin ennenkin. Mutta työpaikka sentään on pysynyt.
Kreikkalaiset ovat paitsi ahdistuneita, myös peloissaan. Jotkut pelkäävät jopa sotaa. ”Meillä on vihollisia. Tänne on nyt helppo hyökätä, olemme haavoittuvaisia”, sanoo Korresin kosmetiikkaa Rodoksen vanhassa kaupungissa myyvä Georgios.
Saksalaisturistit eivät ole Kreikassa huudossa. He eivät kuulemma jätä enää rahojaan Kreikkaan. Katkeruus Saksaa kohtaan henkilöityy liittokansleri Angela Merkeliin, jota kreikkalaiset pitävät vastuussa EU:n tiukasta linjasta uusiin lainoihin. Sen kreikkalaiset kokevat julmana kostona.
”Kaksi vuotta sitten hallitus sanoi, että talouskriisi on hallinnassa”, nahkasandaaleita perheyrityksessään tekevä Alekos sanoo. ”Me tyhmät uskoimme, ja äänestimme nuo samat poliitikot valtaan uudelleen. Syy on meidän.”
Satamassa turisteja saarille kuskaava laivayrittäjä heiluttaa seteleitä kasvojeni edessä: ”Tämä eurokasa ei ole enää mitään. Ei mitään. Pelkkää paperia. Mitä järkeä siinä on, että kun vaihdat valuuttaa, menetät rahaa? Vihaan näitä euroja!”
Kreikkalaisia nolottaa ja he pelkäävät maineensa menetystä. He eivät halua varkaan ja lusmuilijan leimaa.
Saarille ja Ateenaan rantautuvat afrikkalaiset siirtolaiset eivät ole enää tervetulleita. Uudet tulijat koetaan kilpailijoiksi: heille ei ole tilaa, heihin ei ole nyt varaa.
Kun pintaa on hetki raaputeltu: kaikki juttukaverini aloittivat lauseen: ”En ole rasisti, mutta…”
Aikapommi tikittää. Koko Eurooppa on isojen haasteiden edessä. Myös Suomi.
Lue myös reportaasi Espanjasta:
Eurooppa ei ole enää luvattu maa