Jättipankki selviää rahanpesusta korvauksilla

Brittiläinen HSBC-pankki maksaa lähes 1,5 miljardin dollarin korvaukset rahanpesusta mutta selviää ilman rikossyytettä.

Yhdysvaltalainen tuomioistuin on määrännyt kansainvälisen jättipankki HSBC:n maksamaan 1,92 miljardin dollarin eli lähes 1,5 miljardin euron korvaukset yhteistyöstä kansainvälisten rahanpesijöiden, huumekauppiaiden ja terroristijärjestöjen kumppaneiden kanssa.

Summa on ennätyssuuri, mutta samalla maailman toiseksi suurimmaksi arvioitu pankki välttää huomattavasti vakavammat rikossyytteet.

Yhdysvaltalaissyyttäjien kanssa tehdyn sopimuksen mukaan pankki myös parantaa sisäisiä toimintatapojaan ja palkkaa ulkopuolisen valvojan.

HSBC siirsi rahaa muun muassa Meksikon huumekartelleilta sekä saudipankeilta, joilla on yhteyksiä terroristiryhmiin. Pankin kautta siirrettiin ainakin 881 miljoonaa dollaria huumerahoja.

Oikeuden päätöstä on kritisoitu laajasti Yhdysvalloissa epäoikeudenmukaiseksi. Muun muassa New York Times on kritisoinut päätöstä, johon päädyttiin, koska viranomaiset pelkäsivät rikossyytteiden kaatavan pankin kokonaan ja vaarantavan näin rahoitusmarkkinakriisistä kärsivän kansainvälisen talousjärjestelmän. Lehden mukaan syytteistä luopuminen kuitenkin vaarantaa lain toimivuuden.

Päätös tuli vain vuorokausi sen jälkeen, kun Standard Chartered -pankki määrättiin maksamaan yli 600 miljoonan dollarin verran korvauksia samanlaisista rikkomuksista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!