Pelastakaa Lapset: Syyrian lapsia kidutetaan

15-vuotias Khalid joutui hakattavaksi entiseen kouluunsa – eikä hän ole ainoa lapsi, joka on joutunut kidutetuksi Syyriassa.

Monet Syyrian sisällissotaa paenneet lapset ovat nähneet tappamista, kidutusta ja muita julmuuksia. Osa on ollut itse hyökkäysten kohteena ja joutunut jopa kokemaan kidutusta, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö.

Järjestön pakolaisten parissa tekemien haastattelujen mukaan lähes jokainen haastateltu lapsi on nähnyt perheenjäsenen tai toisen lapsen kuoleman.

”Kaikkialla oli kuolleita ruumiita ja haavoittuneita. Löysin ruumiinosia, jotka olivat sekaisin toinen toistensa päällä”, kertoo 14-vuotias Hassan Pelastakaa Lasten Untold Atrocities -selvityksessä.

”He riiputtivat minua katosta ranteista niin, että jalkani roikkuivat ilmassa. Sitten minut hakattiin”, kuvailee 15-vuotias Khalid.

”Se on ironista – he veivät minut kidutettavaksi samaan paikkaan, jossa kävin koulua.”

Kokemusten seurauksena lapset kärsivät traumoista. Osa yrittää vahingoittaa itseään, osa näkee painajaisia, kastelee vuoteensa tai kärsii masennuksesta.

Pelastakaa Lapset tekee työtä Syyrian rajojen ulkopuolella Jordaniaan, Libanoniin ja Irakiin paenneiden parissa. Järjestö vaatii, että YK lisäisi lapsiin kohdistuvien rikkomusten dokumentointia.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!