Tämä on osa hallituksen silmänkääntötemppua”, moottoripyörätaksin kuljettaja Mico huutaa olkansa yli.

”Kartalla tämäkin tie on asfaltoitu”, hän jatkaa.

On helppo nähdä mistä mies puhuu. Orocuén pikkukaupungista luoteeseen kulkeva pölyinen maantie on täynnä töyssyjä. Niiden aiheuttama tärinä tekee kipeää ja pakottaa kuljettajan irrottamaan kätensä ohjaustangolta vähän väliä.

Ajat hallituksen hylkäämänä takamaana saattavat kuitenkin pian olla Orocuéssa historiaa, sillä Kolumbian harvaan asuttujen itäisten tasankojen strateginen merkitys on viime vuosina kasvanut dramaattisesti.

Maan hallitus julkisti presidentti Juan Manuel Santosin suulla maaliskuussa 2011 suunnitelman, jonka tavoitteena on tehdä alueesta maan ruoka-aitta. Laajojen soija-, sokeridurra-, maissi-, riisi-, ja sokeriruokoviljelmien lisäksi alueelle levittäytyisivät kumipuu-, mänty-, öljypalmu, akaasia- ja eukalyptusplantaasit.

Kolumbian ympäristöministeriöön sidoksissa olevan Alexander von Humboldt –instituutin johtajan Brigitte Baptisten mukaan itäiset tasangot ovat maan hallitukselle uusi kultakaivos, El Dorado.

”Kolumbian itäisiä tasankoja mainostetaan paikkana, joka tulevaisuudessa ruokkii Kiinan. Politiikkana on luovuttaa maata tuottavaan käyttöön”, Baptiste havainnollistaa hallituksen suuria odotuksia.

Monet ovat jo tarttuneet syöttiin: suuret mänty-, öljypalmu- ja eukalyptusrivistöt reunustavat maanteitä Metan ja Casanaren maakunnissa. Tasankojen todellisia valtiaita ovat silti edelleen kaikkialla laiduntavat laihat seebu-naudat, jotka julistavat maan jo olevan jonkun omistuksessa.

Öljyä ja maakeinottelua

Ensimmäinen uuden aikakauden talousbuumeista ei ole kuitenkaan tasangoilla syntynyt maa- tai karjatalouden ympärille. Vuodesta 2008 alueella voimistunut öljykuume on saanut liikkeelle paitsi maakeinottelijat ja sijoittajat myös rahavirroista osallisiksi pyrkivät aseelliset ryhmittymät.

Väkivallan ilmapiiri on mahdollistanut suurten maa-alueiden siirtämisen sellaisten henkilöiden nimiin, joilla on läheisiä suhteita paikalliseen poliittiseen eliittiin, puolisotilaallisiin ryhmiin, Farc-sisseihin tai huumekauppiaisiin.

”Hallitus noudattaa omistajien suojelun politiikkaa, jonka kääntöpuolena on se, että laillisten maanomistusdokumenttien puuttuminen johtaa helposti häätöön. Jopa viiden sukupolven ajan samoilla alueilla asuneet viljelijät ovat menettäneet maitaan. Maakiistoihin liittyvä epävarmuus on myös karkottanut ulkomaisia sijoittajia”, Baptiste sanoo.

Kolumbian hallitus onkin joutunut liennyttämään räjähdysherkkää tilannetta jakamalla rikollisilta takavarikoituja tuhansia hehtaareita maata sadoille mailtaan häädetyille perheille.

Eleellä on kuitenkin katkera sivumaku niille, jotka eivät pääse nauttimaan hallituksen suojelusta. Osallistuminen maan palauttamishankkeisiin on riskialtista. Santosin hallinnon ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana Kolumbiassa murhattiin kymmenen maanpalautuksiin aktiivisesti osallistunutta viljelijöiden ammattiyhdistysjohtajaa.

Metsiensuojelu kirkastaa imagoa

Hallituksen päämäärä on kaikesta huolimatta selkeä: itäiset tasangot on valjastettava Kolumbian talouden uudeksi veturiksi. Tavoitteen toteuttamiseksi on kuitenkin ratkaistava ainakin se, miten vähäravinteisten maaperien tuottoisuutta voitaisiin lisätä.

Toinen ongelma on puutteellinen maantieverkosto.
Itäiset tasangot tarjoavat Kolumbian maatalousrintamalle viimeisen laajentumismahdollisuuden. Baptisten mukaan niillä onkin edelleen tilaa sekä uudelle maataloudelle että luonnonsuojelulle. Näiden kahden välinen tasapaino on kuitenkin herkkä.

Kolumbian hallituksen kaavailuissa tasangoille tuodaan Brasiliassa menestyksellisesti sovellettua viljelyteknologiaa. Brasilian savannien esimerkki on kuitenkin osoittanut, että maataloustuotannon kasvulla on kääntöpuolensa: voimakkaasti koneellistunut tehomaatalous on työntänyt tieltään alkuperäisen savannikasvillisuuden ohella suuren osan pienviljelijöistä. Lisäksi se uhkaa yhä vakavammin alueen luonnollista vesitaloutta.

Savannit ja tasangot ympäröivät maailman monimuotoisimpiin ekosysteemeihin kuuluvaa Amazonian sademetsäaluetta. Kolumbian hallituksen politiikkana on vaihtokauppa, jossa säilytetään Amazonian sademetsät, millä puolestaan saadaan oikeutus tasankojen voimalliselle hyödyntämiselle, Baptiste sanoo.

”Poliittisesti tämä on ovelaa. Amazonia itsessään on hyvin vaikeiden kulkuyhteyksien eristämä, ja lisäksi se on laajalti alkuperäiskansojen hallinnassa”, hän kuvailee.

”Varjelemme kulttuurista ja biologista monimuotoisuutta, perustamme laajoja suojelualueita ja lopuksi rahastamme vielä näihin sekä metsäpeitteen säilyttämiseen tähtäävällä REDD+ -mekanismilla”, Baptiste kuvailee Kolumbian politiikkaa.

Baptisten mukaan Kolumbia hankkii näin kansainvälistä arvostusta ja saa samalla pääomaa toimia mielensä mukaan Amazonian ulkopuolella.

Toiveissa monipuolisempi elinkeinorakenne

Vaikka politiikan suuret linjat voivat olla kaukana moottoripyörätaksia kuljettavan Micon arkielämästä, niihin liittyvät muutokset luovat tasangoilla odotuksia. Alueella on totuttu näkemään, miten öljy-yhtiöiltä perityt maksut ovat parantaneet asutuskeskusten infrastruktuuria. Nyt ihmiset odottavat, millaisia vaikutuksia uudella maatalousbuumilla voisi olla käytännössä.

”Ilman öljy-yhtiöitä kaupungissa ei olisi päällystettyjä katuja”, Mico tiivistää monien paikallisten ajatukset.

Laajetessaan teollinenkin maatalous työllistää, mutta ei kuitenkaan kaikkia. Tärkein toive useimmille tasankojen asukkaille olisikin pysyvä rauha, joka mahdollistaisi elinkeinorakenteen monipuolistumisen. Vuosikymmenten sisällissodan repimässä maassa esimerkiksi matkailuun kohdistuu suuria odotuksia, ja siitä odotetaan huomattavaa työllistäjää myös itäisillä tasangoilla.

”Täällä Orocuéssa ainakin vallitsee rauha”, Mico vakuuttaa pysähtyessään jälleen kerran tien varteen lepuuttamaan tärinästä kipeytyneitä käsiään.