Ihmisoikeuskeskus aloittaa ensi vuoden alussa

Tasavallan presidentti Tarja Halonen vahvisti 20. toukokuuta ihmisoikeuskeskuksen perustamista koskevan lainsäädännön.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen vahvisti 20. toukokuuta ihmisoikeuskeskuksen perustamista koskevan lainsäädännön. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustettava Ihmisoikeuskeskus on toiminnallisesti itsenäinen ja riippumaton ja se aloittaa työnsä ensi vuoden alussa. Keskus tulee toimimaan eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston yhteydessä.

Ihmisoikeuskeskuksen tehtävänä on edistää perus- ja ihmisoikeuksia koskevaa tiedotusta, kasvatusta, koulutusta ja tutkimusta sekä näihin liittyvää yhteistyötä.

Tätä tehtävää keskus toteuttaa tuottamalla selvityksiä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta, tekemällä aloitteita, antamalla lausuntoja perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseksi sekä osallistumalla kansainväliseen perus- ja ihmisoikeusyhteistyöhön.

Ihmisoikeuskeskuksen perustaminen perustuu vuonna YK:n yleiskokouksen vuonna 1993  hyväksymiin niin sanottuihin Pariisin periaatteisiin. Niissä valtiota suositellaan perustamaan perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin erikoistuneita, riippumattomia ja rakenteeltaan monialaisia ja -jäsenisiä toimielimiä.

Suomessa ihmisoikeusjärjestöt, erityisesti Ihmisoikeusliitto, kampanjoivat pitkään Ihmisoikeuskeskuksen perustamisen puolesta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!