Anja Snellmanin uuden romaanin aihe ei voisi olla ajankohtaisempi. Parvekejumalat ilmestyi kesän alussa, kun suomalaiset naisjärjestöt nostivat esiin onnettomuuksiksi naamioidut kunniamurhat. Ranska kielsi kasvot peittävän niqabin ja burkhan julkisissa tiloissa.
Näistä aiheista romaani ammentaa. Päähenkilö somalimuslimi Anis F. Muumin rakastaa tanssia ja musiikkia. Elämänjanoisen Aniksen ja hänen rinnakkaishahmonsa, huivin alta turvaa hakevan suomalaistytön Alla Pohjolan tarinat kietoutuvat romaanissa toisiinsa.
Anis on älykäs teini, jota isä, äiti ja veljet kasvattavat ankaran islamin tulkinnan mukaan, Alla yltiövapaamielisen äidin tytär. Päällepäin he ovat erilaisia, mutta herkkää sisintä askarruttavat kysymykset ovat samoja: minuus, ruumiin rajat ja seksuaalisuus.
Anis ja Alla kulkevat eri suuntiin ja ohittavat toisensa. Tapahtumien miljöö on Virtasaari, joka rinnastuu siirtolaisista tuttuun Helsingin Vuosaareen.
Aniksen elämää määrittävät kaksi arabian sanaa, ’halal’ ja ’haram’. Halal on se, minkä Jumala on sallinut ja haram se, minkä Jumala on kieltänyt. Kouluja käymätön isä vahtii kuin haukka, että Anis tottelee, ja kun ei tottele, pahoinpitelee tytärtään. Äiti, sisko ja veljet myötäilevät, kun väkivalta versoo uusia muotoja ja jännitys tihentyy tarinan kasvaessa tragediaksi.
Anis asuu Muukalaistalon seitsemännessä kerroksessa, jonka parvekkeelle isä ja veljet sulkevat hänet. Hän haluaa taistella ilmastonmuutosta vastaan, mutta on siinä hyvääkin: marraskuussa ei palele, kun parvekkeen ovi sulkeutuu. Perheväkivalta on Parvekejumalien keskeinen sivujuoni.
Allakin on kiintoisa hahmo, eläinaktivisti. Skinit ovat raiskanneet hänet ja viiltäneet ihoon hakaristejä. Alla kokee olevansa tahrattu. Niin Allasta tulee Alla-Zahra, hän kääntyy islamiin. Musliminaisen viitta on lempeä suojus. Sen sisällä on vapaa. Snellman kääntää niqab- ja burkha-keskustelun raikkaasti ylösalaisin ja tuo esiin, että kaapu voi olla myös suoja naisvihaa vastaan. Mutta silti tyttöjen välillä on ero: Alla-Zahra on itse voinut valita tiensä, Anis ei.
Parvekejumalat kertoo heistä, joita näemme ja silti emme näe: metrossa istuvista huiveihin ja pitkiin hameisiin pukeutuneista afrikkalaistytöistä, jotka pulputtavat suomea kännykkään.
Teos on tyttöromaani. Perinteisesti kehitysromaanin ytimessä on kriisin kautta yhteisön jäseneksi kasvava poika; nyt tyttö, jonka kasvua yhteisö ei hyväksy.
Parvekejumalat on osuva ajankuva, yksi Snellmanin parhaita romaaneja. Kerronta on nokkelaa, rytmi ja kielikuvasto polveilevat eteenpäin kevyinä ja herkkinä kuin nuoren tytön mieli. Hienoinen ongelma on henkilökuvaus, joka kärjistyy paikoin kliseiden rajalle. Toisaalta taide kärjistää ja provosoi, se on yksi sen perustehtävä. Parvekejumalat ei ole totuus Suomen muslimeista, vain tulkinta. Sitä ei pidä kääntää pilkkakirveeksi, vaikka vaara on.
Mutta yhden se tuo esiin: lapsen hädän väkivaltaisen vanhemman edessä. Elämän arvottomuuden silloin, kun oma perhe tappaa.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.
Muut Maailman Kuvalehden linkit
- Kuukumina kutsuu tanssimaan
- Kolumni: Lisää lemmikkejä Haitille
- Kulttuuripalat
- Kohtaamisia: Ikuisen konfliktin keskellä
- Maailman levyt