MARJA SAARELA
Manochar Omar Azezilla sanomalehti on keino opetella suomea.
”Luen paljon, joka päivä jotakin. Ymmärrän sanomalehtien uutisista ehkä puolet. Katson myös televisiota”, kertoo Manochar Omar Azez.
Hän oppi suomen kielen perusteet asuessaan helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa seitsemän kuukautta. Suomen opetusta oli kerran viikossa ja opettaja oli hyvä. Nyt mies odottaa pääsyä seuraavalle kielikurssille Tampereella.
”Tietokoneen avulla oppii: harjoittelen suomea joka päivä Ylen kielisivujen avulla. Teen tehtäviä ja katson videoita. Facebookissa opettelen suomea, kun kirjoitan suomalaisten kavereiden kanssa. Tietokone on muutenkin hyvä. Jos tarvitsen jotakin, katson ensin asiat netistä. Kun pitää mennä ruokakauppaan, luen nettisivulta, mitä siellä on”, Omar Azez kertoo.
Pari vuotta sitten Irakista Suomeen tullut Omar Azez toivoo saavansa pian jatkuvan oleskeluluvan ja pääsevänsä seuraavan kielikurssin jälkeen opiskelemaan auto- tai rakennusalaa. Hän toivoisi saavansa myös työluvan, jotta voisi käydä töissä ja maksaa veroja.
Omar Azez puhuu kurdia, persiaa sekä jonkin verran turkkia ja arabiaa.
Mukana suomalaisessa elämänmenossa
Iranilaissyntyinen Sheikhi Khadijeh kertoo oppivansa suomea helpoiten työtä tekemällä: ihmisten kanssa on pakko puhua.
”Työharjoittelussa kirjastossa tutustuin ihaniin naisiin, joiden kanssa vieläkin kyläilen ja puhun suomea. Myöhemmin pidimme mieheni kanssa pizzeriaa”, Khadijeh kertoo.
Hän kävi heti Suomeen tultuaan kaksi kymmenen kuukauden mittaista kielikurssia Tampereen ammatillisessa aikuiskoulutuskeskuksessa.
”Ne olivat hyviä mutta rankkoja. Päivät olivat pitkiä ja kieli työläs. Kotona odotti kaksi lasta, ja kotiläksyjen tekeminen jäi usein iltaan.”
Kielikylpy toimii
”Oppilaat jaksavat opiskella, jos opetus on hauskaa. Opettajalla tulee olla hyvä psykologinen silmä, koska opiskelijoilla on varsin erilaiset taustat”, sanoo puolalaissyntyinen Aleksandra Paavola.
Paavola haluaisi itse opettaa tulevaisuudessa suomea maahanmuuttajille. Hän uskoo kielikylpymenetelmään ja esimerkiksi kuvien hyödyntämiseen.
Sujuvasti suomea puhuvan Paavolan tavoitteena on kohentaa omaa kielitaitoa niin, että nyanssit sujuisivat ja kaunokirjallisuuden lukeminen olisi helppoa.
Suomeen 1990-luvun alussa muuttaneelle Paavolalle kieli tuntui aluksi vaikealta. Opiskelu alkoi maahanmuuttajien kielikurssilla.
”Erityisen hankala sana oli Jyväskylä”, Paavola naurahtaa.
Oikeus puhua väärin
”Suomi ei ole vaikea vaan ihana kieli”, Helena Suominen vastaa Paavolan – ja monen muunkin – väitteeseen.
”Se on looginen, kun taas esimerkiksi viron ohella toinen äidinkieleni venäjä on pelkkää poikkeusta. Kun kieliopin säännöt tuntee hyvin, niin pärjää. Kielioppi on tarpeen, koska vieraan kielen puhujan oma kielikorva ei sano alussa mitään.”
Suominen opettaa suomea maahanmuuttajille Tampereella. Osa opiskelijoista maksaa opiskelun itse, osa tulee työvoimatoimiston lähettämänä. Suomisen intensiivikursseilla pyritään siihen, että opiskelijat oppivat suomea roolileikein ja eri aihealueiden avulla.
Myös puhuminen on tärkeää. Tulijan on hyvä ymmärtää, että hänellä on oikeus puhua myös väärin. Kun tottuu puhumaan ja omaksuu kielioppisääntöjä, voi puhuessaankin jo miettiä, menevätkö asiat oikein.
”Opetuksen pitää olla kivaa. Minä leikin, ilmeilen ja elehdin. Välillä opetan tanssin avulla: esimerkiksi sana ’valitettavasti’ on toivottoman pitkä, mutta se soljuu flamencon rytmiin”, sanoo Suominen.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.
Muut Maailman Kuvalehden linkit