TEEMU KUUSIMURTO

”Suomen tehtävä on ajaa romanien ihmisoikeusasiaa tukevammin Euroopan parlamentin agendalle”, Janette Grönfors sanoo.

”Karkasimme lastenkodista monta kertaa näkkileivät taskuissa. Ehdimme aina kyläkaupalle asti ennen kuin jäimme kiinni”, Janette Grönfors kertoo nauraen.

Pieni Janette oli nähnyt lastenkodin ja metsän takana ison tien – ja suunta oli suureen maailmaan.

Janette Grönfors syntyi vuonna 1966 kuudentena lapsena romaniperheeseen, eli lapsuutensa kaksiviikkoisesta kuusi ja puolivuotiaaksi Mustalaislähetyksen lastenkodissa Sipoossa ja nuoruutensa kasvattiperheessä Helsingissä.

”Kyllä se on määrännyt elämääni, että kun tänne on yksin tultu, niin yksin täällä on selvittävä – ja yksin täältä mennään. Mikään ei ole ollut valmiina.”

Tuo kaikki huokuu Grönforsissa nykyään varmuutena ja toimeliaisuutena. Hän tekee, tekee ja tekee.

Köyhyys on pahinta väkivaltaa

Janette Grönforsin nimen voi yhdistää muun muassa Suomen pakolaisapuun, valtakunnalliseen rasismin ja muukalaispelon vastaiseen Rasmus-verkostoon, Romaniasiain neuvottelukuntaan, naisten oikeuksiin, opetushallitukseen ja paikallispolitiikkaan. Tällä hetkellä Grönfors tekee päivätyönsä koulutussuunnittelijana Kepan toimistolla Helsingissä.

Grönfors on työskennellyt yli kymmenen vuoden ajan vähemmistö- ja erityisesti romaniasioiden parissa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. ”Motivaatio työhön ei liity siihen, että olen itse romani”, sanoo Grönfors. Hän puolustaa romaneja ja muita heikossa asemassa olevia, koska on sellaisessa asemassa, että uskoo voivansa vaikuttaa päätöksentekoon.

”Suomalainen ymmärtää köyhyyden Afrikassa, mutta ei sitä, että Tallinnasta etelään on ihan sama todellisuus”, Grönfors viittaa vuosiin, jolloin teki vapaaehtoisena humanitääriseen apuun liittyviä töitä Euroopan köyhiin maihin kuten Liettuaan, Slovakiaan ja Romaniaan.

Köyhyyden juurilta ei löydy mystiikkaa. Kun taloudella menee huonosti, menee niillä, joilla on mennyt huonosti, vielä huonommin. Gandhin ajatus siitä, että köyhyys on pahinta väkivaltaa, osuu Grönforsin mielestä ytimeen.

”Ja kuitenkin keskustelu köyhyydestä on yhtä läpä-läpää. On aivan hirveää, että ihmiset, joilla on valta päättää, eivät ota asioista kunnolla selvää ennen kuin tekevät päätöksiä.”

Grönfors muistaa vuoden 1995, jolloin oli ensimmäinen rasisminvastainen teemavuosi EU:ssa ja ihmiset olivat oikeasti uteliaita. ”Tänä päivänä liian iso osa teeskentelee, että on kiinnostunut noista asioista. Tai kiinnostus johtuu vain siitä, että töistä irtoaa palkka”, Grönfors sanoo.

Muisti on niin lyhyt

Silti Suomen kadut kuohuvat jälleen kerjäläiskysymyksistä. Puhutaan Euroopan romaneista ja vapaasta liikkuvuudesta. Puhutaan kerjäämisen sallimisesta ja kiellosta. Puhutaan mahdollisesta järjestäytyneestä rikollisuudesta, josta ei ole kuitenkaan todisteita.

Ja ennen kaikkea arjessa, kaduilla ja puistikoissa, ohitetaan romanikerjäläisiä heitä näkemättä. ”Suomen hallitus on ollut monin paikoin selkärangaton. Sen pitäisi ärsyttää enemmän kuin romanikerjäläisten tai maahanmuuttoon liittyvän lainsäädännön”, Grönfors kuittaa.

”Kaikki Euroopan köyhät romanit, tai edes yksi prosentti heistä, eivät voi tulla Suomeen, enkä minäkään sitä halua. Mutta Suomen tehtävä on ajaa romanien ihmisoikeusasiaa tukevammin Euroopan parlamentin agendalle. Pelkkä puhe ei enää riitä, tarvitaan tekoja, sanktioita ihmisoikeuksien rikkomisesta, yhteinen toimintasuunnitelma EU-maihin.”

Grönfors korostaa, että vain harvaa romanikerjäläistä kiinnostaa Suomi lopullisena uutena kotimaana. He tarvitsevat kuppiinsa hieman rahaa, jotta voivat lähettää rahan kotiin. Ihan perusjuttu, siis.

Janette Grönforsin mielestä pitää vaikuttaa niihin, jotka heiluttavat tahtipuikkoja. Siis niihin, jotka säätävä lait, määräävät rakenteet ja yleisen poliittisen ilmapiirin, unohtamatta mediaa.

”Valitettavasti näen tässä edelleen kysymyksen väristä. Ihmisten asenteet perustuvat liiaksi rasismiin. Ja siksi romanit ovat saaneet kokea olevansa huonompi kansanryhmä kautta aikojen.”

Suomalaiset unohtavat, ettei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun suomalaiset kerjäsivät Suomessa. Nyt kerjäävät eurooppalaiset romanit.

”Muisti vaan on niin pirun lyhyt, ihmiset unohtavat kun niin haluavat.” Samaan aikaan, kun huudetaan yleisellä tasolla vanhusten ja ihmisoikeuksien puolesta, tehdään lakialoitteita ja pykäliä kerjäämisen kieltämiseksi ja romaneihin kohdennetun syrjinnän jatkamiseksi.

”En minäkään tykkää niistä kaikista, enkä kaikista ihmisistä ylipäänsä. Enkä ole tullut iän myötä ainakaan suvaitsevaisemmaksi. Mutta pitää miettiä tarkemmin, milloin, missä ja millaisissa kengissä aukoo suutansa”, Grönfors naurahtaa.

Halu olla ihmisten kanssa oikein

”Ystäväni sanoo usein, että ’etkö voisi vaan antaa olla ja laskea tuntosarvesi alas. Älä katso, niin et näe’.”

Janette Grönfors ei kuitenkaan koe valinneensa. Elämä on pikemminkin tuonut mukanaan kysymyksiä erilaisuudesta, tasa-arvosta, ihmisoikeuksista. 

”Olin jo lapsena aina se joukon ainoa tumma ja villi. Olin vilkas lapsi, mutta onnekseni olin nokkela ja pärjäsin koulussa hyvin. Jos tuohon aikaan olisi ollut tumma ja vieläpä lahjaton torvi, niin en tiedä, mitä olisi käynyt. Kiusaamista oli muutenkin liikaa.”

Grönforsia on johdattanut uteliaisuus ja sosiaalinen lahjakkuus. Ja halu olla ihmisten kanssa oikein.

”Muistan, kun reilu parikymppisenä näin mustaa valkoisella, sanan ihmisoikeudet ja tajusin, että oma ajatus ihmisyydestä ja inhimillisyydestä ei ole olemassa ainoastaan omassa päässä vaan myös paperilla. Se oli hienoa.”

Toisaalta paperissa piilevät myös ongelmat – se että tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus jäävät vain sanoiksi paperilla.

”Olen loukkaantunut maahanmuuttajien ja pakolaisten puolesta siitä, että liian usein heidän asioidensa kanssa työskentelevien ihmisten ei tarvitse olla nyky-Suomessa ammattilaisia.”

Janette Grönfors muistuttaa, että tähän verrattuna Suomen romanien tilanne on hyvä – kiitos heidän itsensä ja viranomaisten. Suomen romanit olivat 1960- ja 70-luvuilla hyvin aktiivisia. Ja saivat aikaan paljon pysyvää hyvää yhteiskunnan rakenteisiin.

”Suomen romanien kohdalla enää ei tarvitse taistella oikeuksista, vaan pitää huolta jo saaduista ja huolehtia omasta kehityksestään ja pysymisestään ajan hengessä”, Grönfors sanoo. Juuri tästä hän on Suomen romanien suhteen huolissaan: onko oma väki tarpeeksi aktiivista ja valmista tähän.

”Koen, että tärkein roolini, josta olen saanut myös nenilleni, on rikkoa ajatusta yhdestä suuresta homogeenisestä yhteisöstä. Ja tuoda esiin monimuotoisuus ja rikkaus romaniyhteisön sisällä.”

Erilaiset aallot saavat Grönforsin mielestä lyödä rantoihin. Mutta ranta pitää ensin olla huolellisesti rakennettu.

”Enkä pelkää olla puheissani väärässä, mutta uskallan olla oikeassa”, Grönfors naurahtaa.

Ei tavallinen suomalainen

Kun pieni Janette näki ison tien ja halusi kulkea metsän halki, hän tiesi, että tieltä pääsisi liftaamaan oikeasti kauas pois. Grönfors luottaa yhä tuohon samaiseen tarkkanäköisyyteen ja intuitioon.

”Uskoisin, että se että olen hyvin nuorena lähtenyt jo omaan elämään, on jollain lailla ohjannut minua tekemään omat ratkaisuni, selviytymään ja mukautumaan yllättäviinkin muutoksiin.”

Janette Grönfors on aina tiennyt ja tuntenut olevansa jotain muuta kuin tavallinen suomalainen.

”En ole tavallinen suomalainen, sillä tunnen syvemmin ja elän täydemmin. Eikä se aina ole ihanaa sekään.”

Näkemisen lisäksi Grönforsille on tärkeää oma ääni.

Eniten hän pitää kirjoittamisesta. Viimeisimpänä innostuksen aiheina ovat oma blogi ja facebook. Blogissaan Grönfors kirjoittaa niin arkisia asioita kuin politiikkaakin – ja aina sillä kielellä, joka päässään hän sattuu heräämään.

Kirjoittaminen on ollut Janette Grönforsille myös pakko.

”Ellen olisi kirjoittanut, en tiedä, miten olisin selvinnyt.”

Janette Grönfors korostaa, ettei kenelläkään ole liikaa ihmisiä, joiden kanssa jakaa arkea. On ollut mahtavaa huomata myös uusilla areenoilla, että on ystäviä, jotka tykkäävät ihmisestä itsenään – eikä se ole sidoksissa etnisiin tai kulttuurisiin taustoihin.

Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 7-8/2010.