Zara Järvinen

Havannalainen Kiriam Gutiérrez elättää itsensä drag-artistina ja näyttelijänä.

”Ai moi Suzy, miten sulla menee uuden silikonipeppusi kanssa?”, Jesús Irmino Gutiérrez alias Kiriam huikkaa puhelimeen kerrostalokodissaan Havannassa. Vyötäisillään hänellä on esiliina, puhelin on soinut kesken kokkauksen. Silmät pyörivät kun hän kuuntelee ystävänsä edesottamuksia. ”Ihmissuhdehuolia tälläkin pajarolla”, Kiriam, 32, huitaisee kädellään puhelun loputtua. ”Jotkut ihmiset vaan kerta kaikkiaan tuntuu tykkäävän ongelmista.”

Pajaro eli lintu on paikallinen kiertoilmaus transvestiitille. Kiriam on yksi heistä.

Illan menu on perin kuubalainen: äyriäiskeittoa, riisiä, paistettua kalaa, perunoita. Ennen pöytään istuutumistamme Kiriam hakee vielä pihalta tuoretta basilikaa oliiviöljyssä muhineiden perunaviipaleiden päälle.

Emäntä on kattanut pöydän paremmalla astiastollaan: valkoisella englantilaisella posliinilla, jonka hän on ostanut Miamiin muuttaneelta vanhalta rouvalta. ”Mieti, koko kahdeksan hengen astiasto kahdella kympillä.”

Kokkausapuna häärii Kiriamin poikaystävä William. Katkarapujen kuorimisen lomassa tämä 21-vuotias nuorimies on kertonut olevansa biseksuaali.

”Äiti ei tiedä että olen asunut jo vuoden päivät täällä. Kotona käydessäni olen aina ihan muina miehinä. En ikimaailmassa voisi paljastaa totuutta.”

Kiriam puolestaan ei ole kaapissa käynytkään. ”Olen aina ollut tällainen, niin kauan kuin muistan. En ole koskaan kyseenalaistanut sitä, mikä tai kuka olen.”

Williamin ohella asuinkumppanina on hänen oma äitinsä. Äiti joka seuraa lastaan kaikkialle.

”Äitini tuntee kaikki Havannan homot”, Kiriam hymyilee.

Laillista mutta tukahdutettua

Kiriamin on helppo hymyillä, sillä oman vähemmistönsä edustajana hänellä menee hyvin. Hän on paikallinen elokuvatähti ja drag queen, jolla on laaja tuttava- ja ystäväpiiri. Lisäksi hän tuntee päättäjiä ja valtaapitäviä. ”Luojan kiitos minun ei ole koskaan tarvinnut myydä itseäni, prostituoitua. Se on aika monen meikäläisen kohtalo.”

Kuubassa arvioidaan olevan tällä hetkellä lähemmäs 3000 transvestiittia. Ennen vuotta 1993 heitä ”ei ollut olemassakaan” – niin kuin ei muitakaan seksuaalivähemmistöjä.

Vaikka homoseksuaalisuus lakkasi olemasta Kuubassa rikos vuonna 1979, julkisesta homoseksuaalisuudesta rangaistiin vuoteen 1987 saakka. Pidätykset ja sakottaminen jatkuivat senkin jälkeen, aina viime vuosiin asti.

Edelleenkään sosialistisen maan seksuaalivähemmistöillä ei ole omia baareja, klubeja, sanomalehteä. Homomarssitkin olivat tabu vielä muutama vuosi sitten. Transvestiittien salaiset drag-klubit toimivat yksityiskodeissa, joita poliisi ratsaa satunnaisesti.

Taide heijastelee todellisuutta, mutta myös muovaa asenteita. Kiriam – monen muun kuubalaisen homoseksuaalin tavoin – pitää Kuuban seksuaalivähemmistöjen historiassa käännekohtana Fresa y Chocolate (Mansikoita ja suklaata) -elokuvaa, joka sai ensi-iltansa Havannan kansainvälisellä elokuvafestivaalilla vuonna 1993.

”Sanaa homoseksuaali ei ollut käytetty sitä ennen, kukaan ei ollut sanonut sitä ääneen”, Kiriam sanoo. ”Yhtäkkiä homoja, lesboja ja transvestiitteja alkoi näkyä kaduilla. Se oli valtava muutos. Alettiin järjestää keskustelutilaisuuksia, avattiin baareja, joissa homot ja lesbot kävivät”.

Kuuban homot ja lesbot järjestäytyivät yhdistykseksi vuonna 1994. Kuitenkin jo vuonna 1997 poliisi hajotti yhdistyksen ja pidätti sen jäseniä. Kuuban homoyhteisö muistaa vieläkin elokuun 1997, jolloin poliisi pidätti ja sakotti 800 ihmistä El Periquitón -klubilla. Bileväen joukossa olivat myös espanjalaiset elokuvaohjaaja Pedro Almodóvar ja näyttelijä Bibi Andersen sekä ranskalainen muotisuunnittelija Jean Paul Gautier.

Seksuaalinen vallankumous á la castro

Kuuban seksuaalivähemmistöihin kuuluvien asema alkoi muuttua 2000-luvun alussa. Vuonna 2000 maan kansallisen sukupuolivalistuskeskuksen (Cenesex) johtoon asettunut seksologi Mariela Castro alkoi tehdä hallitukselle ehdotuksia vähemmistöjen aseman parantamiseksi.

”Marielan sanoin: homoseksuaalisuus ei ole sairaus, homofobia on”, Kiriam toteaa.

Se että Castron aloitteet ovat saaneet kannatusta macho-kulttuurin kyllästämässä maassa, on ensikädeltä ajateltuna ihme. Työntöapua hän on kuitenkin saanut varsin läheltä: hänen setänsä on Fidel Castro ja isänsä maan nykyinen presidentti Raul Castro.

Kaksi vuotta sitten Reutersille antamassaan haastattelussa Castro kritisoi 1960-luvun kommunistista puoluetta ja isänsä ja setänsä 50 vuotta kestänyttä vallankumousta: ”Vallankumouksen ideologian tulisi olla vallankumouksellinen kaikilla alueilla. 1960-luvun ideologia oli hyvin ennakkoluuloista homoseksuaaleja kohtaan.”

Mariela Castro kiittelee maansa asenneilmaston avautumista. ”Onneksi puolueessa on opittu ja tultu tietoiseksi monista virheistä.”

Setänsä suhtautumisesta hänellä on niinikään myönteistä sanottavaa: ”Fidel on hyvin sensitiivinen näille aiheille. Hän on pohdiskeleva mies ja kun on kyse ihmisoikeuksista, hän antaa niille huomiota.”

Mariela Castrolta löytyy muitakin tukijoukkoja: äitinsä jalanjäljissä hän jatkaa vahvana naisjohtajana. Äiti Vilma Espin toimi lähes 50 vuotta Kuuban naisliiton johtajana.

Vuosi sitten Kuuban terveysministeriö hyväksyi Castron vuonna 2005 tekemän aloitteen, jossa transsukupuoliset olisivat mukana julkisen terveydenhuollon piirissä ja sukupuolenkorjausleikkaukset laillisia. Terveydenhuolto on Kuubassa ilmaista, joten sukupuolenkorjausleikkaus hoituu nyt ilman kustannuksia.

Tämän uudistuksen myötä Kuuba sai kertaheitolla mainetta yhtenä Latinalaisen Amerikan liberaaleimmista maista.

”Jos voisimme joustaa käsitteissä, nimetä erilaisuutta ilman stigmatisointia, transsukupuoliset eivät todennäköisesti penäisi niin sisukkaasti kirurgiaa ja muita toimenpiteitä, jotka auttaisivat heitä saavuttamaan sen kehon, jonka avulla heidät tunnustettaisiin jommaksikummaksi sukupuoleksi kahden ääripään välillä”, Castro totesi aloitteen tultua voimaan.

Kyytiä kategorioille

”Vihaan ihmisen identiteettiä ja seksuaalisuutta määritteleviä kategorioita. Kunpa niitä ei tarvittaisi”, Kiriam tuhahtaa kun merellinen illallinen on syöty.

Hän sytyttää elegantisti Hollywood-merkkisen savukkeen ja kertoo muodonmuutoksestaan, joka alkoi valtion kustantamilla hormonihoidoilla 14-vuotiaana. Julkisesti hän alkoi pukeutua naiseksi 16-vuotiaana vuonna 1993, kun asenneilmasto alkoi vapautua.

”Olen transvestiitti, en transsukupuolinen. Käytän sukuelimiäni seksissä poikaystäväni kanssa, mutta muuten haluan näyttää naiselta.”

Zara Järvinen

Kiriam valmistautuu illan drag-esitykseen. ”Tärkeintä on hyvä meikkivoide. Sillä saa sängen piiloon.”

Kun Kuubassa tapahtuu jotain homoseksuaaleihin ja heidän oikeuksiinsa liittyvää, Kiriam on aina paikalla – usein Mariela Castron rinnalla. Jo kolmena vuonna Kuubassa on marssittu 17. toukokuuta homofobiaa vastaan. Kiriam kuuluu myös transvestiittiryhmään, joka tekee hiv-valistusta kadulla. Hivin ehkäisy onkin yksi Cenesexin keskeisiä tavoitteita.

”Moni ystäväni on kuollut hiviin, niin täällä kuin ulkomailla. Mutta täällä Kuubassa meillä on paljon tietoa tarjolla. Hiv on saatu karibialaisessa mittakaavassa hyvin kuriin.”

Lapsena tyttöjen jutuista selvästi kiinnostuneempi Kiriam oli koko ala-asteen ajan luokkansa välkyin oppilas. Ongelmia luokkatovereiden kanssa ei ollut koskaan. Vaikeudet alkoivat teini-iässä. Piti olla vahva. Homottelusta ja väkivallasta tuli jokapäiväistä.

”Monen nuoren homoseksuaalin on pakko lopettaa koulu väkivallan takia. Minunkaan opettajillani ei ollut aavistustakaan siitä, mitä jouduin kokemaan”, Kiriam sanoo.

Muistot tekevät yhä silmin nähden kipeää. Kiriam ei halua kertoa niistä.

Katse valahtaa syliin ja uusi savuke syttyy. Opiskeluaikanaan Kiriamia syrjittiin. Opiskellessaan taloustiedettä Havannan yliopistossa hänet erotettiin, kun selvisi, että hän teki valokuvamallin töitä.

Ennakkoluuloihin törmääminen on yhä päivittäistä. ”Moni kuubalainen toivoo lapsensa olevan ennemmin rikollinen kuin homo”, hän sanoo.

”Kakarat huutelevat minulle kaupungilla: trasvelti! Minä käännyn heidän puoleensa ja käsken heitä opettelemaan puhumaan: sanokaa TRA-VES-TI (transvestiitti)”, Kiriam nauraa.

Mutta kun Kiriamin kanssa liikkuu kotikulmilla Playan kaupunginosassa, huomaa asenteiden olevan aika toisenlaisia. Pitkäsäärinen 183-senttinen, kaunispiirteinen amatsoni kääntää päät positiivisella tavalla.

”Täällä minut hyväksytään, olen asunut täällä aina. Monet ovat nähneet minut myös elokuvissa. Kulmakuppilan juopot huutelevat ylpeinä: tuo on meidän korttelin homo, se elokuvatähti.”

Päivällä mies, yöllä nainen

Cerron kaupunginosasta Magnolia-kadulta löytyy Iván Garbonellin ja Raquel Nodalin viihtyisä koti. Kiriamin tavoin Iván on saanut julkisuutta elokuvan kautta – niin myös hänen vaimonsa Raquel.

Iván, 38, on pukeutunut ”salaa” naiseksi jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Päivisin Iván on mies, yön tullen nainen. Hän on siis transformista, muuntautuja. ”Esiintymään lähtiessäni hipsin pimeässä taksille. Harva näkee minua naisen vetimissä”, hän sanoo.

Suomessakin elokuvafestivaalilla nähty kuubalaisen Fernando Pérezin dokumenttielokuva Suite Habana (2003) kertoo havannalaisten arjesta. Heidän joukossaan ovat Iván ja Raquel.

Ivánin drag-hahmo on nimeltään Lucrecia, jonka esikuva on hiljattain edesmennyt kuubalainen salsatähti Celia Cruz. Hänen kappaleitaan Iván esittää playbackinä, Lucrecian hahmossa.

”On aika kohtalokasta, että olen syntynyt 16. heinäkuuta – samana päivänä, jona Celia kuoli”, Iván sanoo ja näyttää videoitua esiintymistään Cenesexin homofobian vastaisessa juhlassa. Lanne keinuu viettelevästi, käsivarret ja ranteet ovat feminiinisen aistikkaat.

”Kuubassa erityisesti vanhemmat naiset ovat hyvin machistisia. Kun yhteiskunta on avautunut homoseksuaalisuudelle siinä määrin, että se näyttäytyy katukuvassa, homouden pelätään tarttuvan. Siksi on parempi pitää matalaa profiilia – todellisuus on monelle liikaa”, Iván sanoo.

Yhtä lailla kun hän saa mielihyvää korkeilla koroilla tanssahtelustaan, jäntevä ja lihaksikas Iván sanoo nauttivansa raskaista miesten töistä. ”Perusheterot aina ihmettelevät miksi haluan raksalla kantaa kaikki raskaimmat säkit”, Iván nauraa. ”Minussa on kuitenkin nämä kaksi ääripäätä.”

Ivánin isä on maailmanmestaruustason nyrkkeilijä. Yksi veljistä on judoka, ja judoa on harrastanut myös Iván. ”Isäni on aina hyväksynyt minut tällaisena. Koskaan en ole antanut perheelleni tilaisuutta suhtautua minuun halveksuvasti.”

Aivan kotinsa vieressä Shuchelin kosmetiikkatehtaalla työskentelevä Raquel, 51, seuraa aviomiestään drag-esityksiin ja sanoo nauttivansa näkemästään.

Nuorempana kabareessa tanssinut Raquel auttaa Ivánia muuntautumisessa: pukeutumisessa ja meikkaamisessa. ”Nautin show-maailmasta tavattomasti. Se oli pitkän aikaa myös minun elämääni.”

Raquelin sanomisista kuulee, että hän on joutunut selittelemään valintojaan lukuisia kertoja. ”Ihmisten on vaikea ymmärtää minua. Iván on kuitenkin puolisoni ja ihminen.”

Drag-klubi kampaamon katolla

Lauantai-iltana ahtaudumme taksina toimivaan pakettiautoon ja suuntaamme isolla porukalla kohti Rogelio Conden laitonta transvestiittiklubia, joka on varsin hyvin kommunistisen hallituksen ja poliisin tiedossa. Kyydissä ovat Kiriam ja William, ensimmäinen täydessä tällingissä, vaikuttava ilmestys.

Edessä on drag-show, jossa Kiriamin lisäksi on määrä esiintyä neljä muuta artistia, heidän joukossaan Iván.

Paikka on kampaamon katettu kattoterassi, jonne on ahtautunut muutama kymmenen katsojaa – myös alakerran kampaamon omistaja. Pääsymaksu neljältä hengeltä on 25 Kuuban vaihdettavaa pesoa, noin 19 euroa.

Klubin äänentoisto ja valotekniikka eivät ole korkeinta laatua, mutta illan esiintyjät hurmaavia. Kun Kiriam omissa numeroissaan ojentelee pitkiä sääriään korkeuksiin ja spagaattiin, yleisö on myyty. Keltaisissa hörhelöissään hän sanailee afrokuubalaista loitsua kuin transsissa, yleisöä hypnotisoiden, pientä kelloa kilistellen.

Maridalian (Manuel) 150-kiloinen tanttaolemus puree sekin. Samoin Dianan (Juan Carlos) rokkimeininki ja Naylan (Roberto) tekopenisparodia.

Mutta yksi on poissa. Iván alias Lucrecia ei ilmaannukaan lavalle. Seuraavana päivänä syy selviää: Ivánilla ei ollut rahaa taksiin, joka olisi tuonut hänet esiintymispaikalle.

Homot joutuivat pakkotöihin

Mariela Castron suojeluksessa olevat kuubalaiset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt elävät todellisuudessa, joka vallankumouksen alkuvuosina oli kovin toisennäköinen – niin kuin koko Kuubakin.

Erityinen häpeätahra hänen setänsä johtaman vallankumouksen historiassa ovat vuonna 1965 perustetut joukko-osastot (Unidades Militares de Ayuda a la Producción), joihin värvättiin asevoimiin kelvottomaksi katsottuja nuoria miehiä. Umap:n työleireille ohjattujen 25 000 miehen joukossa oli uskovaisia, toisinajattelijoita ja homoseksuaaleja. Samaan aikaan kommunistinen puolue vaati perheitä raportoimaan lapsista, joilla oli homoseksuaalisia taipumuksia. Mikäli homoseksuaalisista lapsista ei informoitu, sitä pidettiin rikoksena vallankumousta vastaan. ”Yksikään homo ei omaa niitä edellytyksiä ja käytösvaatimuksia, jotka mahdollistaisivat hänen vastaavan käsitystämme todellisesta vallankumouksellisesta”, Fidel Castro sanoi amerikkalaiselle toimittajalle vuonna 1965.

Kun yhdysvaltalainen homoseksuaali runoilija Allen Gingsberg vieraili Havannassa vuonna 1965 ja ilmaisi ”halunsa tutustua viehättävään Che Guevaraan”, hänet häädettiin maasta.

Vallankumouksen jälkeen Fidel Castron kannattajat rinnastivat homoseksuaalisuuden bordelleihin ja pornografiaan, jotka olivat levinneet Havannaan 1950-luvulla. Homoja pidettiin imperialismin agentteina. Neuvostoliitosta omaksutun kommunistisen puhdasoppisuuden mukaan homoseksuaalisuus edusti porvarillista dekadenssia.

Vuonna 2006 Fidel Castro kommentoi hallituksen erityisjoukkoja Umap:ia teoksessa Cien Horas con Fidel ja vakuutteli, ettei homoseksuaaleja ole koskaan vainottu Kuubassa. Hänen mukaansa Umap perustettiin työn tekemiseen, etupäässä maanviljelyä varten.

”Nämä yksiköt eivät koskeneet ainoastaan homoseksuaaleja, vaan kaikkia niitä jotka oli kutsuttu pakolliseen armeijan palvelukseen. Kyseessä ei ollut suljettu leiri tai rangaistusyksikkö, päinvastoin, tarkoituksena oli kohentaa moraalia, tarjota työmahdollisuuksia, auttaa maata noissa vaikeissa olosuhteissa”, Castro sanoi.

Umap:n joukoista luovuttiin virallisesti vuonna 1968.

”En osaa sanoa kuinka monta vuotta ne toimivat, mutta sen voin lisätä, että ennakkoluuloja homoseksuaaleja kohtaan ei ollut.”

Sadoittain sieluja malecónilla

Perjantainen drag-show päättyy puolenyön aikaan. Kampaamon vintti tyhjenee yhtä nopeasti kuin on täyttynytkin.

Jatkot ovat tänään Malecónilla, Havannan kuuluisalla rantakadulla, niin kuin aina ennenkin. Etukäteen tilattu taksi jättää meidät leveän poikkikadun päähän.

Tämä on se paikka, jota Tribuna de la Habana -sanomalehden pääkirjoituksessa käsiteltiin helmikuussa 2001 otsikolla ”Outo illanvietto Malecónilla”. Toimittaja kertoo jutussa homoista ja transvestiiteista, jotka kokoontuvat Malecónilla. Transvestiiteista hän sanoo: ”… hahmo joka epäonneksemme on levinnyt laajalle maailmassa, mutta liki tuntematon Kuubassa”.

Kiriam nappaa minut käsikynkkäänsä ja alkaa esitellä mustassa tropiikin yössä vastaan putkahtelevia tuttaviaan, kuuden sentin koroillaan koikkelehtien. Näyttää siltä, kuin koko Havannan sateenkaarikansa olisi täällä. Satoja ihmisiä yhdessä kadunkulmassa, kadulla ja jalkakäytävillä hengaillen. He kaikki tuntuvat tuntevan Kiriamin – ja Kiriam heidät.

Poliisiauto ajaa katua edestakaisin, kyselee henkilöpapereita, antaa käskyjä megafonilla: jalkakäytävälle – siirtykää jalkakäytävälle!

Ilmassa leijuu läpitunkeva virtsan haju, jota edes meren läheisyys ei laimenna. Alueella ei ole yhtä ainoaa vessaa, joten ihmiset tekevät tarpeensa suoraan kadulle, siirtomaatyylisten vanhojen talojen pylväikköihin ja seinustoille.

Mukanamme showssa ollut havannalaismies on illan annista silmin nähden vaikuttunut.

”Tänään näin kotikaupungistani ja -maastani aivan uuden puolen. Nyt ajattelen niin, että tässä kadunkulmassa ei ole miehiä tai naisia, vaan pelkkiä sieluja.”

Keppihevosina politiikassa?

Kuuban kansallinen sukupuolivalistukeskus Cenesex keulassaan Mariela Castro on viimeisen kymmenen vuoden ajan luonut Kuubaan avointa seksuaalipolitiikkaa. Kuuba poikkeaa muista Latinalaisen Amerikan maista monessa mielessä – eikä vähiten katolisen kirkon suhteellisen laimean vaikutuksen vuoksi.

Kuubassa esimerkiksi abortti on laillinen ja avioeron saa helposti.

Mariela Castron omistautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille herättää paljon ihailua, mutta myös ihmettelyä ja epäilyä. Miksi juuri homoseksuaalien ja transihmisten oikeudet ovat niin tärkeitä?

Castron ja Cenesexin sanotaan paitsi puhdistavan Kuuban kommunistihallituksen mainetta, myös ottavan tietoisesti etäisyyttä vanhaan viholliseensa Yhdysvaltoihin.

Näin homoseksuaalit olisivat vain keppihevosena politiikassa, jossa Kuuba pyrkii osoittamaan liberaaliuttaan juuri abortti- ja seksuaalikysymyksissä verrattuna konservatiiviseen USA:han.

Generación X -blogia pitävä kuubalainen Yoani Sánchez ironisoi jutussaan ”Tulla ulos kaapista” seksuaalisen suvaitsevuuden tukemista poliittisen suvaitsevaisuuden kustannuksella. Sukupuolen voi vaihtaa, presidenttiä ei.

”En oikein ymmärrä (…) kuinka voidaan olla niin edityksellisiä homoavioliittojen suhteen mutta ei sallia, että ’menisimme naimisiin’ toisen poliittisen suunnan tai yhteiskuntakäsityksen kanssa. Tuhannet kuubalaiset ovat sulkeutuneina kaksinaismoralistisissa kaapeissaan, tukahduttaen todelliset mielipiteensä (…) odottavat että Mariela Castro sanoisi julkisesti: Nämäkin ihmiset tulee hyväksyä, heitäkin tulee suvaita erilaisuudessaan.”

Mariela Castron ponnistelut Kuuban liberalisoimiseksi herättävät kuubalaisissa paljon toivoa. Häneen ollaan ihastuttu jo saarivaltion ulkopuolellakin. Jos hän on saanut niin paljon aikaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen olojen kohentamiseksi, miksei muidenkin kuubalaisten? Mariela Castrosta on povattu Kuuban uutta presidenttiä. Argentiinalaisen Clarín -lehden haastattelussa marraskuussa 2007 Mariela Castrolta kysyttiin, olisiko Kuuban kansa valmis naisjohtajan hallittavaksi.

”Kyllä, kuubalaiset ovat valmiita”, hän vastasi kiertelemättä. AV.