Kaksi kiireistä suomalaista yrittää pelastaa maailman ruokaostoksillaan. Kumpikaan ei ole täydellinen.

Ensimmäinen kilpailijamme hurauttaa töiden jälkeen pyörällä lähikauppaan. Hän ei taaskaan muistanut ottaa omaa kauppakassia mukaan. Syyllisyys painaa, kiirekin.

Vihannesosastolla kilpailijamme pyörittää alistuneena kertakäyttöisiä muovipusseja rullasta. Yhteen hän tiputtaa pari uusiseelantilaista avocadoa, toiseen neljä argentiinalaista omenaa. Suomalaisia tomaatteja ei löydy, joten kolmanteen pussiin livahtaa espanjalaisia. Vielä tölkillinen ruskeita papuja ja pahvirasia kuivattuja soijapaloja proteiinin lähteeksi. Kassalla hän latoo kaiken kaupan muovikassiin ja vannoo mielessään, että heti kotona hän panee kangaskassin työlaukkuunsa valmiiksi odottamaan.

Toinen kilpailijamme ei ole suunnitellut koko viikon ruokia etukäteen, kuten hänen piti. Mutta hän ajattelee ostavansa isoja pakkauksia ja peruselintarvikkeita, joilla pärjää pitempään. Hän ajaa perheen tila-autolla hypermarketin parkkihalliin ja kurottaa hansikaslokerosta kauppakassilaivueensa.

Kilpailija valikoi tarkasti suomalaisia tomaatteja ja verkkosäkillisen tarjouksessa olevia sipuleita. Kylmäaltaasta hän kurottaa kotimaista luomulihaa ja kyytipojaksi hän valitsee kahden litran luomumaitopurkin. Vielä perhepakkaus pakastevihanneksia.

Kumpi kuluttaa kestävämmin? Luultavasti ensimmäinen kilpailija. Kassia ja pakkausmateriaalia tärkeämpää ympäristön kannalta on suosia kasvisruokaa. Elintarvikkeiden pitkät kuljetusmatkat vaikuttavat paljon vähemmän kuin se, miten ja kuinka pitkän matkan ostokset kulkevat kotiin. Ja ruoka kannattaa myös syödä sen sijaan, että heittää sitä menemään, vaikka jättipakkaus olisi kuinka edullinen.