Havannassa syntynyt ja kasvanut Raul on paikallisen baseball-joukkueen, Industrialesin, kiihkeä kannattaja. Hän pitää mangoista enemmän kuin omenoista.
Raul muutti kolmekymppisenä Espanjaan, avioitui sikäläisen naisen kanssa ja sai pojan. Syntyperäisenä madridilaisena poika, Pedro, kannattaa Real Madridia. Lisäksi hän ahmii omenoita. Pedrosta ei koskaan tule Industrialesin fania, eikä hän jaa isänsä tunteita kuullessaan Benny Moren tai Celia Cruzin laulavan, koska Pedro ei ole kuubalainen.
Saman kohtalon jakavat miljoonat ihmiset, jotka lähtivät maanpakoon vapaaehtoisesti tai pakosta ja hankkivat jälkeläisilleen uuden kotimaan. Raulin ja Pedron tarina on tavallinen, eikä enää niin traaginen tarina juurettomuudesta ja perinteiden murenemisesta. Raul ja Pedro ovat kaksi yksilöä, joilla on eri kulttuuri, elämänkatsomus ja kansallisuus.
Nämä kohtalot, joita on myös omassa perheessäni, ovat vaivanneet mieltäni siitä asti, kun olen tiennyt meidän kuubalaisten olevan miltei sukupuuton partaalla. Ainakaan minä en pysty kuvittelemaan maailmaa ilman kuubalaisia, kuubalaista musiikkia, urheilijoita, naisia ja inttäjiä, jotka jopa virheellisiksi todistettujen seikkojen edessä jaksavat väittää olevansa oikeassa.
Meitä kuubalaisia on kuitenkin koko ajan vähemmän. Väestökato jatkuu edelleen, ellei muutosta tapahdu kuolleisuuden, maastamuuton ja syntyvyyden suhteen.
Väestötieteilijöiden mukaan Kuuban hiukan yli 11-miljoonainen väkiluku laski kolmen viime vuoden aikana 7 737 hengellä. Tutkijat ennustavat, että kymmenen vuoden kuluttua vähennys on 2 000, koska väestö ikääntyy, lapsia syntyy entistä vähemmän ja yhä useammat lähtevät maasta. Muuttaneiden määrä oli 2008 korkein neljään vuoteen. Latinalaisen Amerikan väestö kasvaa keskimäärin 1,3 prosenttia. Kuuban asukasluku laski 0,04 prosenttia jo vuonna 2006.
Kuuballa on yhteisiä piirteitä teollisuusmaiden kanssa: ikääntyvä väestö, josta 17 prosenttia on yli 60-vuotiaita, ja Latinalaisen Amerikan alhaisin syntyvyys, keskimäärin 1,5 lasta naista kohti. Näillä ehdoilla asukaslukua ei pystytä pitämään ennallaan saati kasvattamaan. Taustalla on mutkikkaita syitä.
Kuuban väestö on koulutettua, eikä moni halua lapsia lainkaan – tai sitten muuttaa maasta. Keinoja syntyvyyden säännöstelyyn on tarjolla, ja abortin saa helposti. Moni rajoittaa perhekokoaan talousvaikeuksien vuoksi: palkalla ei tule toimeen, asuntoa on vaikea ellei mahdoton saada ja pelkästään lapsen ruokkiminen ja vaatettaminen voivat koitua ylivoimaisiksi. Viime vuonna syntyvyys kohosi hiukan, mutta väestö on kutistunut vuodesta 1977 lähtien.
Maastamuutto on Kuubassa arka aihe. Lähtijät ovat usein koulutettuja nuoria, jotka etsivät uusia mahdollisuuksia. Joukkoon kuuluu naisia, joille avioliitto ulkomaalaisen kanssa tarjoaa ulospääsyn taloudellisista ongelmista. Näiden parien lapset kuuluvat siihen lisääntyvään joukkoon kuubalaista ”alkuperää” olevia ihmisiä, joilta puuttuu kuubalaisen vanhempansa kulttuuri ja kansallisuus. He ovat kysymysmerkkejä saaren nykyisessä ja tulevassa väkiluvussa. Nuori Pedro kuuluu tähän ryhmään.
Ajatus kuubalaisten vähenemisestä – vaikka emme olisikaan välittömästi katoamassa – surettaa minua. En pysty kuvittelemaan tulevaa maailmaa ilman kuubalaisia.
Hurjissa visioissa meistä tulee dinosauruksia tai kadonnut kansa hunnien ja foinikialaisten tavoin. Kun José Martín sanoittamaa Guantanameraa soitettaisiin, joku sanoisi: ”Kuuntele tätä laulua. Se on niiden kuubalaisiksi itseään kutsuneiden mukavien ihmisten laulu. Ikävää, ettei heitä enää ole, vai mitä?” IPS
Kirjoittaja on kuubalainen kirjailija ja toimittaja.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 7-8/2009