On yö ja matkustajia täpötäynnä oleva linja-auto jyryyttää kuoppaista tietä Paganista Rangooniin Burmassa. Renkaan äänekäs räjähdys herättää torkkujat. Kuski pysäyttää keskelle metsäistä taipaletta ja apupoika käy tarkastamassa vauriot.
Matkustajat poistuvat bussista tarpeelliselle verryttelytauolle. Kuski ja kolme muuta miestä käyvät renkaiden kimppuun tottunein ottein. Kaksi miestä sukeltaa bussin alle ja nostaa akselia tunkilla. Tätä on tehty ennenkin.
Etuakselille nostettu vararengas ei kuitenkaan pyöri kunnolla, jarrurumpu on tainnut jumittaa. Irrotettua metallista mokkulaa paukutellaan ja kiskotaan taskulampun valossa. Matkustajat haukottelevat tien poskessa. Ärtyneet paikkaajat pyytävät ohittavien bussien apupojilta rauhoittavia betel-pähkinöitä pureskeltavaksi.
Burmalaisen päätien kunto kuvaa koko maan talouden tilaa.
“Maamme talous menee koko ajan alamäkeä. Sotilasjuntta on sotkenut asiat perusteellisesti, kenraalit pistävät valtion tulot omiin taskuihinsa. Rahaa tulee öljystä, kaasusta ja rubiineista, mutta katso tätä tietä!” juttusille antautuva kanssamatkustajani kuiskuttelee.
Länsimaat pitävät Burmaa taloussaarrossa, mutta maata johtava sotilasjuntta on viime vuosina solminut rahakkaita öljyn ja maakaasun poraussopimuksia intialaisten, kiinalaisten, korealaisten ja thaimaalaisten yritysten kanssa. Myös burmalaista puutavaraa ja jalokiviä myydään etenkin aasialaisilla markkinoilla. Burma-aktivistien mukaan juntta käyttää vain pienen osan luonnonvarojen myyntituloista infrastruktuurin ylläpitämiseen ja sosiaalipalveluihin.
Kolmekymppinen keskustelukumppanini on työskennellyt aiemmin pienessä hotellissa Paganissa. Nyt katkeroitunut mies on matkalla Malesiaan.
“Olen valmistunut yliopistosta, mutta koulutusta ei täällä arvosteta eikä kunnollisia työpaikkoja ole. Työlupa Malesiaan maksoi paljon, mutta palkka on hyvä ja pääsen pois tästä kurjuudesta.”
Monsuunikaudella Burmassa sataa paljon. Tienpäällysteen kuopat laajenevat nopeasti kraatereiksi ja pian tie on kivistä perunapeltoa. Tähän täällä on totuttu, eikä kukaan valita suureen ääneen. Ja parempi olla valittamatta, sillä juntalla on korvia kaikkialla. Sen arvostelijoita rangaistaan.
Öiseen renkaanvaihtoon menee yli kolme tuntia. Kun aamun sarastaessa havahdun, olemme taas pysähtyneet jonnekin. Puolet matkustajista nukkuu bussissa, puolet istuskelee tien penkalla.
Auton etukulman alta työntyy esiin pelkkä akselinpää. Mutterit ja työkalut ovat siistissä rivissä, mutta rengasta tai korjaajia ei näy missään. Härkävankkureilla ajava mies ohittaa meidät ja osoittaa, että vanha teknologia toimii Burmassa paremmin kuin uusi. Bussikin tosin on elänyt aiemman elämänsä Japanissa ja on ehkä päätynyt kehitysapu-lahjoituksena Burmaan.
Onneksi olemme kylän reunalla ja kohta rengasta pyöritellään takaisin pitkin tietä. Kylästä saatiin ystävällistä paikkausapua.
Aamiaistauolla Pyayn kaupungin lähellä toinen kanssamatkustaja tiedustelee, miksi otan niin paljon valokuvia, olenko kenties lehtimies. Vastaan olevani turisti, ja että kamerani on uusi ja harjoittelen vain sen käyttöä. Paikkaustauoilla oli hyvä testata yökuvausta käsivaralla.
Kuudensadan kilometrin bussimatka Paganista Rangooniin kesti viidentoista tunnin sijasta tasan vuorokauden, kiitos sateen – ja sotilasjuntan.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2009