elokuu 2008 - Maailman Kuvalehti

Reilusti vaan

Kotikaupunkini Tampere sai keväällä Suomen ensimmäisen Reilun kaupungin arvonimen. Arvonimen saamiseksi kaupungin on esimerkiksi tarjottava reilua kahvia ja teetä sekä jotain muuta Reilun kaupan tuotetta kaupungin kaikissa tilaisuuksissa. Kaupungin on myös aktiivisesti toimittava Reilun kaupan tuotteiden käytön lisäämiseksi sekä osallistuttava Reilun kaupan kannatustyöryhmän toimintaan.

Tosin arvonimen saantiin ei yksin riitä kaupungin toiminta. Myös yritysten pitää olla mukana. Isossa kaupungissa, kuten Tampereella, Reilua kahvia ja teetä täytyy olla ainakin 20 kahvilassa, ravintolassa tai hotellissa, 20 kaupassa ja 50 työpaikassa tai yhdistyksessä.

Kaiken kaikkiaan Reilun kaupungin kriteerien täyttämiseen vaadittiin Tampereella vain poliittista tahtoa. Perinteitä oikeudenmukaiseen kahviin kotikaupungissani on – toihan Tampereen kehitysmaakauppa Kirkkokahvinakin tunnettua eettistä kahvia maahan jo 1980-luvulla. Nykyään Reilun kaupan tuotteita tarjoavia yrityksiä on kaupungissa kiitettävästi.

Muuallakin kuluttajat ovat ottaneet reiluuden omakseen. Koko Suomessa ostettiin viime vuonna Reilun kaupan tuotteita lähes 35 miljoonalla eurolla. Kasvua edellisvuoteen oli yli 50 prosenttia. Näillä luvuilla ei kuitenkaan reiluuskisoissa päästä kuin pistesijoille, kuudenneksi. Onneksi Ruotsi kuitenkin jää euroa per asukas -mittarilla taaksemme.

Nykyään eettisten tuotteiden osto ei ole kiinni saatavuudesta. Kotikaupunkini lähimarketin reilutarjonta on kiitettävää, kun taas pähkinä- ja limonaaditasapainostani huolehtivan Runsaudensarvi-ekokaupan valikoima suorastaan aiheuttaa jo valinnan vaikeutta.

Ei siis ihme, että myös markkinamiehet ovat tarttuneet reiluuteen. Nykyään on tarjolla reilua leipää, reiluja hintoja, reilua kaukolämpöä, reilua puhelinliittymää ja tietysti myös reilu puolue, joka haluaa reilua pornoa.

Ei siinä mitään, reilu on suomenkielen yleissana. Mainostamisessa on kuitenkin aistittavissa lievää huijauksen makua silloin, kun muut tuotteet ratsastavat Reilun kaupan myönteisillä mielikuvilla.

Koska eettinen kuluttaminen ja ennen kaikkea Reilun kaupan tuotteet ovat suosiossa, tuodaan markkinoille runsaasti muitakin eettisiä ohjeita. Kuluttaja harhautuu helposti uskomaan, että mikä tahansa eettinen merkki on yhtä oikeudenmukainen kuin Reilu kauppa. Pitää kuitenkin muistaa, ettei esimerkiksi pelkkä lapsityövoiman käyttökielto tee kahvista oikeudenmukaista.

Jo kymmenkunta vuotta sitten ryhdyttiin laatimaan eettisiä ohjeita – niin vaateteollisuuden kuin maataloudenkin saralle. Hyvätkään ohjeet eivät yksin riitä, vaan niitä pitäisi myös noudattaa. Monet niistä ovat kaatumassa valvonnan heikkouteen. Esimerkiksi Clean Clothes Campaign kritisoi eettisiä ohjeistuksia voimakkaasti jo vuonna 2005. Raportin mukaan monet niistä ovat täysin epäonnistuneet yhdistymisvapautta, kohtuuttomia ja pakotettuja ylitöitä sekä työläisten huonoa kohtelua ja syrjintää koskevissa kysymyksissä.

Reilun kaupan tuotteiden kohdalla näitä ongelmia ei ole havaittu.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008

Länsi-Saharan hengenvaarallinen hiekkaleikki

SUSAN VILLA

Algerian puolella pakolaisleireissä asuu noin 200 000 sahrawia.

Laayoune näyttää aluksi melko tavalliselta kaupungilta, mutta pikkuhiljaa näkymä alkaa saada säröjä. Epäluuloisia katseita, nopeasti maalattuja Marokon-vastaisia iskulauseita talojen seinillä. Pahannäköinen arpi naisen käsivarressa muistona mielenosoituksesta, kyyneleitä kesken puheensorinan. Kuiskattuja kehotuksia soittaa tiettyyn numeroon, vaivihkaa käteen sujautettuja pikkulappusia, joille on rustattuja sähköpostiosoitteita.

Ja jossain täällä on pahamaineinen vankila, Carcel negra, jonne on teljetty saharalaisia ihmisoikeuspuolustajia.

Miehitetty osa Länsi-Saharaa elää Marokon tiukassa otteessa. Viranomaiset eivät ole päästäneet alueelle vapaasti ihmisoikeustarkkailijoita tai toimittajia. Viime vuonna Laayounessa juttumatkalla ollut ruotsalainen toimittaja passitettiin vankilan kautta pois maasta.

Pääsen itse alueelle, koska matkaan viranomaisten hyväksymässä seurassa ja tapaan virallisesti hyväksyttäviä tahoja. Järjestely ei kuitenkaan estä kuulemasta myös toisenlaista totuutta, jota tihkuu viranomaisten ohi.

Toisenlaista totuutta voi myös lukea sivukaupalla ihmisoikeusjärjestöjen ja YK:n raporteista, jotka kertovat Länsi-Saharan kurjasta ihmisoikeustilanteesta. Ilmaisunvapautta ei ole, ja itsenäisyyttä ja Polisario-liikettä kannattavia vangitaan sekä pahoinpidellään herkästi. Jopa Laayounen kouluissa vartioivat poliisit, jotka tarkkailevat, etteivät lapset tee mitään Marokon-vastaista.

Lähtö millä tahansa tavalla

Suurin osa miehitysalueella elävistä sahraweista kannattaa alueen itsenäisyyttä. Etenkin nuoret ja koulutetut toivovat oman maan antavan työtä ja paremman tulevaisuuden.

”Tiedäthän, ettei meillä ole vapautta sanoa ja tehdä, mitä haluamme. Voin soittaa sinulle ja kertoa, mitä ajattelen”, kuiskii nuori opiskelija Abdullah, kun kyselen hänen ajatuksiaan itsenäisyydestä.

Marokon valtaa kannattavien mielestä nuoret ovat naiiveja uskoessaan Polisarioon ja siihen, että itsenäisyys parantaisi heidän elämäänsä.

”Ei Länsi-Saharalla ole mitään edellytyksiä toimia itsenäisenä valtiona. Tänne tarvitaan kyllä lisää työpaikkoja ja muita parannuksia, mutta niitä ei tuo itsenäisyys. Länsi-Sahara on aina ollut osa Marokkoa”, yksi vanhimmista sahrawien heimojohtajista Sheikh Mohamed Fadal toteaa painokkaasti.

Hän sanoo Polisarion antavan nuorille tukun tyhjiä lupauksia värvätessään heitä riveihinsä. Fadal ja muut heimojohtajat puhuvat näyttävästi ja vakuuttavasti, mutta Marokon uskotaan ohjailevan heidän mielipiteitään silkalla rahalla.

Puolueettomastikin ajateltuna itsenäisyyteen liittyy paljon ylimitoitettuja odotuksia, mutta selvää on, ettei nuorten halu muutokseen ja parempaan tulevaisuuteen ole kevyttä haihattelua. Odottaessaan Länsi-Saharan itsenäisyyttä monet nuoret haaveilevat lähtevänsä ulkomaille. Abdullahkin unelmoi Espanjasta tai Egyptistä.

Mieleen nousevat Tahar Ben Jelloun romaanin Lähtö sanat nuorista marokkolaisista: Lähtö, lähtö! Lähtö millä tahansa tavalla, mihin hintaan hyvänsä, vaikka hukkuen tai kelluen vedessä vatsa paisu-neena, kasvot suolan syöminä, silmät eksyneinä… Lähtö! Muuta ratkaisua te ette ole löytäneet.

Lähes joka yö joku nuori yrittää laittomasti ja henkensä kaupalla matkata meren yli Kanariansaarille.

Politiikan pelinappula

Elämä miehitetyssä Länsi-Saharassa ei ole helppoa, mutta sitä se ei ole myöskään Algerian puolella pakolaisleireillä asuville sahraweille. Neljässä leirissä noin 200 000 pakolaista elää lähes täysin kansainvälisen avun varassa. Muun muassa Suomi tukee heitä 300 000 eurolla YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta.

Apua tarvittaisiin leireille paljon nykyistä enemmän. YK:ta ja EU:ta on syytetty siitä, että ne käyttävät apua poliittisesti hyväkseen. Kritiikin mukaan apuhanaa sopivasti vuoroin avaamalla ja sulkemalla sahrawien toivotaan luopuvan itsenäisyystoiveista. Toisaalta kansainvälisen avun on myös syytetty tukevan ensisijassa Polisarion johtoa, sillä itsenäisyysliikkeen sanotaan vievän suuren osan avusta ja jakavan pakolaisille vain rippeet.

Länsi-Saharan tilannetta käsitellään usein vain humanitaarisena ongelmana, vaikka taustalla ovat suuret poliittiset ja taloudelliset intressit. Pelaajia Länsi-Saharassa riittää. Vaikka Länsi-Sahara näyttää päällisin puolin olevan vain hiekkaa, alueella on todellisuudessa valtavat luonnonrikkaudet: fosfaattia, rautaa ja uraania.

Marokko on Yhdysvalloille tärkeä kumppani terrorismin vastaisissa toimissa, eikä USA siten kritisoi tilannetta, vaikka amerikkalaisten omat raportit kertovat useista ihmisoikeusloukkauksista alueella. Myös EU on kovin hiljaa Länsi-Saharasta, sillä unionimaat suhtautuvat siihen eri tavoin. Esimerkiksi Espanja ja Ranska ovat selkeästi Marokon takana.

Heimopäällikkö Fadal puolestaan nostaa esille Algerian merkityksen. ”Varsinainen riesa kiistassa ei ole Polisario vaan Algeria, joka tukee liikettä. Algeriaa pitäisi painostaa lopettamaan tukensa.”

Tukahduttava tilanne

”Laayounessa voi aistia ilmassa paljon turhautumista, huomaatko?” Abdullah kyselee.

Abdullahin mukaan monet Polisarion kannattajat ovat valmiita tarttumaan aseisiin, jollei tilanne ala muuttua. Viestejä turhautumisesta kuuluu muualtakin. Viimeksi viime vuoden joulukuussa Polisario uhkasi aloittaa taistelut uudelleen.

Maaliskuussa Marokko ja Polisario neuvottelivat Länsi-Saharan kohtalosta YK:n johdolla Yhdysvalloissa. Neuvottelut päättyivät ilman edistystä. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon totesi olevansa erityisen huolestunut Länsi-Saharan pakolaisten olosuhteista ja toivoi turvallisuusneuvoston painostavan osapuolia neuvottelemaan ilman ennakkoehtoja.

Ki-moon ei ottanut kantaa Länsi-Saharan statukseen, mutta YK:n pääneuvottelija Peter Van Walsum sanoi turvallisuusneuvostolle pitävänsä alueen itsenäistymistä epärealistisena, koska Marokon kanta ei näytä horjuvan.

Polisarion johto tuomitsi Walsumin kommentin ”naurettavaksi” ja ilmoitti ajavansa yhä itsenäisyyttä. Neuvottelut junnaavat edelleen paikoillaan ja osapuolet jatkavat kiivasta toistensa lokaamista ja sympatian kalastelua, jo yli kolmattakymmenettä vuotta.

Taistelu itsenäisyydestä

Marokko miehitti Länsi-Saharan vuonna 1975 Espanjan vetäydyttyä alueelta. Länsisaharalaiset, sahrawit, järjestäytyivät Polisario-liikkeen riveihin taistelemaan Marokon valtaa vastaan, ja Polisario julisti Saharan demokraattiseksi arabitasavallaksi 1976. Osa sahraweista pakeni Algerian puoleiselle aavikolle Tindoufin alueelle.

Marokko ja Polisario sopivat aselevosta 1991, jonka jälkeen YK lähetti alueelle rauhanturvajoukot valvomaan aselepoa ja valmistelemaan kansanäänestystä Länsi-Saharan kohtalosta.

Kansanäänestystä ei ole vieläkään saatu järjestettyä, sillä Marokko ei ole hyväksynyt Länsi-Saharan täydellistä itsenäistymistä yhtenä vaihtoehtona ja toisaalta osapuolilla on ollut hankausta siitä, kenellä on oikeus äänestää.

Tilanne seisoo paikoillaan yhtä tylysti kuin Marokon Länsi-Saharaan rakentama muuri, joka jakaa alueen Marokon miehittämään alueeseen ja Polisarion vaikutuspiiriin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008

Laastari

Ennen vanhaan piti kavuta kuuseen tai mäntyyn, kun tuli haava. Nimittäin tervaa ja pihkaa pidettiin äärimmäisen hyvinä haavavoiteina. Moinen vaati aikamoista ketteryyttä, jos sattui kaatuilemaan yksin metsässä.

Nykymukulat kaatuvat asfalttiin ja äidit teippaavat polveen laastarin. Äidit ovat kiitollisia siitä, että hehtaarimetsät ja arvaamaton luonto eivät ole lähellä, mutta lähikauppa on.

Ja kun sattuu oikein kunnolla, voi mennä apteekkiin asti. Sieltä saa tavallisen laastarin lisäksi peppi- ja batmanlaastareita, erilaisia rakko- ja kovettumalaastareita, tiikeribalsamilaastareita. On mistä valita.

Haavojen kukinta-aikaa on mätäkuu. Siis juuri nyt. Haavat saavat kölliä ja lölliä lämpimässä ja kosteassa ilmassa, ja bakteerit lisääntyvät nopeasti. Sen tähden lapsia käsketään olemaan kaatumatta heinä-elokuussa. Onpahan sanottu niinkin, että jos kaatuu mätäkuussa niin koko polvi mätänee pois.

On myös sanottu, että laastarien menekkikuu, mätäkuu, ei olekaan mätä. Että kyseessä onkin tanskalaisten käännösvirhe, joka ajautui Suomeen. Että tanskalaisilta meni sekaisin koiraa merkitsevä sana ”rode” ja mätää tarkoittava ”roden”, ja näin muinaisen Egyptin koirankuuna tunnetusta ajanjaksosta tuli mätäkuu.

Oli kuu mätä tai ei, toisinaan pieni huolenpito ja peppilaastari ovat hyväksi – ikään katsomatta. Vaikkei iholla olisikaan näkyvää haavaa.

Ps: Ennen vanhaan puhuttiin mätäkuun uutisista. Tällä tarkoitetaan heinä-elokuussa kerrottavaa, luotettavuudeltaan epämääräistä tietoa, joka saa lehdessä tilaa, koska kesän kuukausina ei tapahdu mitään kertomisen arvoista.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008

Luonto ja kulttuuri köyhtyvät yhtä jalkaa

Ihmiskunta puhuu noin seitsemää tuhatta kieltä. Valtaosaa kielistä käyttää kutistuva joukko eristyneessä viidakossa tai vuoristossa eläviä kansoja, kun taas muutamilla kielillä on miljardeja puhujia. Kielet ja niiden mukana kulttuurit häviävät hälyttävää vauhtia; jopa puolet voi kadota seuraavan sukupolven aikana. Kasvi- ja eläinlajit hupenevat yhtä vinhasti, ja prosessit liittyvät toisiinsa.

New Yorkin luonnonhistorian museoon kokoontui huhtikuussa eri alojen huipputukijoita pohtimaan kahtalaisen sukupuuton uhkaa. Etnobiologit osoittivat karttojen avulla, että biologisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden välinen korrelaatio – biokulttuurinen diversiteetti – osuu maapallon trooppiselle keskivyöhykkeelle. Vuorilla ja viidakoissa eristys innostaa ihmiset kehittämään omia tapojaan sanoa ja tehdä asioita. Eristys saa myös kasvit ja eläimet sopeutumaan ympäristönsä erikoisuuksiin. Ajatellaan vaikka Galapagossaarten jättiläiskilpikonnia. Nykyisessä rajattomassa maailmassa nekin ovat uhattuja.

Mutta kyllähän meillä kilpikonnia piisaa, vai mitä? Miksi piitata monimuotoisuudesta?

Sekä antropologit että biologit ovat havainneet, että kasvi- ja eläinkunnan monimuotoisuus on tärkeää kulttuurin rikkaudelle ja säilymiselle. Monokulttuurit – maataloudessa tai sivilisaatiossa – voivat olla muita tehokkaampia hyvinä aikoina, mutta tautien iskiessä ne haavoittuvat helposti. Monimuotoisuus takaa elinvoimaisuuden, kyvyn pysyä elossa vaikka joitakin osia menetettäisiin. Kuten hoksaavainen osakesijoittaja hajauttaa riskiään, viisas tilanhoitaja vaalii kasvien, eläinten ja kulttuurien kirjoa niin, että jos joitakin tuhoutuu, toiset ottavat niiden paikan.

Lajina olemme viitanneet kintaalla tälle itsestäänselvyydelle.

”Luonto ei enää luota meihin”, Venäjän Jakutiassa elävien jukagiirien vanhimpain neuvoston johtaja Vjatseslav Shadrin sanoo. Shadrinin 1 500-henkinen kansa on tuhansien muiden ryhmien tavoin joutumassa ympäröivän valtakulttuurin nielemäksi.

Nykyteknologia saattaa kuitenkin tarjota yhden harvoista keinoista sekä katoavan kulttuurin ja ekosysteemin säilyttämiseen että myös tiedon ja viisauden levittämiseen. Shadrin pitää yhteyttä Lumimuutos-osuuskuntaan ja sen suomalaiseen perustajaan Tero Mustoseen sähköpostin ja kännykän avulla. Miehet lensivät yhdessä New Yorkiin hiomaan strategioita uhanalaisten kulttuurien ja ekosysteemien puolustamiseksi.

Mikään kulttuuri tai ekosysteemi ei pysty piiloutumaan nykyajan kiroilta ja siunauksilta. Useimmat teinit Manhattanilta Mumbaihin haluavat nyt kuunnella iPodia tai vastaavaa ja tekstailla kavereilleen.

Eleanor Sterlingille kyse on yhdestä ja samasta maailmasta. Hän johtaa biodiversiteetin ja luonnonsuojelun osastoa New Yorkin luonnonhistorian museossa. Häntä ei innosta niinkään kulttuurin puhtaus kuin sen elinvoimaisuus, värähtelevä vuorovaikutus, joka syntyy, kun kulttuurit kohtaavat, sekoittuvat ja tuottavat jotain uutta ja elinvoimaista.

”Kulttuurit ovat eläviä. Ne eivät katoa vaan kehittyvät”, hän sanoo museon asteekki- ja mayaesineitä ohittaessamme.

Menin New Yorkin kokoukseen olettaen, että tarkoituksemme on dokumentoida haavoittuvien ja eristyneiden kulttuurien ja ekosysteemien rinnakkaista katoamista. Poistuessani käsitykseni oli muuttunut.

On totta ja traagista, että rikkaita kulttuureja ja ekosysteemejä hautautuu ja sulautuu ällistyttävää vauhtia. Niihin myös sisältyy ituja elinkelpoisemmasta tulevaisuudesta, jota meillä ei ole varaa menettää. Lääkeyrtit voivat parantaa meidän postmoderneja vaivojamme, ja perinteinen viisaus opastaa meitä arvaamattomien muutosten kuohuissa.

Emme kuitenkaan pysty torjumaan muutosta. Emme voi estää omaa nuorisoamme tai perinnekulttuurien nuoria haluamasta nykyajan hienouksia ja huonouksia. Paras tulos voisi olla perinteisen ja modernin taiteellinen sekoitus, joka hyödyntää nykytekniikkaa vaaliakseen arvokkaimpia perinteitä. Nykyaika tarjoaa työkalut kulttuurien ja ekosysteemien uuteen monipuolistamiseen. IPS

Kirjoittaja isännöi kansainvälisesti radioitavaa, palkittua A World of Possibilities -ohjelmaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008

Suominuoret

HANNA KAHRANAHO

Brianna, 21 vuotta. Sandra, 18 vuotta. Ujuni, 20 vuotta. Näitä kolmea suomalaista nuorta naista yhdistää se, että he ovat hiljattain tulleet lain mukaan täysi-ikäisiksi. Kaikkien juuret ovat niin ikään Afrikassa.

Sandran ja Briannan vanhemmat ovat muuttaneet Suomeen Nigeriasta, Ujunin perhe Somaliasta. Voisi sanoa, että he ovat taustaltaan monikulttuurisia. Se ei kuitenkaan kerro paljoa heidän elämästään.

Ujunilla on takana vuosi media-assistentin opintoja. Vapaalla hän tekee ystäviensä kanssa erilaisia asioita.

”Tanssijoiden kanssa käydään jameissa, muusikkokavereiden kanssa mennään keikoille. Lapsuudenystäviä tapaan häissä tai sukulaisten luona. Kenen kanssa, missä ja mihin aikaan hengaan, riippuu ihmisten taustoista.”

Sandra kirjoitti juuri ylioppilaaksi Kulosaaren kansainvälisestä koulusta ja aloittaa syksyllä kansainvälisen liiketalouden opinnot. Kesä kuluu tuttavan firmassa markkinointiin liittyvässä työssä, ja tietysti ystävien kanssa.

Brianna työskentelee myyjänä ja on hakeutumassa opiskelemaan hoitoalaa. Silloin kun on vapaata, aika kuluu kaupungilla.

”Käydään leffassa, bailataan, mennään ulos syömään.”

Uusia muotoja nuorisotyöhön

Tutkija Veronika Honkasalon mukaan nuorten elämäntapojen selittäminen korostetusti kulttuurin kautta on ongelmallista.

”Kulttuurin merkitystä ei voida kieltää, mutta yhtä lailla pitäisi nähdä, että elämäntavat ovat muun muassa sosiaaliseen ja taloudelliseen taustaan tai koulutukseen liittyviä. Siinä mielessä ne ovat yhteneväisiä kaikille nuorille.”

Honkasalo on tutkinut monikulttuuristen nuorten vapaa-aikaa ja kansalaistoimintaan osallistumista Nuorisotutkimusverkoston hankkeessa. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa monikulttuurisesta tyttötyöstä. Honkasalon mukaan monikulttuurisen nuorisotyön kriteeriksi ei riitä, että siihen osallistuu taustaltaan erilaisia nuoria.

”Monikulttuurisuus edellyttää nuorisotyön toimintojen ja lähtökohtien kokonaisvaltaista tarkastelua. Nuorisotyön tavoitteena pidetään usein aktiivisen kansalaisuuden tukemista ja sitä määritellään vahvasti sen kautta, miten suomalaisuus ymmärretään”, Honkasalo kertoo.

Nuorisotyöhön kaivataan tutkijan mielestä uusia työmuotoja. Ne tukevat parhaimmillaan kaikkia nuoria taustasta riippumatta. Esimerkiksi yhteistyössä vanhempien kanssa on parantamisen varaa.

”Pitäisi käydä kodeissa tapaamassa vanhempia kasvotusten tai kutsua heitä nuorisotalolle käymään”, Honkasalo arvioi.

Monikulttuuristen nuorten kohdalla seurustelu, seksuaalisuus ja kasvatukseen liittyvät seikat herättävät keskusteluja kulttuurisista merkityksistä. Samat asiat ovat kiistanalaisia suomalaisissakin perheissä ja linkittyvät eri tavoin kysymyksiin täysi-ikäisyydestä.

Ikärajoja pitäisi Honkasalon mukaan ajatella uusiksi. Nuorisolaki määrittelee nuoreksi alle 29-vuotiaat, mutta nuorisotalojen ovet sulkeutuvat nuoren täyttäessä 18.

Joidenkin nuorten kohdalla maahanmuuttokokemukset voivat ”vanhentaa” varhain. Toisaalta nuori saattaa tarvita tukea kielitaitoon tai muihin valmiuksiin.

”Iän joustavampi määrittely voisi olla kaikkien nuorten kannalta hyvä asia. Ikä pitäisi nähdä muunakin kuin laillisena tai biologisena. Se on myös sosiaalinen ja kulttuurinen rakennelma”, Honkasalo sanoo.

Ei monologi vaan dialogi

Sandran äiti järjesti tyttärensä täysi-ikäisyyden kunniaksi isot pirskeet.

”Täysi-ikäisyydellä on etenkin Suomessa merkitystä. Se tarkoittaa vastuuta ja aikuisuutta. Vaikka isoveli ei kyllä meinannut uskoa, että hänen teini-ikäinen siskonsa on nyt aikuinen”, Sandra nauraa.

Täysi-ikäisyys on Sandran mukaan lisännyt omien päätösten määrää ja vastuun kantamista niistä. Viimeksi se näkyi jatko-opiskelupaikan valinnassa ja pääsykokeisiin valmistautumisessa.

Briannan kohdalla itsenäisyyden tunnetta on vahvistanut työpaikka, jossa hän aloitti 19-vuotiaana.

”Nyt vastuuta omasta elämästä on jo huomattavasti enemmän kuin 18-vuotiaana, vaikka kotiintuloajoista keskustellaan edelleen. Maksan itse laskuni ja päätän siitä, miten palkkani käytän.”

Ujuni sai paljon vastuuta jo 13-vuotiaana. Hän huolehti kuukauden ajan nuoremmista sisaruksistaan, kun äiti matkusti Mekkaan.

”Somalialaisessa perheessä 15-vuotias katsotaan aikuiseksi. Omat synnit tulevat silloin kannettavaksi itselleen.”

Toisaalta vastuu tytön elämästä kuuluu osin perheen miehille.

”Suomalaisperheessä täysi-ikäinen tyttö voi muuttaa asumaan yksin, mutta meillä se ei ole niin. Kotoa muutetaan pois, kun mennään naimisiin.”

Ujuni on ajatellut paljon perheen toiveiden ja omien haaveidensa yhteensovittamista. Tukea pohdintoihinsa hän on saanut ikätovereiltaan ja Tyttöjen talosta. Se on tytöille suunnattu nuorisotyön toimipiste Helsingissä. Paikka on ollut Ujunille tärkeä.

”Siellä on saanut olla omissa oloissaan tai jutella, jos on tuntunut siltä.”

Honkasalon mukaan Suomessa ei olla haluttu erillisiä työmuotoja tyttöjen ja poikien kanssa tehtävään nuorisotyöhön. Taustalla vaikuttaa ajatus suomalaisesta tasa-arvosta ja siitä, että sukupuolten pitää voida toimia yhdessä.

”On kuitenkin olemassa sukupuolisensitiivisyyttä vaativia kysymyksiä, kuten seksuaalinen kanssakäyminen ja seurustelu, joiden kohdalla myös kulttuuritaustalla voi olla merkitystä.”

Tutkiessaan monikulttuurista tyttötyötä Honkasalo on törmännyt kannanottoihin, joissa maahanmuuttajatyttöjä katsotaan pohjoismaisen tasa-arvon näkökulmasta ja heistä ilmaistaan suurta huolta.

Kodin ja vanhempien merkitys määrittyy Honkasalon mukaan tyttöjen kohdalla usein stereotyyppisen kielteisenä asiana.

”Kotitöiden tekeminen tai sisarusten hoitaminen pitäisi kuitenkin nähdä aktiivisena kansalaistoimintana, siinä missä osallistuminen kodin ulkopuoliseen toimintaankin.”

Kodin merkityksen korostuminen ei ole pelkästään kulttuuritaustaan liittyvä asia. Lähisuhteet tiivistyvät perheen muuttaessa uuteen maahan. Nuori saattaa myös toimia kielellisen ja kulttuurisen tulkin asemassa, jos hänellä on vanhempiaan enemmän tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta.

Omaa tietä etsimässä

Sandra ja Brianna asuvat toistaiseksi lapsuudenkodeissaan. Ujuni asuu veljensä kanssa. Muu perhe on muuttanut Lontooseen.

Tulevaisuuden suunnitelmat kuljettavat tytöt pian omille teilleen. Sandra unelmoi työstä vaate- tai sisustussuunnittelun parissa. Suomessa hän ei välttämättä aio pysyä.

”Kanadassa tai Englannissa asuminen kiinnostaisi. Kun on nähnyt maailmaa, niin ei halua välttämättä jäädä tänne.”

Briannan haaveissa siintää muusikon ura.

”Haluaisin elää unelmaani, ja siihen liittyy vahvasti musiikin tekeminen. Lisäksi aion opiskella jonkun ammatin, koska muusikoksi ei voi tuosta vain heittäytyä.”

Ujunin tulevaisuus on vielä auki. Vaikuttaminen ja politiikka kiinnostavat, mutta samalla Ujuni haluaa säilyttää hyvät välit perheeseensä.

”Toivoisin perheeni hyväksyvän valitsemani ammatin. Tämän ikäisenä minun myös odotetaan menevän naimisiin ja perustavan oman perheen.”

Syksyllä Ujunin veli muuttaa Lontooseen opiskelemaan. Jos Ujuni päättä jatkaa opintojaan Suomessa, se tarkoittaa, että hän jää asumaan omilleen. Päätöksen tekeminen ei ole helppoa.

”Välillä haluaisin kokonaan unohtaa tulevaisuuteni miettimisen ja elää vain somalialaisessa kulttuurissa. Toisaalta omien näkemysteni ja tarpeideni kuunteleminen on minulle tärkeää.”

Suomalaisuuden illuusio

Istuessani kuuntelemassa Briannan, Sandran ja Ujunin täysi-ikäisyyteen liittyviä ajatuksia, löydän itsestäni kohdan, jossa olin saman ikäisenä. Ku Ujuni esimerkiksi kuvailee tasapainon etsimistä vanhempien toiveiden ja valtavirtaisen nuorisokulttuurin välillä, tunnistan vaivatta, mistä hän puhuu.

Luterilaiseen kirkkoon kuuluvan uskonnollisen yhteisön vaikutuspiirissä vietetystä nuoruudesta voi löytää yhtymäkohtia somaliansuomalaiseen nuoruuteen. Omalla kohdallani täysi-ikäisyyteen liittyi monia elämäntapoja koskevia valintoja, joiden kautta lapsuudenkotini ja oman arvojärjestykseni erot tulivat konkreettisesti esiin.

Ajatus yhdenmukaisesta suomalaisuudesta on kansakunnan yhtenäisyyttä palvelemaan luotu illuusio, jonka juuret ulottuvat 1800-luvun jälkipuolen kansallisromanttiseen aikaan. Silti ”monikulttuurisuuden” ajatellaan usein rantautuneen Suomeen maahanmuuttajien myötä.

Monikulttuurisuuden käsite sisältää oletuksen kohtaavien kulttuurien sisäisestä yhtenäisyydestä. Lisäksi kulttuurin korostaminen peittää muita eroja ja samankaltaisuuksia, jotka saattavat olla ihmisten arjen kannalta paljon merkittävämpiä.

Veronika Honkasalo kertoo, että monikulttuurisiin kysymyksiin keskittyvää tutkimusta arvostellaan usein ongelmallisten kategorioiden ylläpitämisestä. Tutkimusta tehtäessä asioita on kuitenkin nimettävä.

Honkasalon mukaan nuorisotoiminnassa monikulttuurisuus voisi tarkoittaa sitä, että erilaisia ajattelutapoja ja toimintoja pohdittaisiin mahdollisimman laajasti. Näin voitaisiin tarjota tasavertaisia mahdollisuuksia eritaustaisille nuorille.

Silti nyky-Suomessa jyllää Honkasalon mukaan universalismin eetos: ajatellaan, että kaikkia on kohdeltava samalla tavalla.

”Jotkut kaipaavat kuitenkin erilaista kohtelua päästäkseen muiden kanssa samaan pisteeseen. Nuorten kohdalla erilaiset taustat ja tarpeet vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa toteuttaa itseään.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008

Kauniita lastenhoitajia ja hyväksikäytettyjä työntekijöitä

Kavita Sukanandan, 23

Toimittaja, Malesia

”Malesialaisten mielestä filippiiniläiset ovat kauniita ihmisiä, jotka puhuvat englantia ihanalla brittiaksentilla. Filippiiniläiset vientituotteet ovat tärkeässä roolissa malesialaisten arkielämän helpottamisessa, etenkin iltapäivisin. Silloin kauniit filippiiniläiset naiset hoitavat malesialaisia lapsia ja kauniit filippiiniläiset miehet – erityisesti näyttelijä Jericho Rosales – viihdyttävät malesialaisia kotirouvia suosituissa television saippuaoopperoissa. Filippiiniläiset lastenhoitajat ovat suositumpia kuin indonesialaiset, nimenomaan miltei täydellisen englannin kielensä vuoksi. Malesian ylempään keskiluokkaan kuuluvat vanhemmat palkkaavat lapsilleen filippiiniläisiä hoitajia, koska haluavat, että lapset omaksuvat hoitajansa kielitaidon.”

Judy Dorothy B. Marcados, 23

Yhteisönkehitysvirkailija, Filippiinit

”Matkustin kerran ystäväni kanssa minibussissa, jossa kaksi tavallisen näköistä nuorta naista keskusteli kiihkeästi. Aluksi ajattelin, että kyseessä oli filippiiniläinen murre, mutta ystäväni kertoi minulle, että he olivat malesialaisia opiskelijoita. Mieleeni tuli heti kuva karkotetuista maanmiehistämme, jotka unelmoivat elämästä Malesiassa. Vuodesta 2001 lähtien Malesian hallitus on karkottanut maasta laittomia filippiiniläisiä työntekijöitä. Media tuo usein esiin sydäntäsärkeviä tarinoita filippiiniläisten hyväksikäytöstä Malesian työmarkkinoilla. Heidän ainoa rikoksensa lienee mahdollisuuksien etsiminen ja luottaminen Malesian hallitukseen.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008

Muut Kumppani-lehden linkit

Sata vuotta vanhaa viisautta

Gandhi luopui aikoinaan asianajajan ammatistaan ja ryhtyi vapaaehtoisesti köyhäksi. Englannin siirtomaavaltaa vastustavan Gandhin tärkein opetus oli väkivallaton vastarinta, jossa henkinen voima korvasi fyysisen väkivallan. Hän onkin innoittanut yli sata vuotta länsimaisia vaihtoehtoliikkeitä viime vuosikymmenen globalisaatiokriittiseen liikkeeseen asti.

Vapaudesta-teoksen kirjoitukset julkaistiin alun perin vuonna 1909, mutta monet niistä eivät ole vanhentuneet päivääkään. Gandhi käsittelee teksteissään muun muassa Intian itsenäistymistä sekä länsimaisten lääkäreiden, asianajajien, rahan ja koneiden merkitystä Intian kulttuurille. Sekä tietysti sivistyksen ja moraalin, väkivallattoman vastarinnan syvempää olemusta.

Länsimaissa on uskottu 1700-luvulta asti, että tieteen ja teknologian luoma kehitys pystyy ratkaisemaan ongelmat ja että sitä tulee levittää kaikkialle maailmaan. Nykypäivänä ongelmat ovat vain kasvaneet: maailma on entistä väkivaltaisempi, luonto on läpeensä saastunut ja ihmiset voivat pahoin niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Gandhi ei pitäisi tätä outona ja yllättävänä. Hänen mukaansa länsimainen loisto ja vauraus palvelee vain yhtä päämäärää – mukavuuden ja nautinnon halua. Mutta sitä mukaa kuin haluja tyydytetään, niiden vaatimukset kasvavat. Näin ihmisestä tulee mukavuuksien orja, ja hänen henkinen minuutensa ja moraalinsa rappeutuvat.

Fyysisten mukavuuksien palvominen vahingoittaa Vapaudesta-teoksen mukaan myös ruumista. Lihavuus, liikunnan puute, alkoholin ja huumeiden käyttö lisäävät fyysisiä sairauksia. Länsimainen lääketiede pitää tätä yllä tarjoamalla potilaille mitä erilaisimpia pillereitä, jotta nämä voivat jatkaa turmiollista elämäntapaansa. Gandhin mukaan lääkäreiden ja lääketeollisuuden tavoite onkin rikastuminen, ei terveyden edistäminen.

Gandhi arvostelee myös intialaisia, jotka valittavat, että länsimainen kehitys tunkeutuu Intiaan. Intialaiset haluavat ajaa siirtomaaherrat pois, mutta ovat kuitenkin mieltyneet länsimaisen kehityksen tuomiin mukavuuksiin. Näin he ovat itse syypäitä siihen, että länsimainen sivilisaatio tuhoaa Intian henkisen kulttuurin ja arvomaailman.

Koneiden ja rahan sijasta tulisi vaalia henkistä voimaa ja rakkautta, mikä tiivistyy väkivallattomassa vastarinnassa. Sisäisesti vahva ihminen ei turvaudu fyysisiin aseisiin, vaan on valmis kärsimään ja jopa uhraamaan ruumiinsa arvojensa puolesta.

Gandhi laittaa pohtimaan myös nykyisen maahanmuuttopolitiikan lähtökohtia. Nykyään painotetaan, että esimerkiksi maahanmuuttajat tulee ottaa tasavertaisina mukaan länsimaisiin yhteiskuntiin. Kuitenkin tämä tapahtuu usein länsimaisten arvojen ja maailmankuvan ehdoilla. Länsimainen kulttuuri on aineellisen kehityksen suhteen ylittämätön. Mutta jos asioita arvioidaan henkisen kehityksen mittapuilla, sillä on paljon opittavaa idän kulttuureilta ja ajattelusta.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008

Bio poikani bio

Luin Kepan verkkosivuilta ennen kesälomia uutisen, jossa Neste Oilin Simo Honkanen vakuutteli, kuinka hyvällä asialla yhtiö oli. Juttu sai kyynisen vereni kiehahtamaan. Neste Oilhan pyrkii maailman johtavaksi biopolttoaineiden jalostajaksi samalla, kun maailmassa ruoan hinta nousee.

Uusiutuvien polttoaineiden toimialan johtajan mukaan ruoan kallistuminen ”liittyy paljon siihen, että kehitysmaissa ei ole satsattu viime aikoina ruokatuotantoon”.

Neste Oil suhtautuu biopolttoaineiden köyhyys- ja ympäristövaikutuksiin ”ihan vakavasti”. He ovat tehneet ”jo pari vuotta sitten kannanoton, jonka mukaan ruokatuotantoon sopivista kasveista ei periaatteessa pitäisi tehdä polttoainetta”.

Koska minä asun siellä, mistä Simo puhuu, eli kehitysmaan maaseudulla, jossa viljelijöiden nyt halutaan kylvävän pelloilleen bensakasveja ruoan sijasta, pysähdyin. Siis mm-mm-mitä, mitä?

Kuules Simo, on kehitysmaiden ruoan hintojen kannalta aivan se ja sama mistä kasvista te sitä bensaanne uutatte; palmuöljystä, maissista vai erityisesti polttoaineeksi soveltuvasta jatropha-pensaasta. Yhtälö on yksinkertainen: jos viljelijät käyttävät aikansa kylvämällä myyntiin tavaraa, jota ei ole tarkoitettu ruoaksi, ruoan ylijäämä pienenee ja hinnat nousevat.

Sillä ei ole ruokakriisin kannalta mitään väliä voisiko kasvia tarvittaessa myös syödä, jos sitä ei kuitenkaan syödä.

Tietysti voidaan saivarrella, että viljelijät voivat itse päättää, kuinka paljon haluavat kylvää ruoaksi ja kuinka paljon myyntiin. Kuka nyt kylväisi muuta kuin ruokaa, jos on nälkä?

Mutta tässä ikävä totuus, joka kumoaa edellisen: massat ovat idiootteja. Afrikkalaiset massat ovat tämän lisäksi äärimmäisen lyhytnäköisiä. Kukaan ei varsinaisesti odota elävänsä enää vuosikymmeniä, ja rahantarve on tässä ja nyt.

Ja tässä toinen: bisnesmiehet ja afrikkalaiset johtajat eivät ajattele köyhiä massoja. Sinä Simo saatat toki ajatella, mutten usko että työnantajasi Neste Oil paljoa ajattelee. Vihreä öljy-yhtiö on oksymoron – keskenään ristiriitaiset väitteet sisältävä ilmaus – niin monella tasolla, että se pyörryttää.

Jos yritykset saavat vapaasti tarjota rahaa köyhille viljelijöille vaikka nyt jatrophan kasvattamisesta, niin viljelijäthän kasvattavat. Harva täällä tajuaa, että ruokaa on silloin vähemmän, ennen kuin on liian myöhäistä. Afrikan maaseudulla ei ajatella niin pitkälle.

Siitä, mitä viljellään pitäisi päättää valistuneen afrikkalaisen valtion, ei öljy-yhtiön. Maataloutta pitää tehostaa valtavasti, jotta voidaan viljellä sekä ruokapöytään että bensatankkiin.

Kaurismäkeä mukaillen, nyt on nälkäisten maa laitettu öljyä kasvamaan.

Kirjoittaja toimii Kepan kehityspoliittisena tiedottajana Mosambikissa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008

Tarinoita täysi-ikäisyydestä maailmalta

Auton rattiin Jerusalemissa

SANNA NEGUS

Mahmud, 16, Tarek, 17 ja Muhammed, 15 huvittuvat ajatuksesta naimisiinmenosta.

”Kun sain sen käsiini, tunsin että nyt elämä on avoinna, että nyt olen aikuinen”, Mahmud muistelee päivää, jolloin hän sai henkilöllisyystodistuksen.

Palestiinalaisalueilla ja Israelissa siihen tarvitaan 16 vuoden ikä, joka käytännössä tarkoittaa täysi-ikäisyyttä. Henkilöllisyystodistus on palestiinalaisille ja erityisesti vapaasti eri alueiden välillä liikkuville Itä-Jerusalemin asukkaille elintärkeä. Tarkastuspisteillä alle 16-vuotiaalla pitää olla mukanaan syntymätodistus – sen jälkeen henkilöllisyystodistus riittää.

16-vuotias voi vuokrata asunnon tai avata pankkitilin ja ottaa lainaa. Käytännössä näillä seikoilla ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, sillä palestiinalaiset asuvat kotona naimisiin menoon saakka ja koululaiset käyvät harvoin töissä.

Poikkeuksena sääntöön on Mahmudin serkku Tarek, joka kävi töissä puuverstaalla, jotta sai säästettyä puolet ajokortin hinnasta. ”Hienointa täysi-ikäisyydessä on se, että saa ajaa autoa”, Tarek sanoo. Hän haaveilee omasta autosta.

Pojat ovat nyt myös laillisessa iässä mennä naimisiin, mutta aihe vain huvittaa heitä. ”Olemme vielä niin nuoria! Ehkä Mahmud voisi mennä naimisiin?” Tarek kiusaa. ”Kihloihin voisi mennä…” hurmurin maineessa oleva Mahmud tuumii.

Täysi-ikäisenä saa myös ostaa tupakkaa, mutta alkoholiin tarvitaan 18 vuoden ikä. Pales

Hiphopparin päiväkirja

TIMO SANTALA

Randy Acosta käsittelee rap-lyriikoissaan maahanmuuttajien arkea.

”Uusi elämä, uusi maa, uudet värit, uusi ilmasto, uudet tavoitteet, uudet maut, uusi totuus ja uusi kieli, jotka pitää oppia ymmärtääkseen tätä kaupunkia.”

Näin laulaa kuubalainen räppäri Randy Acosta uudesta kotimaastaan kappaleessaan Nueva Yo (Uusi Minä). Suomeen hän muutti suomalaisen vaimonsa kanssa reilu vuosi sitten.

Maahanmuuttajan arki ei aina ole helppoa, varsinkaan jos tulee Suomeen Kuubasta. Oleskelu- ja työluvan hankkiminen ei Kuuban byrokratiaviidakon jälkeen välttämättä tunnu kovin vaikealta, mutta vastaan tulee muita haasteita. Vuokrarahat pitää tienata, vaikka Acostan mukaan onkin hienoa, että työstä saa oikeaa palkkaa toisin kuin Kuubassa.

Myös erilaisuus, yksinäisyys ja rasistiset asenteet tuntuvat pahalta. ”Pitää oppia, kenelle näistä kaikista olen sosiaalinen ongelma”, hän laulaa Nueva Yo:ssa. Onneksi omat kokemukset voi purkaa paperille.

”Rap-lyriikoiden kirjoittaminen on minulle kuin päiväkirja, se helpottaa oloa.”

Randy kertoo, että Kuubassa ympärillä oli aktiivinen hiphop-yhteisö, jonka kanssa jakaa musiikki ja sanoitukset, Suomessa ei oikein ketään. Keikkailukin tuntuu vähän vaillinaiselta, koska suomalaiset eivät ymmärrä espanjankielisiä lyriikoita.

Mutta onneksi internet ei ole laiton niin kuin Kuubassa. Hänen Myspace-musiikkiyhteisössä saamansa palautevyöry kertoo, että sanoitukset ovat koskettaneet monia latino-maahanmuuttajia ympäri maapallon.

”On niin monia ihmisiä, jotka käyvät läpi samaa elämänvaihetta.” Ensimmäisellä keikalla Venezuelassa ihmiset lauloivat mukana, vaikkei Randy ollut aiemmin edes käynyt koko maassa.

Kaikesta huolimatta elämä Suomessa tuntuu hyvältä. Randy kehuu rauhallisuutta; Kuubassa poliisi saattoi koska vain pysäyttää kadulla ja vaatia henkilöllisyystodistusta nähtäväksi. Kaupungista toiseen ei Kuubassa saa matkustaa ilman kirjallista lupaa ja räppäri lököttävissä housuissa on luonnostaan epäilyttävä.

Suomessa Randy saa kulkea kadulla rauhassa, toisinaan jopa liiankin rauhassa: ”Suomessa ei paljon oteta kontaktia, eikä puhuta vieraille.”

Muistot Kuubasta ovat läsnä Suomen arjessakin. Perheen ja lähimmäisten kaipuu sekoittuu helposti kovaan arkeen ja biisipolitiikkaan. ”Rakas vieraille, omille lapsilleen hapan”, kuten Randy Kuubasta laulaa. Niin, maahanmuuttaja on vieras täällä, ja nyt vieras jo synnyinmaassaankin. Mutta laulaa voi missä vain – vieraskin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008