Monikulttuurisuus on uusi asia kaupunkisuunnittelussa maailmallakin.

”Liikkeelle on päästy oikeastaan vasta 2000-luvulla. Suomalaisittain positiivista tilanteessa on se, että ehdimme vielä samaan junaan”, naurahtaa tutkija Timo Heikkinen Teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta.

Perinteinen lähtökohta on ollut, että kaupunkia suunnitellaan kansalaisille, ei ryhmien edustajille. Taustalla häämöttää ajatus kansakunnasta, etnisesti ja kulttuurisesti ehjästä kokonaisuudesta.

”On myös totuttu ajattelemaan, että suunnittelija jakaa kaupunkilaisten kanssa saman arvomaailman. Näin ei enää ole. Tilanne on hämmentävä”, Heikkinen kiteyttää.

Suomessa ei ole ollut sitten Viipurin suuruuden päivien merkittäviä, erottuvia vähemmistöryhmiä. Nyt on.

Helsinkiläisistä on vieraskielisiä jo noin 50 000. Ennusteen mukaan heitä on pääkaupunkiseudulla vuoteen 2025 mennessä satatuhatta.

Turkkilaista vuorovaikutusta

Suurin ulkomaalaistaustainen ryhmä Suomessa ovat virolaiset, toiseksi suurin venäläiset. Naapurimaista lähtöisin olevat eivät erotu katukuvasta samaan tapaan kuin esimerkiksi somalialaistaustaiset, jotka poikkeavat kantaväestöstä paitsi ihonväriltään, myös kulttuuriltaan ja uskonnoltaan.

Suomessa on yli 9 000 somalia äidinkielenään puhuvaa. Melkein kaikki heistä ovat sunnimuslimeja. Myös muita merkittäviä maahanmuuttajaryhmiä on kehittymässä.

”Nyt tarvitaan kulttuurista herkkyyttä. Se ei ole ihan helppo nakki, eikä kuulu kaupunkisuunnittelijan perinteiseen kalupakkiin. Pitäisi tutustua huomattavasti enemmän, millaisia maahanmuuttajaryhmiä Suomessa on, ja millaisia on tulossa. Vuorovaikutustaidot nousevat tärkeiksi. Mutta millaista on esimerkiksi turkkilainen vuorovaikutus? Tässä on koulutuksen paikka”, Heikkinen sanoo.

Osallistuminen on ollut kaupunkisuunnittelun iskusana jo viitisentoista vuotta. Mutta kantaväestönkään houkutteleminen vuoropuheluun ei ole ollut helppoa. Kulttuurierot nostavat vaikeuskerrointa jyrkästi.

”Ongelmia on kielivaikeuksista aina kotimaasta lähdön aiheuttamiin traumoihin. Usein on myös vaikea selvittää, kuka ryhmää oikeastaan edustaa”, Heikkinen kertoo.

Kaupunkisuunnittelijat ovat löytäneet itsensä uudenlaisten konfliktien keskeltä. Nimby-ajattelu – Not In My Backyard, ei minun takapihalleni – nostaa päätään, jopa rasismikin.

Kantaväestö ei esimerkiksi kilpaile siitä, kuka saa moskeijan naapurustoonsa.

”Pyhättöihin liittyy myös käytännön problematiikkaa, kuten liikennejärjestelyt. Moskeijaan saattaa tulla paljon ihmisiä, osa pitkienkin matkojen takaa. Tarvitaan hyvät joukkoliikenneyhteydet ja paljon parkkipaikkoja”, Heikkinen selvittää.

Kukaan ei halua eristäytyä

Perinteisesti on pidetty tavoiteltavana, että väestöryhmät sekoittuvat, eivätkä keskity liikaa samoihin kaupunginosiin. ”Sosio-ekonomisen sekoittumisen periaate on hieno! Mutta nyt rinnalle on tulossa kulttuuris-etninen sekoittuminen. Emme tiedä vielä, toimiiko se”, aprikoi Heikkinen.

Maahanmuuttajat hakeutuvat usein tietyille alueille, jopa samoihin taloihin. Sukulaiset ja maanmiehet luovat turvallisuuden tunnetta ja yhteisöllisyyttä. Tilanne ei ole kuitenkaan ongelmaton.

”Ruotsalaistutkimuksen mukaan kantaväestöön kuuluvat alkavat muuttaa alueelta, kun maahanmuuttajien osuus nousee yli viidesosaan. Suomessa tämä raja ylittyy esimerkiksi Turun Varissuolla”, kertoo tutkija Katja Vilkama Helsingin yliopiston maantieteen laitokselta.

Etnisen keskittymisen rinnalla on toisenkinlaista kehitystä. Sisäasiainministeriön selvityksen mukaan maahanmuuttajat ottaisivat mieluiten naapurikseen suomalaisen lapsiperheen. Myös Vilkaman Hanna Virtasen kanssa tekemissä tutkimuksissa somalialaiset totesivat, että he eivät halua eristäytyä. Erittäin tärkeänä pidettiin etenkin lasten mahdollisuuksia luoda kontakteja suomalaislapsiin.

Noin 60 prosenttia somaleista asuu vähintään viiden hengen kotitalouksissa. Heidänkin mielestään isojen – joskus äänekkäidenkin – perheiden asettuminen samaan taloon voi aiheuttaa ongelmia muiden ryhmien kanssa.

Työ, toimeentulo, valinnan mahdollisuus

Vähävaraiset menevät sinne, minne on varaa mennä. Vilkaman ja Virran haastattelemista somaleista noin 90 prosenttia asui kaupungin vuokra-asunnoissa.

”Olisi hyvin tärkeää, että maahanmuuttajat pääsisivät kiinni työelämään. Sitä kautta he voisivat tehdä valintoja asumiseensa liittyen”, Vilkama painottaa.

Maahanmuuttajaperheiden arkea ei helpota, että kerrostaloasunnot on suunniteltu pienemmille perheille. Ahtaus aiheuttaa perheen sisäisiä jännitteitä, jotka saattavat purkautua riitoina myös naapureiden tai huoltoyhtiön kanssa.

Myös huonejärjestely voi aiheuttaa ongelmia. Vilkaman mukaan esimerkiksi tupakeittiö on joillekin somaliperheille vaikea. Naiset toivovat yksityisyyttä, jotta voisivat riisua kokkailua häiritsevät hunnut. He myös haluaisivat puhua omista asioistaan keittiön rauhassa.

Monikulttuurisen kaupungin luomista ja kehittymistä ei pidä sälyttää vain kaupunkitutkijoiden harteille. Se vaatii paitsi poikkitieteellistä tutkimusta ja ymmärrystä, myös kaupunkilaisilta ennakkoluulottomuutta, hyvää tahtoakin.

Naapurisovun tulee kestää, vaikka postiluukusta leijailisi somalialaisperheen suitsukkeiden tuoksu, tai vaikka aamukiireinen suomalaisnaapuri ei malttaisi pysähtyä vaihtamaan kuulumisia.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2008