Kulttuuripalat

Venäläistä teatteria, dancehall-tanssikilpailu ja 60-luvun maailmanparantajia.

Venäjä valtaa Helsingin

Venäjä, Venäjä, Venäjä – siinä alkusyksyn ulkomaanuutisten kenties taajimpaan käsitelty aihe. Mutta mistä Venäjässä oikeastaan on kysymys? Siitä voi koettaa ottaa selvää Helsingin venäläisen teatterin Russian Seasons -festivaalilla marras- ja joulukuussa.

Russian Seasons tuo Helsinkiin sekä nykyteatteria, klassikoita että nukketeatteria. Festivaalin kenties ajankohtaisin teos on pohjoisossetialaisen Alan-tanssiryhmän Kaukasian lumo, jossa nähdään useiden kaukasialaiskansojen perinteisiä tansseja. Kulttuuri rikkoo riemukkaasti uutisten piirtämiä poliittisia rajoja, kun venäläistaiteilijat esittävät esimerkiksi georgialaisia tansseja: niissä miehillä on perinteisesti niin romanttisen hurmurin kuin sotaisan valloittajankin rooli.

Kulttuurin ja politiikan ristivedosta on kyse myös Kamal-teatterin Mykässä käessä, toisessa Russian Seasons -teoksessa, joka käsittelee kahden tataarin kohtaamista Karjalassa talvisodan aikaan. Kuinka käy, kun kulttuuri yhdistää, mutta politiikka erottaa miehet eri puolille rintamalinjaa?


Russian Seasons -teatterifestivaali Helsingissä alkaen 13.11. Lisätietoa www.russianseasons.net. Liput 8-30 euroa. Kaukasian lumo kiertää myös muissa kaupungeissa. Ohjelma www.venajaseura.com.

Suomen tanssihallikuningatar saa kruununsa

Helsingin Fever-klubi mennee sekaisin kuumeesta ja keinuvista lanteista, kun jamaikalainen tanssihallikulttuuri valtaa yökerhon keskellä marraskuuta.

Feverissä järjestetään Suomen ensimmäinen dancehall queen – tanssikilpailu, jonka voittajalle on luvassa mainetta ja mammonaa. Rahapalkinnon lisäksi voittaja pääsee edustamaan Suomea Italiassa järjestettävään Euroopan dancehall queen – tapahtumaan.


Suomen dancehall queen -tanssikilpailu ravintola Feverissä Helsingissä 14.11. Liput 8 euroa. K-18.

Taidetta, rauhaa ja rakkautta

Jimi Hendrix, Che Guevara ja Vuokko Nurmesniemi, nuo aikansa sankarit ja sittemmin rakkauden, vallankumouksen ja hippeyden ikonit, tulevat talveksi Lahteen.

Lahden kaupunginmuseon Julistemuseo esittelee syksyn ja talven aikana 1960- ja 1970-lukujen yhteiskunnallista muutosta kuvataiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin sekä pop-kulttuurin avulla. Syksyllä näyttelyn yhteydessä esitetään myös oman aikansa kulttielokuvia, kuten Mikko Niskasen Käpy selän alla ja Milos Formanin Hair.

Näyttely selvittää 2000-luvun globaalin maailman kansalaisille, mitä tarkoitti 1960-1970-lukujen paljon puhuttu yhteiskunnallinen herääminen ja mitä liikkui silloisten maailmanparantajien mielissä. Jokaisen pohdittavaksi kuitenkin jää, mitä me nykyajan lapset voimme oman aikansa hipeiltä oppia – jos uskallamme.


Pop-rauha-rakkaus-näyttely Lahden kaupunginmuseossa 15.10.2008 – 8.2.2009. Lisätietoa www.lahdenmuseot.fi.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!