Saadaanko Kambodzhan kansanmurhaajat tuomiolle?

Kambodzhan kansanmurhasta vastuussa olevia on haluttu oikeuden eteen jo vuosikymmenten ajan. Vasta nyt on ensimmäisten syytteiden aika, ja tuomioita joudutaan odottamaan ainakin ensi vuoteen. Kidutettuja on hengissä enää viisi, mutta lähes puolet kambodzhalaisista kärsii edelleen kansanmurhasta juontuvista traumoista.

Kambodzhassa päättyi pitkä odotus elokuun alussa, kun kansainvälisessä tuomioistuimessa kuultiin ensimmäiset syytteet punakhmerien johtohenkilöitä vastaan. Kaing Guek Eav eli Duchina paremmin tunnettu S21-kidutusvankilan johtaja sai syytteet kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Kambodzhan kansanmurhasta on kulunut jo kolme vuosikymmentä. Huhtikuussa 1975 punakhmereiksi itseään kutsuneet äärimaolaiset joukot valtasivat pääkaupunki Phnom Penhin ja ajoivat kaupunkien asukkaat pakkotyöhön maaseudulle.

Demokraattisen Kamputsean maalaisutopiaa toteuttamaan pyrkinyt armeija kielsi koulut, rahan, uskonnon ja yksityisomaisuuden.

Seuraavien 44 kuukauden aikana käytännössä kaikki maan koulutetut ihmiset vangittiin ja surmattiin. Kidutuksen avulla pyrittiin löytämään vallankumouksen petturit.

Surmattujen lisäksi lukemattomat muut kuolivat nälkään ja pakkotyöhön. Arvioiden mukaan punakhmerien hirmuvallan aikana kuoli vähintään 1,7 miljoonaa ihmistä eli noin neljännes maan väestöstä.

Pitkä tie tuomiolle

Kambodzhan erityisoikeussaliksi nimetyn tuomioistuimen ensimmäiseksi vastaajaksi odotettiin punakhmerien viimeisenä komentajana toiminutta Ta Mokia, mutta hän kuoli vuosi sitten 80-vuotiaana. Veli numero ykkösenä tunnettu Pol Pot kuoli vuonna 1998. Muut tuomiolle joutumista odottavat punakhmerien keskuskomitean iäkkäät jäsenet ovat edelleen vapaalla jalalla.

YK:n vaatimaa tuomioistuinta yritettiin saada pystyyn kymmenen vuotta, mutta maan oikeuslaitoksen heikkous ja rahan puute lykkäsivät hanketta toistuvasti. Kädenvääntöä käytiin myös paikallisten ja ulkomaisten lakimiesten ja tuomareiden roolista.

Viivytyksistä on syytetty myös maan itsevaltaista pääministeriä Hun Seniä, joka itsekin oli punakhmerien sotilas. Hän kuitenkin loikkasi Vietnamin joukkoihin niiden vallatessa maan tammikuussa 1979. Sissisotaa 1990-luvun alkuun asti jatkaneet punakhmerit antautuivat lopulta Hun Senin hallitukselle.

Myös Kambodzhan edellinen kuningas Norodom Sihanouk oli penseä tuomioistuimen suhteen. Vietnamin sodan aikana Kiinassa maanpaossa asunut Sihanouk innosti maanmiehiään taisteluun Yhdysvaltojen suurpommituksia ja imperialismia vastaan.

Uhrien osallistuminen tärkeää

Arviolta jopa 40 prosenttia kambodzhalaisista kärsii edelleen kansanmurhan jälkitraumaattisista oireista. Oikeudenkäynti avaa vanhoja haavoja, mutta samalla se voi tuoda tärkeitä vastauksia siihen, miksi demokraattinen utopia muuttui verilöylyksi koko kansaa kohtaan.

Kambodzhan dokumentointikeskus -säätiön (DC-Cam) kokoamat punakhmerien teksti- ja kuvadokumentit ovat tärkeää todistusaineistoa oikeudenkäyntien aikana. Säätiö on lisäksi rekisteröinyt yli 19 000 joukkohautaa eri puolilla maata. DC-Cam on avannut osan aineistosta yleisölle ja aikoo tuoda yli tuhat ihmistä eri puolilta maata seuraamaan oikeudenkäyntejä.

Ensimmäisiä tuomioita odotetaan vasta ensi vuonna. Niitä odottavat varmaan innokkaimmin viisi S21-kidutusvankilasta selvinnyttä ja vielä hengissä olevaa henkilöä. Yli 17 000 muusta vangista jäljelle ovat jääneet vain punakhmerien ottamat valokuvat ja Choeung Ekin joukkohaudoista löytyneet luut.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!