Rion faveloissa kunnallistekniikka ja maan käyttö syntyvät improvisoiden. (Kuvaaja: Susanna Myllylä)
Rio de Janeiron kaupunkia ympäröivät kukkulat kimaltelevat, kun aurinko heijastuu rinteitä kiipeävistä rakennuksista. Tiilestä, pellistä ja kivestä rakennetut, faveloiksi kutsutut slummialueet jatkavat kasvuaan Rion rinteillä.
Pavãozinhon favelassa miehet kantavat nytkin painavia rakennustarvikelasteja ylös jyrkkiä vuorenrinteitä.
”Tämä ei koskaan lopu! Kun talo rakennetaan, sen päälle tehdään valmiiksi katto seuraavaa kerrosta varten”, favelassa toimivassa Solar Meninos de Luz -järjestössä työskentelvä Guilherme Maltarollo nauraa.
Läheisiltä rakennustyömailta kantautuvan melun takia toimistossa on vaikea kuulla keskustelukumppaniaan.
Yläkerroksen pohjaksi sopiva katto myydään usein toiselle rakentajalle jo rakennusvaiheessa. Kerroksia faveloiden taloihin voi kohota neljäkin, tavallisimmin kuitenkin vain kaksi.
”Miehet osaavat rakentaa omasta päästään, tekevät vankan kivijalan vaikka eivät ole käyneet kouluja”, Maltarollo sanoo.
”Maanomistussuhteet ovat monimutkaisia. Ihmisillä ei ole ollut lupaa rakentaa kaupungin ja vesilaitoksen omistamalle maalle, josta tosin pieni osa on annettu asukkaiden käyttöön. Faveloista onkin tulossa vähitellen monin paikoin osa virallista kaupunkirakennetta.”
YK:n Habitat-ohjelman mukaan maailman suurkaupungit ovat jakautumassa yhä selvemmin kahtia hyvä- ja huono-osaisten alueisiin. Etenkin köyhien, slummimaisten alueiden asukasmäärät kasvavat nopeasti, miljardista kahteen lähivuosikymmeninä.
Rio de Janeirossa kahtiajakautumisen ja kasvun seuraukset ovat käsinkosketeltavia. Kaupungissa ja sen lähiympäristössä asuu yli 10 miljoonaa asukasta. Köyhimmät riolaiset kansoittavat faveloita, joita on laskettu olevan kaikkiaan 754.
Slummimaisten alueiden ongelmat ovat kaikkialla maailmassa samankaltaisia: peruspalvelut kuten koulut ja terveydenhuolto puuttuvat, eikä teiden ja ympäristön kunnossa ole kehumista. Rikollisliigat saavat helposti jalansijaa alueilla, joilla virallinen valtakoneisto ei näy.
Ulkopuolisilla ei asiaa
Rion favelat saivat alkunsa 1800-luvun lopulla, kun yli 10 000 siirtoa odottanutta sotilasta rakensi leirin kaupungin laitamille. He nimesivät leirinsä favelaksi, pensasmaisen puun mukaan. Faveloihin löysivät sittemmin tiensä myös siirtolaisten ja orjien jälkeläiset.
Favelat ovat alusta alkaen olleet suljettuja yhteisöjä, joihin virallinen hallinto ei yllä. Valtatyhjiön on täyttänyt omalaatuinen instituutio: huumejengeihin perustuva hallinto-organisaatio.
Kullakin alueella on oma huumekuninkaaksi kutsuttu johtajansa, jolla on laaja, hyvin järjestäytynyt joukko alaisia. Jokaisella miehellä on tarkkaan määritelty tehtävänsä: sotilas, kuriiri tai muu vastaava.
Ulkopuolisilla, varsinkaan miehillä, ei ole faveloihin asiaa kuin paikallisten seurassa. Muutoin tunkeilijaa epäillään herkästi luvattomilla asioilla liikkuvaksi kilpailevan liigan edustajaksi. Muutama turisti onkin maksanut uteliaisuudestaan hengellään.
Pahimmat konfliktit faveloissa syntyvät, kun alueelle saapuu joko poliisi tai kilpaileva huumeliiga. Näiden yhteenottojen ristitulesta kärsivät usein sivullisetkin, tavalliset favelan asukkat.
Helikopterista käsin kuvattuja suoria lähetyksiä poliisijoukkojen ja Rion tai São Paulon faveloiden joukkojen välisistä tulitaisteluista nähdään brasiliaisilla tv-kanavilla lähes päivittäin. Toistuvat kuvat faveloiden taisteluista saavat varakkaammat riolaiset pelkäämään entistä enemmän.
Työvoimaa varakkaille
Paikallinen poliitikko lahjoitti hissin Pavaozinhoon. Vieressä kulkee avoviemäri ja katujen alla jätevesiä kuljettavia ojia.
Faveloiden asukkaat, faveladot, joutuvat kokomaan päivittäisen elantonsa monesta eri lähteestä. Osa faveladoista käy päivätöissä rikkaiden asuttamalla ranta-alueella. He hoitavat varakkaimpien perheiden koteja tai työskentelvät parempiosaisten omistamissa yrityksissä.
Iltaisin ja öisin turvaudutaan elinkeinoihin, jotka eivät kestä päivänvaloa. Copacabanan baareissa seuranhaku on suoraviivaisen nopeaa ja ulkomaisten asiakkaiden virta päättymätön.
Suurkaupunkien kasvava epätasa-arvo pitää yllä tilannetta, jossa varallisuutta jaetaan myös väkivaltaisesti. Slummit kohoavat usein hyväosaisten alueiden rinnalle, sillä slummialueilla riittää työvoimaa, jota varakkaammat alueet tarvitsevat. Mittavat erot elintasossa ovat omiaan synnyttämään köyhemmissä tyytymättömyyttä.
Rahakkain tapa elättää itsensä faveloissa onkin huumekauppa. Latinalaisen Amerikan suurimmassa favelassa, yli 250 000 asukkaan Rocinhassa käydään jatkuvaa huumesotaa rikollisten ja kaupungin johdon välillä.
Ero Rocinhan ja sen naapurissa sijaitsevan varakkaan São Conradon alueen välillä on räikeä. Kaupungissa on suunniteltu jopa muurin rakentamista pahamaineisen favelan eristämiseksi muusta kaupungista.
Vaihtoehtoja rikollisuudelle
Sukupolvia jatkuneen väkivallan kierrettä on vaikea katkaista. Jotkut kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin onnistuneet aloittamaan toimintansa muutoin ulkopuolisilta suljettuina pysyvissä faveloissa. Tavoitteena on antaa faveloiden nuorille vaihtoehtoja rikollisuudelle.
Aivan Copacabanan rannan tuntumassa sijaitsevissa faveloissa toimiva Solar Meninos de Luz -järjestö sai alkunsa onnettomuudesta.
Jouluna 1983 suuri vesisäiliö romahti Pavãozinhon favelassa ja surmasi lukemattomia perheitä. Pelastustyöt käynnistyivät vapaaehtoisvoimin. Mukana oli niin lääkäreitä, taiteilijoita kuin muitakin riolaisia.
Toiminta jatkui hätäavun jälkeenkin, ja nykyään järjestö tarjoaa faveloiden lapsille esimerkiksi päivähoitoa ja koulutusmahdollisuuksia. Palvelut on suunnattu alueen köyhimmille.
Vaatimattomana alkanut toiminta on kasvanut ja nyt järjestön tiloissa toimii koululuokkia, päiväkoteja, lääkärikeskus, teatteri ja urheilukeskus. Niissä käy päivittäin liki 400 lasta.
”Useimmilla lapsilla on kurjat kotiolot. He joutuvat elämään ilman rakkautta ja järjestystä, mitä me taas pyrimme antamaan”, kertoo järjestössä työskentelevä Deolinda Lopez Rodriguez.
Alueen huono hygienia heijastuu lasten terveyteen. Infektiot, rokot ja hengitystiesairaudet ovat lapsilla yleisiä.
”Kuljemme talosta taloon katsomassa, ettei niissä ole vesiastioita, joissa majailee dengue-kuumetta aiheuttavia hyttysiä. Se puhkeaa helposti epidemiaksi täällä”, Lopez Rodriguez jatkaa.
Toisin kuin pahamaineisessa Rocinhan favelassa, täällä Pavãozinhossa on rauhallista. Solar Meninos de Luz -järjestö tuntee alueen perusteellisesti, aina johtajia myöten, kertoo Guilherme Maltarollo.
”Niin kauan kuin täällä ylhäällä ei ole poliiseja, tämä on turvallinen paikka, vaikka paikalliset pomot ovatkin järeästi aseistettuja. Mafia kunnioittaa työtämme, eikä sekaannu toimintaamme. He eivät halua, että lapsista tulee samanlaisia kuin he itse ovat”, Maltarollo toteaa.
Tuloerot ovat turvallisuusriski
Kaupungit, joissa äärimmäistä rikkautta ja äärimmäistä köyhyyttä esiintyy rinnakkain, ovat harvoin turvallisia.
Jos toimeentulon hankkiminen laillisin keinoin on mahdotonta, rikollisuuden ja väkivallan riski kasvaa. On jopa esitetty, että tuloerojen voimakkaaseen kasvuun liittyvästä rikollisuudesta ja ääriliikkeistä voi tulla globaali turvallisuuskysymys.
Metropolit kehittyvät yhä enemmän poliisivaltioiden suuntaan, vaikka kehitys ei lisää turvallisuutta vaan saattaa toimia päinvastaisesti. Rajattomalla vallankäytöllä on pimeät puolensa. Riossa lukemattomia katulapsia on kuollut kaupungin eliitin palkkaamien turvallisuusjoukkojen käsissä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 08/2007